Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Pois mukavuusalueelta -artikkelisarja on tarjonnut vuoden verran pelivinkkejä suurimpien AAA-nimikkeiden takaa. 2016 lupasi paljon mutta lunasti vain osan. Useat tällä vuosiluvulle odotetut julkaisut siirtyivät syystä tai toisesta seuraavalla kalenterivuodelle.

Indie-pelien puolella syksyn piti olla samanlaista juhlaa kuin kevät, jolloin The Witness ja Firewatch iskivät omalaatuisella otteellaan. Loppuvuodelle suunnitellut Below, Cuphead ja Night in the Woods olisivat jatkaneet pienten, itsenäisten pelitalojen ilotulitusta. Toisin kuitenkin kävi.

Below

Roguelike-genreen osuva luolaseikkalu Below on odottanut kulman takana on useiden E3-messujen ajan. Xboxin lehdistötilaisuuksissakin esitelty nimike on herättänyt mielenkiintoa kauniin minimalistisen grafiikkansa ja brutaalin pelattavuutensa ansiosta. Teos vaatii kuitenkin kehittäjiensä mukaan lisää viilausta, sillä kunnianhimoisen teoksen kaikki osa-alueet eivät aivan vastaa studion alkuperäisvisiota taikka laatukriteereitä. Ja laatua Cabybara Gamesilta on totuttu saamaan, joten päätöksen ymmärtää, vaikkei sitä haluaisi hyväksyä. Julkaisuajankohta on täysin pimennossa, ja seuraavan kerran Below'sta kuullaan remedymaisesti kun peli on oikeasti valmis.

Cuphead

Xbox Onelle yksinoikeudella julkaistava Cuphead pudottaa pelaajan keskelle elävää piirrettyä. Yksin tai kaverin kanssa pelattava tasoloikka näyttää upealta, ja sen kontrolleita on kehuttu ennakkotestien perusteella retropeleille tyypillisen napakoiksi. Vaikeustaso on ruuvattu ylös, eivätkä loppupomot anna aloittelijoille armoa. Kaikki Cupheadissa nojaa nostalgiaan sekä (S)NES-ajan suunnittelufilosofioihin. Harmittavasti pikkutiimi työstää edelleen timanttinsa kulmia julkaisukuntoon, joten kuppipäiden maailmanvalloitus siirtyi ensi vuoden kesälle.

Night in the Woods

Lähimpänä julkaisua on elämänmakuinen seikkailu, Night in the Woods. Tammikuussa PC:lle ja PlayStation 4:lle ilmestyvä latauspalvelupeli sijottuu Possum Springsiin – paikkaan, jonka eläinasukkaat ovat kauan nojanneet hiilikaivosten työllistävään voimaan. Kaivosbisneksen siirtyessä muualle päähahmo Mae kohtaa hiljalleen kuolevassa pikkukaupungissa masennusta, yksinäisyyttä sekä luokkayhteiskunnan muita lieveilmiöitä. Vahvan käsikirjoituksen ja kantaaottavan dialogin kautta teos käsittelee aiheita, joita harvoin videopeleissä näkee.

Vaikka edellä mainittu kolmikko siirtyi vuoden 2017 puolelle, tarjosi kulunut vuosi paljon kohokohtiakin. Jo alkupuolella mainittujen lisäksi Inside ja Hyper Light Drifter viihdyttivät indie-pelien ystäviä.

Kommentit

Yksi ja ehkäpä se mielenkiintoisin indiemyöhästelijä on Fullbrightin Tacoma.

Niinpäs muuten olikin. Se on toki odotuslistan kärkikahinoissa.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi