Pelaajien ja kehittäjien paine sai Sonyn taipumaan: cross-play tulee PlayStation 4:lle vielä tänään
Sony sai kuluvan vuoden aikana runsaasti kritiikkiä nuivasta suhtautumisestaan ristiinpelaamiseen.
PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.
Sony sai kuluvan vuoden aikana runsaasti kritiikkiä nuivasta suhtautumisestaan ristiinpelaamiseen.
Call of Duty: Black Ops 4:n julkaisuun on vielä tovi aikaa, mutta se ei estä Activisionia heittämästä ilmoille julkaisutraileria.
Tuttuun tyyliin hengästyttävän vauhdikas videopätkä käy läpi Treyarchin kehittämän Black Ops 4:n lukuisia eri ominaisuuksia. Parrasvaloihin on nostettu muun muassa ne perinteiset moninpelikahinat, Zombies-tila sekä tietysti se suurin uudistus: battle royale -hulinoihin loikkaava Blackout.
Call of Duty: Black Ops 4 julkaistaan PC:lle, PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle 12. lokakuuta.
Kaksi Castlevania-klassikkoa näyttäisi hyvin vahvojen viitteiden mukaan saapuvan tulevaisuudessa ainakin PlayStation 4:lle.
Vampyr-toimintaroolipeliin saapuu kaksi uutta pelimuotoa tällä viikolla.
Walking Dead -peleistään tunnettu studio Telltale Games on erottanut suurimman osan työntekijöistään ja ilmoitti sulkevansa ovensa.
Hideo Kojima tiimeineen paljasti Tokyo Game Show -messujen yhteydessä lisätietoja Death Stranding -mysteeripelistään.
V-Rally 4 yrittää nostaa legendaarisen kaahaussarjan takaisin autoilevan kansan tietoisuuteen. Tällä suorituksella kukkaron nyörit kannattanee kuitenkin pitää kiinni.
Soul Calibur VI -mätkinnästä saadaan ensikosketus jo ensi viikolla beetan muodossa.
Syyskuun 28. päivä starttaava kolmipäiväinen verkkotesti pyrkii saamaan pelaajat napit vastakkain Online Versus -moodissa niin PlayStation 4:llä kuin Xbox Onellakin. Bandai Namcon tarkoituksena on luonnollisesti varmistaa, että verkkopuoli rullaisi julkaisun aikaan mahdollisimman sulavasti. Tarkempi aikataulu uutisen alareunan twiitissä.
Soul Calibur VI julkaistaan lokakuun 19. päivä PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle.
Synkän selviytymiskamppailun ympärille rakentuva Stay esittelee muutamia mielenkiintoisia ja uniikkeja pelisuunnitteluideoita.
Mennyt elokuu oli ainakin pelaajamäärien valossa Fortniten historian menestyksekkäin.
Epicin mukaan Fortnite-kahinoissa nähtiin elokuussa yhteensä uskomattomat 78,3 miljoonaa uniikkia pelaajaa. Epic paljasti samassa hötäkässä kuusi viikkoa kestävän Fall Skirmish -tapahtuman. Hämmentävän suuri 10 000 000 dollarin palkintopotti pistetään jakoon TwitchCon-tapahtuman yhteydessä lokakuun lopussa. Lisätietoja voi lueskella Epicin kotisivuilta, täältä.
Epic on paljastanut Fortniten kuudennen kauden käynnistyvän jo ensi viikolla.
Red Dead Redemption 2:sta näyttää muodostuvan definitiivinen villin lännen peli.
Uutta traileria Resident Evil 2:n uusioversiosta.
PlayerUnknown's Battlegrounds saattaa hyvinkin päätyä lähitulevaisuudessa myös PlayStation 4:lle.
Tätä uutista on moni odotellut.
Fortniten Save the World -serverit muistuttivat eilen kuolleiden kaupunkia, sillä kanssapelaajia ei tuntunut löytyvän millään. Allekirjoittaneen pikaviestiosio täyttyi hyvää vauhtia avunpyynnöistä erilaisten tehtävien osalta, kun taas valtaosa Fortnite-striimaajista katsojakuntineen ällisteli kummallista kuutiota lukuisten suorien lähetysten kautta.
Rehellinen traileri hupailee Hämähäkkimiehen oman pelin kustannuksella.
Japanilaisjätti SEGA on aikeissa tuoda kehuja haalineen SEGA Mega Drive Classics -kokoelman myös Switchin valikoimiin.
Yli 50 kappaletta 16-bittisen klassikkomasiinan suurimpia hittejä sisältävä kokoelma on nähty jo aiemmin Xbox Onella ja PlayStation 4:llä. Switch-painos ei tuo kuvioihin mitään suurempia uudistuksia, mutta toki klassikoja oli jo aiemmin päivitetty muun muassa verkkopelillä, vapaalla tallennuksella ja ajan kelauksella sekä erilaisilla kuvafilttereillä. Täydellisen pelivalikoiman voi katsastaa uutisen loppuun upotetun trailerin alta.
Mikäli virtuaalikalastus kiinnostaa, tarjoaa juuri julkaistu Fishing Sim World moiseen varsin pätevät puitteet.
Ampiaisia lasipurkissa - testissä Plantronics Rig 500 Pro -pelikuulokkeet.
2019 on näemmä kunnon Final Fantasy -vuosi.
Lukuisista musiikkipeleistään tunnetun Tetsuya Mizuguchin ja Resonair -studion työstämä Tetris Effect päivättiin marraskuulle.
Kesän E3-messuilla paljastettu Tetris Effect päivittää sitä perinteistä Tetris-kaavaa tuomalla kuvioihin olennaisena osana musiikin. Psykedeelisiä ja pelaajan tekemisiin reagoivia visuaaleja taas päästään ihastelemaan myös PSVR-kakkuloilla, jolloin fiiliksen pitäisi kohota vielä toiseen potenssiin.
Tetris Effect julkaistaan PlayStation 4:lle marraskuun 9. päivä.
Shadow of the Tomb Raider rynnisti kauppoihin perjantaina, on siis vähintäänkin hyvä aika heittää ilmoille myöskin julkaisutraileria.
Emily Dickinsonin runoa lainaileva traileri heittää nuoreksi naiseksi kasvaneen Lara Croftin monenlaisiin toinen toistaan kiperämpiin tilanteisiin. Kovia kokenut protagonisti nähdään tällä kertaa maailmanlopun meiningeissä, kun muinainen Maya-ennustus näyttäisi käyvän osaksi Laran omien puuhailujen seurauksena toteen. Näyttävän trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.
Viitisen vuotta sitten alkujuurilleen palannut Lara Croft päättää nuoruusvuosien trilogiansa Shadow of the Tomb Raideriin. Kolmannella kierroksella pyörää ei keksitä enää uudelleen, vaan kehittäjät tyytyvät hiomaan kokonaisuutta.
Ota osaa huikeapalkintoiseen kilpailuun!