Kuva
PS4 ja ohjain sinisellä pohjalla

PS4

PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.

Uutinen

GTA V ylitti myynneissä 130 miljoonan rajapyykin – myös RDR2:lla pyyhkii mainiosti

Take-Two on paljastanut kahden suurimman pelisarjansa tuoreimpia myyntilukuja.

Alkujaan jo vuonna 2013 julkaistu Grand Theft Auto V on porskuttanut mallikkaasti aina tähän päivään saakka, kiitos varsin ruuhkaisen GTA Online -verkkopuolen. 130 miljoonan kappaleen myynneillään peli on kohonnut jo kautta aikojen toiseksi myydyimmäksi heti Minecraftin perään, mitä voinee pitää kiistattoman huikeana saavutuksena.

Jaakko Herranen
Uutinen

Sony julkisti The Last of Us Part II -teemaisen PS4 Pro -erikoiskonsolin

Sony julkisti The Last of Us Part II -teemoja mukailevan PS4 Pro -konsoliversion.

Varsin päheän konsolin kylkeä koristaa The Last of Us -peleistä tutun Ellien tatuointi. Samainen teema jatkuu mukana tulevassa DualShock 4 -ohjainkapulassa, jonka kosketuslevyyn on lisäksi liitetty pelin logoteksti. Pakettiin on heitetty myös The Last of Us Part II:n fyysinen versio sekä erinäistä digitaalista sisältöä avatareista dynaamisiin teemoihin.

Jaakko Herranen
Uutinen

Grand Theft Auto V ilmaiseksi Epic Games Storesta – nappaa ikoninen megahitti omaksesi

Epic Games Store jakaa todellisen hittipelin Grand Theft Auto V:n täysin maksutta tänään kello 18.00 alkaen.

Mysteeripelinä mainostettu Epic Gamesin ilmaisnimike paljastui jo aiemmin Grand Theft Auto V -hurjasteluksi studion itsensä twiittaamana. Twiitti katosi hyvin nopsaan, mutta ehti levitä internetissä salamannopeasti. Huhut ilmaisesta GTA V:stä kaatoivat Epicin sivut heti kun kello löi kuusi.

Tarja Porkka-Kontturi
Uutinen

Stellaris ilmaiseksi pelattavissa Steamissa viikonlopun yli

Paradox Interactiven avaruuteen sijoittuva hiekkalaatikkopeli Stellaris on pelattavissa ilmaiseksi Steamin kautta viikonlopun yli.

Vuonna 2016 julkaistussa teoksessa pelaaja pääsee tutkimaan avaruuden kaukaisia kolkkia, hoitamaan suhteita (tai sotimaan) muiden avaruusrotujen kanssa sekä kasvattamaan omaa imperiumiaan. Peli on siis hyvin samankaltainen kuin Paradoxin Crusader Kings -pelisarja, mutta scifiversiona.

Tommi Viitanen
Uutinen

Klassikon ehostava Star Wars Episode I: Racer ei valmistu toukokuun lopun julkaisupäiväkseen

Star Wars Episode I: Racerin julkaisupäivä on lipsahtanut koronaviruksen aiheuttamien haasteiden vuoksi hamaan tulevaisuuteen.

Kehittäjä Aspyr Media, kuten kaikki muutkin pelitalot, joutuvat näinä haastavina aikoina työskentelemään etänä kotoa käsin. Tilanteen kinkkisyyden vuoksi alkujaan vuonna 1999 ilmestyneen klassikkokaahailun toukokuun loppuun uumoiltua julkaisua on jouduttu siirtämään niin PlayStation 4:llä kuin Switchilläkin. Lisätietoja lupaillaan niin pian kuin mahdollista.

Alla vielä Aspyrin livertely aiheeseen liittyen:

Jaakko Herranen