Uusi traileri esittelee Battlefield 1:n ajoneuvoja
Uusi Battlefield 1 -video esittelee pelin panssarivaunuja, hävittäjiä ja pommikoneita.
PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.
Uusi Battlefield 1 -video esittelee pelin panssarivaunuja, hävittäjiä ja pommikoneita.
CD Projekt RED -studion The Witcher 3: Wild Hunt julkaistaan elokuun lopussa kaiken kattavana Game of the Year -painoksena.
Varsinaisen pelin kylkiäisiksi on luonnollisesti niputettu myös kaikki julkaistu lisäsisältö vastikään julkaistua Blood and Wine -laajennusta myöten. Hearts of Stone taas kasvatti jo valmiiksi huiman laajaa roolipelieeposta viime lokakuussa. Peli on saanut reilun vuoden aikana myös lukuisia astetta pienempiä päivityksiä.
Kahdesti vuodessa järjestettävä verkkopelitapahtuma Assembly keräsi yhteen pelaajat, kehittäjät ja muut kiinnostuneet.
Dead Rising, Dead Rising 2 sekä Dead Rising 2: Off the Record julkaistaan uusiksi syyskuussa, kertoo Capcom.
Nelisen vuotta takaperin PlayStation 3:lla, Xbox 360:llä sekä PC:llä nähty Transformers: Fall of Cybertron on bongattu yllättäen myös Xbox Onen ja PlayStation 4:n kauppapaikoilta.
IO Interactive on suunnitellut maaliskuussa käynnistynyttä episodipohjaista HITMAN-seikkailuaan peräti kolmen tuotantokauden mittaiseksi.
Vaikka Agentti 47:n kommelluksissa on päästy vasta ensimmäisen tuotantokauden neljänteen episodiin saakka, on kehittäjä IO Interactivella suunnitelmia pitkälle tulevaisuuteen. Studion mukaan HITMAN pyrkiikin noudattelemaan rakenteensa puolesta perinteistä, usealle tuotantokaudelle jakaantuvaa tv-sarjaa. Jopa ensimmäisen kauden seitsemän episodia tulevat nivoutumaan kauden loppupuolella yhdeksi laajemmaksi tarinaksi.
Juuri vuoden täyttänyt Rocket League on laajentunut monenmoiseen suuntaan sitten julkaisunsa. Seuraavaksi kehittäjä Psyonix päästää pelaajat Rumble-pelimuodon pariin.
Three One Zeron avaruusseikkailu ADR1FT hylkää pelaajan yksin hätää kärsimässä olevalle avaruusasemalle. Mitä ahdistavasta kokemuksesta jää pelaajalle käteen?
David Cagen luotsaaman Quantic Dreamin Fahrenheit-klassikko saapuu uudemmalle konsoliraudalle ensi viikolla.
Pohjois-Amerikassa Indigo Prophecynä tunnettu elokuvallinen seikkailukokemus ei ole saanut trophy-tuen ja hieman silotellun ulkoasun lisäksi liiemmälti muita uudistuksia. PlayStation 4 -käännös vastanneekin hyvin pitkälti jo viime vuonna nähtyä PC-painosta.
Battlefield 4:n lisäsisältöpaketti China Rising on saatavilla nyt ilmaiseksi kaikilla alustoilla.
Ilmaiseksi jaettava laajennus on osa Road to Battlefield 1 -kampanjaa, minkä aikana julkaisija EA tarjoaa sekä Battlefield 4:lle sekä Hardlinelle ilmestyneet lisäsisällöt maksutta kaikille ennen Battlefield 1:n julkaisua.
Toistaiseksi PC:llä ja Xbox Onella julkaistu Inside päätyy elokuun lopussa myös PlayStation 4:n pelivalikoimiin.
Tanskalaisen PlayDeadin pitkään ja hartaasti työstämän Insiden oletettiin pysyvän pidemmän aikaa Microsoft-alustojen yksinoikeutena. Toisin kuitenkin kävi, kun PC- sekä Xbox One -versiot saavat seurakseen PlayStation 4 -painoksen vain reilu kuukausi alkuperäisestä julkaisupäivästä.
Reilut kymmenen vuotta työstetty Final Fantasy XV on vihdoin lähellä julkaisuaan. Kehittäjät ovat ehtineet myös varmistaa pelin ohessa saapuvan kausikortin sisällön.
Japanin PS Storesta bongatun listauksen mukaan Final Fantasy XV:n kausipassi sisältää yhteensä kuusi laajennusta, joista ainakin yhden lupaillaan olevan uusi pelimuoto. Episodit Gladiolus, Ignis sekä Prompto keskittynevät tarinansa puolesta protagonistin mukana roikkuviin ystäviin.
