The Rockin tähdittämä Jumanji-videopeliseikkailu saa jatkoa jo ensi vuonna
Hitiksi muodostunut Jumanji: Welcome to the Jungle saa jatkoa, vieläpä ensi vuonna.
Palkittu Wolfenstein II päivättiin Switchille trailerin kera
Toiminnantäyteinen räiskintä julkaistiin Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja PC:lle jo viime vuoden lokakuussa.
Tangentti #012 - God of War ja Far Cry 5
Pienen tauon jälkeen (ennen kesätaukoa) podcastimme on vaarallisesti ajankohtaisten pelien parissa. Seuraavassa jaksossa lupaamme puhua taas vähintään kolme vuotta sitten julkaistuista peleistä.
Aiheita leppoissassa turinoinnissamme:
Ensimmäiset videomaistiaiset Destiny 2:n toisesta laajennuksesta – uusi pelimuoto Marsin pinnalla
Kehittäjät paljastavat lisää huomisessa suoratoistolähetyksessään.
Detroit: Become Human valmistui – pelattava demokin tarjolla pian
Detroit: Become Human on saatu kunnialla valmiiksi ja monistukseen, paljasti Quantic Dreamin toimitusjohtaja Guillaume de Fondaymiere PlayStation Blog -sivustolla.
The Witcher -sarjan ensimmäinen kausi koostuu kahdeksasta jaksosta – myös muita tietoja julki
Kyllä se ihmisnäyttelijöillä varustettu The Witcher -sarja on oikeasti tuloillaan.
Valve nappasi Firewatchista tunnetun Campo Santo -studion talliinsa
San Franciscossa majaa pitävä Campo Santo on sopinut liittymisestään Valven alaisuuteen. 12-henkinen studio muuttaa itärannikolle Washingtoniin ja jatkaa Valven logon alla In the Valley of Gods -teoksensa kehitystä.
Housemarque sukeltaa myrskyn silmään uudella battle royale -pelillään
Julistettuaan arcade-tyyppiset pelit kuolleiksi ja kuopatuiksi, suomalainen kehittäjä Housemarque on päättänyt kokeilla onneaan erittäin suositun battle royale -genren parissa.
Games with Gold tarjoaa toukokuussa Metal Gearia ja uunituoretta baseballia
Games with Gold -palvelun toukokuun kattaus on selvillä.
Tällä tarinalla ei ole onnellinen loppu
Where the Water Tastes Like Wine on ilo silmille ja korville – mieli jää vain hieman paitsioon.
Hearthstone-kasvo Ben Brode jättää Blizzardin – valloitti pelaajat rap-esityksillään
Hearthstonen kehittäjäjoukon kasvoina tunnettu Ben Brode ilmoitti tänään siirtyvänsä uusien haasteiden pariin.
Yuppie Psycho tarjoaa työpaikalle sijoittuvaa selviytymiskauhua lähes joka alustalla
Eihän omalla työpaikallasi ole näin kauheaa?
Kratosin suu pistetään mutrulle God of Warin tulevassa valokuvausmoodissa
Kratos on kohta jopa pelottavan ilmeikäs.
NFL-joukkue houkuttelee katsojia Fortniten avulla
Buffalo Bills turvautuu tuoreella mainosvideollaan Fortnite Battle Royalen suursuosioon.
Kuolema kulkee joukossanne – Overwatchin pahis muovautuu figuuriksi
Overwatch-pelaajat ovat aikojen saatossa saaneet nauttia monenlaisista fanituotteista, kuten erilaisista pelihahmojen patsaista sekä figuureista. Tällä kertaa valokeilaan pääsee huppupäinen tappokone Reaper.
Köyhän miehen Hercule Poirot ja turhan remasteroinnin arvoitus
Kaikkea ei kannata remasteroida.
Rakastetun Psychonautsin VR-spinoff julkaistiin myös PC:lle
Legendaarisen Psychonautsin vinksahtaneeseen maailmaan sukeltava Psychonauts: In the Rhombus of Ruin sai PC-julkaisunsa.
