Remedyn uutukainen miltei täällä – näin starttaa erikoisen Controlin tarina
Pelisivusto IGN on julkaissut ensimmäiset 13 minuuttia Remedy Entertainmentin kehittämästä Controlista.
PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.
Pelisivusto IGN on julkaissut ensimmäiset 13 minuuttia Remedy Entertainmentin kehittämästä Controlista.
Heinäkuu sisältää The Division 2 -pelaajille ilmaista sisältöä ja hermojen hellimistä.
Alkujaan jo viime vuodeksi uumoiltu Psychonauts 2 ei ehdi pelaajille vielä kuluvankaan vuoden aikana.
Dontnod yrittää tehdä jotain hieman uutta ja erilaista. Periaatteessa ihan hauskaa. Ja toki mukavan rohkeaa. Vaan ei toimivaa.
Kesäkuukaudet tarjoavat mielenkiintoisen ryppään pelejä laidasta laitaan.
Bigben Games julkaisee FIA European Truck Racing Championshipin nykykonsoleille sekä tietokoneille kahden viikon kuluttua.
Jättirekkaralleissa ajetaan 45:n kilometrin mittaisissa kisoissa, jossa haastetta tuovat realistiset jarrutusmekaniikat sekä dynaaminen sään vaihtelu. Rekkarämäilyssä on tarjolla 45 virallista kisa-ajoneuvoa eri valmistajilta. Ajopelissä pääsee kaahailemaan kahdeksalla erilaisella tarkkaan mallinnetuilla ERTC-radoilla sekä peräti viidessä eri moninpelitilassa.
Ubisoft julkisti Tom Clancy's Rainbow Six Siege -räiskintäänsä rajoitetun ajan Showdown-pelitilan.
Rajoitetun ajan pelimoodi muuntaa For Truth -kentän villin lännen taistelutantereeksi normaalia suppeammalla asevalikoimalla ja rajatummalla hahmonäkymällä. Nyt pelaajille ei näytetä erillistä tähtäysruudukkoa saati ammusten määrää tai terveyden tilaa. Myöskään tyypillistä valmisteluaikaa ei suoda ennen kahinoiden käynnistymistä. Lisäksi tarjolla on 31 villin lännen teemaa mukailevaa varuste- ja vaatetusosaa.
Elokuussa rytisee kotimaisen Wreckfestin myötä.
Menneisyyden pikselinörtti astelee tuttuun, mutta yli 30 vuodessa kovasti muuttuneeseen maailmaan. Miten Larry tulee toimeen uudistuneessa yhteiskunnassa?
Ei jalkapalloa pleikkapelaajille sittenkään!
Tappelupelin avulla haetaan poliiseja verkkorikollisuuden ehkäisemiseksi.
KFINin F1-sarja siirtyy uuden F1 2019 -pelin puolelle. Tule ja osallistu menoon!
Huomenna käynnistyvä Season 2 tuo tullessaan lukuisia muutoksia peliin.
Frogwaresin The Sinking City -kauhuseikkailupeli on saatu kunnialla kauppoihin PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle.
No nyt kyllä!
Olisiko teillä hetki aikaa puhua Dreamsistä?
Pirteä VR-seikkailu tyylikkäässä satumaailmassa. Etkö sinäkin haluaisi olla näkymätön kummitusjättiläinen, joka auttaa pienempiään arjen ongelmissa?
Osallistu kilpailuun ja voita Crash Team Racing -pelikoodi Switchille.
No Coden Observation heittää avaruuskauhuilun aivan uuteen näkövinkkeliin: S.A.M.-tekoälyn kameroiden taakse.
Electronic Arts paljasti NHL Awards -tilaisuudessa pelisarjan seuraavan osan.
NHL 20 on saanut kylkeensä tuttuun tyyliin muutaman maltillisen uudistuksen. Suosikkipelaajien rummutetaan näyttävän tällä kertaa entistäkin autenttisemmilta, minkä lisäksi tähdet ovat saaneet peliin omia nimikkolaukauksiaan. Laukauksia on paranneltu noin muutoinkin yli 45 tilanteeseen mukautuvalla laukausanimaatiolla. Myös pelattavuuden ja animaatioiden lupaillaan olevan uudella tasolla mystisen RPM Tech -teknologian ansiosta.
Capcomin Monster Hunter World -laajennus Iceborne on tekemässä tuloaan PlayStation Plus -jäsenten beetatestiin.
Kotimaisiinkin televisioihin päätynyt Fort Boyard on taipumassa piakkoin myös videopelimuottiin.
Kilpailullista moninpeliä tarjoava Fort Boyard vie kisaajat toinen toistaan hurjempien älyä ja fysiikkaa vaativien haasteiden eteen. 12 eri haastetehtävää voi kisailla läpi neljän hengen porukoissa – joko yhteistyössä tai toisia vastaan. Mukana on televisiosta tuttuja Sir Fourasin laatimia pulmia, Passe-Partoutin haasteita, ja matkan varrella metsästetään tietysti lopun aarrehuoneeseen vaadittavia avaimia.