WWE 2K20 -pelillä ei ole kaikki muumit laaksossa – erilaiset bugit saavat hörähtelemään ääneen
Näitä bugeja katsellessa naama tuskin pysyy peruslukemilla.
PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.
Näitä bugeja katsellessa naama tuskin pysyy peruslukemilla.
Darksiders-sarja saa joulukuussa jatkoa spinoff-seikkailu Genesiksen muodossa.
Tuttu olan takana toimintaa seuraava kamera loikkaa Genesiksen tapauksessa taivaalle, muuttaen näkökulman isometriseksi. Tarinansa puolesta seikkaillaan alkuperäistä Darksidersia edeltävässä ajassa tuliluikuilla vihollisia lahtaavan Strifen ohjaimissa, velipoika Warin pyöriessä mukana kuvioissa. Tarjolla on siis luonnollisesti myös kahden pelaajan yhteistyöpeli joko verkossa tai lokaalisti.
Myös Borderlands 3 viettää monen muun pelin tavoin halloweenia erikoistapahtuman muodossa.
Kammottavaksi rummutettu Bloody Harvest -tapahtuma vie pelaajat suoraan veristen sadonkorjuujuhlien keskipisteeseen. Luvassa on teemaa mukaileva hirviöitä, esineitä ja muuta aiheeseen liittyvää häröilyä taattuun Borderlands-henkeen. 24. päivä starttaavan Bloody Harvest -tapahtumaviikon esittelyvideon voi katsastaa uutisen lopusta. Halloween-meiningit jatkuvat aina joulukuun 5. päivään saakka.
Just Dance 2020 on saamassa 10-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi täysin uuden All-Star-pelimuodon.
All-Star-moodi tanssittaa innokkaita kymmenen ikonisen tanssibiisin tahdissa, joista kaikki on napattu pelisarjan aiemmista osista viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Kappaleet aukeavat kokeiltavaksi yksi kerrallaan, kunhan tanssiliikkeet vain ovat kyllin hyvin kohdillaan. Pirtsakan trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.
Capcomilla on suunnitteilla tuoda vanhoja klassikkopelejään nykyaikaan.
Death Strandingin ääninäyttelijä Tommie Earl Jenkins vetoaa arvostelijoihin olla spoilaamatta odotettua mysteeripeliä.
Activision ilmoitti, ettei tulevassa Call of Dutyssa nähdä lainkaan kiisteltyjä loottilaatikoita.
Bethesda on ilmoittanut NPC-hahmoja Fallout 76:n maailmaan lisäävän Wasterlanders-päivityksen myöhästyvän.
World of Darkness -universumiin sijoittuvan roolipeli Vampire: The Masquerade - Bloodlines 2:n julkaisu viivästyy.
Uusin Ghost Recon on hiipinyt kauas juuriltaan, mutta se ei ole välttämättä kokonaan huono asia. Paitsi yksinpelaajille.
Kamalasti alennuksia. PlayStation Storessa. Halloweenin kunniaksi.
Apex Legendsin tänään starttaava halloween-tapahtuma Fight of Fright esittäytyy uudenkarhealla trailerilla.
Fight or Fright tuo pelaajille reilusti halloween-teemaa mukailevaa sälää lähinnä erilaisten hahmo- ja aseskinien muodossa. Myös rajoitetun ajan Shadowfall-moodi nähdään toiminnassa manan maille päätyneistä zombipelaajista lähtien. Yöllisessä King's Canyonissa käytävät 36 osallistujan kahinat päättyvät siihen, että henkiin heränneet elävät kuolleet pyrkivät estämään vielä hengissä olevien pakoyritykset.
Maailmanlopun meininkiin päättynyt Fortniten kymmenes kausi saa tänään jatkoa kokonaan uudella saarella ja tukulla uusia pelimekaniikkoja.
Uudella saarella kähytään kolmessatoista eri naapurustossa, joissa voi uida, kalastaa ja pärrätä moottoriveneillä. Maastoa voi hyödyntää piiloutumalla heinäsuopiin tai roskalavoille, ja aiempaa pahempaa tuhoa voi kylvää räjäyttelemällä polttoainesäiliöitä ja öljytynnyreitä.
Lokakuussa seikkaillaan taianomaisessa maailmassa, maalaillaan, tutkitaan tyhjää laivaa, tapetaan oikein urakalla, avaruusmatkaillaan ja juhlitaan Saatanan kanssa.
Fortniten 10. kauden päättyminen jätti paljon kysymysmerkkejä ilmaan. Onko odotettavissa jatko-osa vai kenties uusi pelialue? Mitä onkaan tekeillä avaruudessa sijaitsevan mustan aukon suojissa?
Aivotonta räiskimistä, loottaamista, kettuilua, kovanaama-meininkiä ja monenlaista huumoria, tätä kaikkea on Borderlands 3.
Tom Clancy's The Division 2 kasvaa 15. lokakuuta Episode 2 – Pentagon, The Last Castle -lisäosalla.
Toistaiseksi Division 2:n laajimmaksi lisäosaksi rummutettu The Last Castle tuo peliin kaksi uutta päätehtävää, Conflict PvP -moodin ja roppakaupalla pienempiä parannuksia. Päivitys sisältyy luonnollisesti kausikorttiin, joskin paketin voi ostaa toki myös erikseen. Conflict-pelitila julkaistaan ilmaiseksi kaikkien ulottuville. Tuoreen trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.
Mikäli edessä on tylsä viikonloppu, kuluu se taatusti mukavasti ilmaispelattavan Mortal Kombat 11:n parissa.
Warner Bros. heittää Mortal Kombat 11:n kaikkien ulottuville PlayStation 4:llä sekä Xbox Onella. Tarjolla on tarinakampanjan kaksi ensimmäistä osiota kaikkine perushahmoineen. Kombat Pack -lisähahmot, etunenässään legendaarinen T-800, ovat kokeiltavissa mätkinnän Towers of Time -pelimuodossa. Mikäli 40 prosentin alennuksella kaupiteltava peli päätyy lopulta ostoskoriin, säilyy kaikki ilmaisviikonloppuna ansaittu eteneminen.
Marraskuun julkaisuksi uumoiltu DOOM Eternal viivästyy useammalla kuukaudella, kertoo julkaisija Bethesda.
Concrete Genie on kaunis, pelaajan luovuuden vapaaksi päästävä toimintaseikkailu.
PlayStation VR:lle ilmestyvä Iron Man VR julkaistaan helmikuun 28. päivä.
Rockstar on tuomassa Red Dead Redemption 2 -länneneepoksensa myös PC:lle, kuten huhut ovat pitkään vihjailleetkin.
Muutaman päivän Ghost Recon Breakpointia testaillut KonsoliFINin arvostelija jakaa ensikokemuksiaan. Kannattiko etukäteen hehkuttaa tätä vuoden odotetuimpana pelinä?
Ubisoft on heittänyt linjoille julkaisutrailerin odotetun Tom Clancy's Ghost Recon Breakpoint -pelinsä tiimoilta.
Parin vuoden takaisen hittipelin jatko-osa panostaa edeltäjänsä tapaan neljän hengen yhteistyökuvioihin. Harmittavan lyhyeksi jäävällä trailerilla nähdäänkin hieman pelin tarjoamaa toimintaa ja sitä siivittäviä aseita ja menopelejä. Tokihan kampanjaa tähdittävä Jon Bernthal pyörii myös kuvioissa mukana.
Tom Clancy's Ghost Recon Breakpoint julkaistaan PC:lle, Stadialle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle lokakuun 4. päivä.