Täydellinen lista näyttää seuraavalta:
Kolmisen vuotta sitten julkaistun Outlast-kauhuseikkailun jatko-osa viivästyy muutamalla kuukaudella suunnitellusta, kertoo kehittäjä Red Barrels Facebook-sivullaan.
Red Barrels kertoo viivästyksen syyksi halun toteuttaa kunnianhimoiset visionsa ilman minkäänlaisia kompromisseja. Muutama ylimääräinen kehityskuukausi antaakin varmasti pienelle indiestudiolle mukavasti lisäaikaa viilata peli julkaisukuntoon. Outlast 2:n oli alun perin tarkoitus valmistua kuluvana syksyn aikana.
Kickstarterissa jyränneen Shenmue III:n taustajoukot ovat saaneet vahvistusta sarjan alkuperäisestä ohjaajasta.
Disney ilmoitti perjantaina, että Disney Infinity -sarjan verkkoversiot ja yhteisöominaisuudet tullaan ajamaan alas vaiheittain. Kattavassa listauksessa kerrotaan milloin palvelut lakkaavat toimimasta.
Hideo Kojiman viimeiseksi Metal Gear -sarjan peliksi jäänyt Metal Gear Solid V: The Phantom Pain on saamassa näillä näkymin oman Definitive Edition -versionsa.
Miten Deus Ex lausutaan? Mitä Deus Ex tarkoittaa? Miksi Square Enixin pelisarjan nimi on Deus Ex? Jos olet joskus pohtinut yhtä tai useampaa näistä kysymyksistä, on uusi video kuin luotu sinua varten.
Deus Ex -Youtube-kanavan uusin video suuntaa Iso-Britannian kaduille kysymään vastaantulijoilta kuinka pelisarjan nimi pitäisi lausua oikeaoppisesti. Korrekti ääntämistapa kuulostaa suomalaisiin korviin kovin loogiselta, mutta kuuntele kaikki vaihtoehdot ylempää löytyvältä videolta.
Pian julkaistava No Man's Sky on saanut uuden trailerin. Video näyttää, kuinka vaarallinen pelin maailma onkaan.
Ubisoft heittäytyy tulevana viikonloppuna anteliaaksi heittämällä Rainbow Six Siege -räiskintäänsä Xbox Liven kultajäsenille ilmaispelattavaksi.
Moninpeliin painottuva Rainbow Six Siege tarjoilee varsin mellevän kattauksen normaaliräiskintöjä taktisempaa sodankäyntiä. Yhteenotot käydään pääsääntöisesti sisätiloissa, jolloin yhteistyö ja kommunikaatio nousevat poikkeuksellisen suureen rooliin.
Sony julkisti blogissaan elokuun PlayStation Plus -pelit.
Säännöllisesti kehävierailujakin tehnyt WWE-pomo Vince McMahon jälkikasvuineen saapuu osaksi WWE 2K17:n massiivista hahmorepertuaaria.
Vauhdikkaan perheen mukanaolon paljasti tytär Stephanie McMahon Twitterissä. Edellä mainittujen lisäksi mukaan on kelpuutettu Stephanien isoveli Shane McMahon. Kolmikon mukanaolo kasvattaa entisestään WWE 2K17:n jo valmiiksi valtaisaa hahmokaartia. Mukana on yhteensä liki 200 showpainijaa lukuisilta eri vuosikymmeniltä.
Supersankarimaailmaan loikkaava South Park: The Fractured But Whole esittäytyy tuoreella, uutta pelikuvaa sisältävällä videolla.
Vajaan kahdeksan minuutin mittaista videoesittelyä luotsaavat itseoikeutetusti South Park -sarjan luojat Matt Stone sekä Trey Parker. Kaksikko kertoilee esimerkiksi kuinka jatko-osan luomisprosessi lähti aikoinaan liikkeelle. Myös päivitetty ja entistä taktisempi taistelususysteemi saa videolla reilusti huomiota.
Injustice 2 -mätkintää työstävä NetherRealm Studios vahvisti kaksi uutta vahvistusta pelinsä värikkääseen hahmorepertuaariin.
Mukaan karkeloihin liittyvät Mystery Men Comics -sarjakuvassa vuonna 1939 ensiesiintymisensä tehnyt Blue Beetle sekä pari vuotta myöhemmin debytoinut Wonder Woman. Ihmenainen nähtiin myös alkuperäisessä Injustice-pelissä, sinisen koppakuoriaisen ollessa täysin uusi tuttavuus Injusticen tarjoamilla turpakäräjillä.
San Diegon Comic-Con -messuilla on juhlistettu Sonic-siilin 25-vuotissyntymäpäiviä. Juhlan kunniaksi ikoninen tasoloikkasankari nähdään ensi vuonna peräti kahden pelinsä tähtenä.