Jo viime vuonna PSVR-kakkuloille ilmestynyt seikkailu heittää pelaajan jälleen Razin saappaisiin. Luvassa ei ole niinkään alkuperäisen pelin tasohyppelymeininkiä, vaan tarina etenee pääsääntöisesti kinkkisiä pulmia ratkoessa. Apuna ovat luonnollisesti päähahmon psyykkiset kyvyt, joiden avulla sankari voi muun muassa sukeltaa muiden hahmojen päiden sisälle.
The Division -filmatisointi sai päätähtensä sekä Deadpool 2 -ohjaajansa
Tom Clancy's The Division -pelistä työstettävä elokuva on löytänyt ohjaajansa sekä päätähtensä.
Hellblade: Senua's Sacrifice myi 50 000 kopiota Xbox Onella – kehittäjät pistivät hyvän kiertoon
Lahjoittivat sen kunniaksi rahaa hyväntekeväisyyteen mielenterveystyön edistämiseksi.
PlayerUnknown's Battlegrounds -pelaajat voivat pian PC:llä valita haluamansa kartan
Odotettu ominaisuus saapuu ensin pelin PC-versioon.
Huhut tuovat battle royale -pelimuotoa myös seuraavaan Battlefield-räiskintään
PlayerUnknown's Battlegroundsin aloittama battle royale -huuma on leviämässä myös Battlefield-kahinoihin, mikäli Venturebeatin lähteitä on uskominen.
Fortnitessa tarjolla tuplasti kokemuspisteitä tänä viikonloppuna
Fortnite Battle Royale -faneille on tiedossa räiskinnäntäyteinen loppuviikko, sillä tarjolla on tuplasti XP:tä.
Valtava luola kutsuu uhkarohkeita laskuvarjoilijoita uudessa PUBG-kartassa
Testivaiheessa oleva PlayerUnknown's Battlegrounds -kartta Savage päästää pelaajat laskuvarjoilemaan suoraan suunnattoman luolan syvyyksiin.
Blueholen kehittäjät ovat hakeneet Savage-karttaan inspiraatiota Thaimaasta, jonka kuuluisa Phraya Nakhon -luola on nyt mitä ilmeisimmin päätymässä osaksi tulevaa taistelutannerta. Mikäli luolaverkostoon ei halua jäädä väijymään, on ulospääsyjä tarjolla ainakin kolmisen kappaletta eri puolille karttaa.
Parannuksen tuolla puolen
Jos haluat tuhlata rahasi täydellisen yhdentekevään ja turhauttavaan peliin, satsaa Past Cureen.
Cities: Skylines päästää innokkaat kaupunkirakentelijat kyhäämään omia huvipuistojaan
Tamperelaisen Colossal Orderin kehittämän Cities: Skylines -rakentelun PC-versio laajenee toukokuun 24. päivä puisto-teemaisella lisäosalla.
Parklife-nimellä kulkeva paketti ei todennäköisesti yllä aivan klassisen Theme Parkin yksityiskohtaisuuden tasolle, mutta pelaajat voivat kuitenkin kyhätä antaumuksella omia huvipuistojaan. Myös eläinpuistot ja luonnonsuojelualueet ovat laajennuksen myötä kaivattuja lisiä ankeisiin kaupunkimaisemiin.
Lykkääntynyt Super Mega Baseball 2 sai viimein julkaisupäivänsä
Arcade-tyylisen baseball-pelin oli alun perin määrä ilmestyä viime vuoden syyskuussa.
Sodanjumala Kratos teki paluun – voita omaksesi kevään hittipeli God of War!
KonsoliFIN on saanut Sonyn suosiollisella avustuksella käsiinsä ylimääräisen kopion kevään hittipeli God of Warista. Siispä kisaa pystyyn!
Huhu: Call of Duty: Black Ops 4 ei sisällä lainkaan perinteistä yksinpelikampanjaa
Call of Duty: Black Ops 4 ei sisällä lainkaan perinteistä yksinpelikampanjaa, ainakin mitä Polygonin lähteisiin on uskominen.
Lovecraft-henkinen lautapeli Mansions of Madness taipuu ensi vuoden alussa myös videopelimuottiin
Asmodee Digital on paljastanut Mansions of Madness -lautapelisarjan taipuvan tulevaisuudessa myös videopelimuottiin.
