Kuva
PS4 ja ohjain sinisellä pohjalla

PS4

PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.

Uutinen

Demoninen Akuma mäiskii tiensä Street Fighter -karkeloihin toukokuussa

Street Fighter 6:n seuraava hahmolisäys Akuma saapuu peliin toukokuun 22. päivä, kertoo Capcom.

Vuoden 1994 Street Fighter II Turbossa debyyttinsä tehneen Akuman mukaantulosta kerrottiin jo tovi sitten, mutta tarkkaa julkaisupäivää ei tuolloin vielä paljastettu. Samaisena päivänä tarjolle saamuu Akuman treeniareena Enma's Hollow sekä kolmas kostyymi Rashidille, AKIlle, Edille sekä Akumalle itselleen – nämä siis Year 1 Ultimate Passin, Year 1 Character Passin sekä Deluxe- ja Ultimate-versioiden omistajille.

Jaakko Herranen
Uutinen

Lunta tulee vaakatasossa, mutta siitä viis: PS Storen keväinen alennuskampanja lohkoo pelien hinnoista parhaimmillaan 75 prosenttia

PlayStation Storessa juhlistetaan kevään tuloa alennuskampanjalla – tämä siitäkin huolimatta, että ainakin Oulun korkeudella tupruttaa vielä lunta vaakatasossa.

Vuotuinen kevätale on ollut käynnissä jo jonkin aikaa, joten toimikoon tämä muistutuksena: PS Storen hinnoista on viipaloitu pois parhaimmillaan peräti 75 prosentin siivu. Alennushintalapun on saanut tätä kirjoittaessa 3655 kohdetta, joista jokainen varmasti löytää omat suosikkinsa normaalia edukkaammin.

Jaakko Herranen