PC:lle ja Macille ilmestyvä Mansions of Madness: Mother's Embrace sijoittuu mystiseen kartanoon vuodelle 1926. Paikkaa koluavat tutkijat ovatkin oitis hätää kärsimässä Lovecraft-henkisiä vastoinkäymisiä kohdatessaan. Mitä ilmeisimmin siis luvassa on pulmanratkonnalla ryyditettyä psykologista kauhua. Uutisen loppuun upotettu kiusoitteluvideo jättää vielä hyvin paljon – tai oikeastaan aivan kaiken – arvailujen varaan.
Switch-versio Dark Souls: Remasteredista myöhästyy
Bandai Namco on ilmoittanut Nintendo Switch -julkaisun Dark Souls: Remasteredista lykkääntyvän.
Dark Souls: Remastered piti ilmestyä Nintendo Switchille, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle yhtäaikaisesti toukokuun 25. päivä. Hybridialustan versiota saavat fanit odottaa tämän vuoden kesään saakka. Samalla myös Solaire of Astora -amiibofiguurin ilmestyminen on siirretty samalle ajanjaksolle.
Roppakaupalla häpeilemätöntä ysärinostalgiaa
Rad Rodgers pyrkii iskemään nostalgisella estetiikallaan suoraan ysärillä kasvaneiden sydämiin. Mutta toimiiko itse tasohyppely?
Monster Hunter: World laajenee tällä viikolla ilmaisella sisältöpäivityksellä
Uusi tehtävätyyppi lähettää 16 metsästäjää luolassa odottavan lohikäärmeen kimppuun.
Amerikkalaisteini joutui keskeyttämään Fortniten pelaamisen tornadon takia
Pelaaminen on yleensä melko turvallinen harrastus, mutta amerikkalaisteini Anton Williamsin Fortniten mätkiminen muuttui normaalia vaarallisemmaksi, kun tornado iski hänen kotikaupunkiinsa.
Asgård, Midgård, Thor – lisää Avengersia? Ei, vaan uusi God of War
Alkaako antiikin Kreikka olla jo niin nähty? Kyllä, jos sodanjumalalta kysytään. Nykyään God of War tekee selvää muinaisnorjalaisista taruolennoista.
Kingdom Hearts III sai uuden trailerin — esittelyssä minipelit
Kingdom Hearts III on saanut uuden trailerin, joka esittelee Classic Kingdom -kokoelmasta löytyviä minipelejä.
Kyseinen minipelikokoelma on selkeästi saanut inspiraationsa vanhoista Game & Watch -käsikonsoleista sekä vanhan ajan Disney-piirretyistä. Mainospätkässä seikkailusarjan päähenkilö Sora nähdään ystäviensä ympäröimänä pelaamassa käsikonsolia, jossa kaikki nämä pikkupelit vaikuttaisivat sijaitsevan. Tätä samaa kokoelmaa on mahdollista päästä kokeilemaan myös Kingdom Hearts Union x -mobiilipelissä.
Suomen ensimmäistä pelimusiikkifestivaalia vietetään toukokuussa – koko ohjelma nyt selvillä
Toukokuun 5. päivä vietetään Suomen ensimmäistä pelimusiikille pyhitettyä festivaalia. Game Music Festival päästää pelifanit kuuntelemaan viittä tunnettua artistia Suomesta, Alankomaista ja aina Japanista saakka.
Remasteroitu Valkyria Chronicles saa Switch-painoksen
Kaikki laajennukset sisältävä ja visuaalisesti ehostettu painos näki päivänvalon PlayStation 4:llä jo kaksi vuotta sitten.
Huhu: Uusi BioShock-peli kehitteillä salamyhkäisen tiimin hoivassa
Uusi BioShock olisi kehitteillä, mikäli näitä tietoja on uskominen.
Ikikesän yöt uusissa kuoseissa
Nykyään useista menneiden aikojen suursuosikeista tehdään paranneltuja versioita, eivätkä edes vuosituhannen vaihteen roolipelit säästy. Beamdogin hampaisiin on päätynyt monia vanhoja klassikoita, ja heitä saamme kiittää (tai syyttää) supersuosittujen roolipelieeposten kuten Baldur's Gate -sarjan ja Icewind Dalen henkiin herättämisestä.