Hyper Light Drifterin erikoispainos sisältää SNES-kasetin
Aikaisemmin tänä vuonna PC:lle, Macille ja Linuxille julkaistu Hyper Light Drifter on saamassa erikoisversion, jonka ennakkotilaus on alkanut.
Aikaisemmin tänä vuonna PC:lle, Macille ja Linuxille julkaistu Hyper Light Drifter on saamassa erikoisversion, jonka ennakkotilaus on alkanut.
Big Brotherista ja The Biggest Loserista vastuussa oleva Endemol-tuotantoyhtiö työstää Mirror's Edge -peleihin pohjautuvaa TV-sarjaa.
Electronic Arts on puhemiehensä mukaan innoissaan alati parkouraavan Faithin ja kumppaneiden tuomisesta televisioruuduille. Endemolin mukaan vahva naisprotagonisti Faith, pelisarjaa arvostava fanikanta ja maailmanlaajuinen brändi ovat omiaan upouuden TV-sarjan kehyksiksi. Faithin TV-debyytin aikataulu on toistaiseksi hämärän peitossa.
Atari seurailee Raren jalanjälkiä niputtamalla kahdelle pelilevylle satakunta retropeliään.
Verkkokauppa Amazonista paljastuneen listauksen mukaan Atari Flashback Classics: Volume 1 ja Volume 2 saapuvat miellyttämään retroilijoita lokakuun 4. päivä. Varsin kattavat kokoelmat kustantavat parinkymmenen dollarin verran.
Kokoelmien täydellinen sisältö näyttää seuraavalta:
Viime viikolla julkaistu Overwatch on saanut osakseen huomiota, joka ei miellytä pelin kehittäjänä toimivaa Blizzard Entertainmentia.
Hi-Rez Gamesin areenataistelupeli Smite on ollut testin alaisena jo hetken aikaa PlayStation 4:llä ja on nyt siirtymässä pois beetavaiheesta. Alunperin vuonna 2014 julkaistu mittelö on kolmannesta persoonasta kuvattu MOBA, jossa ohjastetaan tarunomaisia jumalia. Vihollisia pistetään nippuun legendaarisilla aseilla ja jumalaisilla taidoilla.
Vaikka Eidos Montreal ei olekaan esitellyt uudesta Deus Ex: Mankind Divided -seikkailustaan vielä varsinaista pelikuvaa, on studio kyhännyt aiheen tiimoilta varsin näyttävän live action -trailerin.
Neljän minuutin mittainen The Mechanical Apartheid -traileri esittelee maailman ankeaa tilaa vuonna 2027. Tulevaisuudessa mekaanisesti parannellut ihmiset ovat ajautuneet ikäviin konfliktitilanteisiin tavallisten ihmisten kanssa. Myös pelaajan ohjastama Adam Jensen on joutunut turvautumaan aiemmitakin peleistä tuttuihin augmentaatioihin.
Codemasters jatkaa myös kuluvana vuonna virallisen F1-lisenssin parissa puuhastelua. F1 2016 sisältää jälleen liudan mielenkiintoisia uudistuksia.
Uudistuksista mainittakoon viime vuoden painoksesta uupuneen, mutta varsin kaivatun uramoodin paluu. Ryysyistä voi pyrkiä kohoamaan rikkauksiin kymmenen kauden aikana. Autenttisuutta tuodaan turva-autolla, josta on mukana tällä kertaa myös virtuaaliversio. Myös kaikki kuluvan kauden kuljettajat, tallit ja radat ovat mukana kattavassa paketissa.
Rockstarin tuki Grand Theft Auto V:n verkkopuolelle ei osoita laantumisen merkkejä. Ensi kuussa luvassa on ehkäpä kaikkien aikojen suurin GTA Online -päivitys.
Further Adventures in Finance and Felony -laajennus päästää verkkopelaajat johtamaan ikiomaa rikollisliigaansa. Epärehellisin keinoin haalittua omaisuutta voi piilotella pitkin Los Santosia ripoteltuihin varastohalleihin. Toimintaa johdetaan luonnollisesti prameasta tukikohdasta.
Microsoft on paljastanut toukokuun Games with Gold -julkaisut.
Ensi kuussa ilmestyvä Mirror's Edge Catalyst on saanut viimeisen trailerinsa.
Kyseinen julkaisutraileri tiivistää kaiken jo aiemmin nähdyn kuvamateriaalin näyttävästi yhteen pakettiin, joka pitää sisällään niin päähenkilö Faith Connorsin historiikkia kuin myös värikästä maisemakuvaa avoimen Glass-kaupungin korkeuksista. Vaikka suurin osa trailerista keskittyy pääasiassa pelin juonikuvioihin, nähdään joukossa myös varsinaista pelikuvaa muutaman klipin edestä.
Kingdom Come: Deliverancen julkaisu lykkääntyi ensi vuodelle. Peliä kehittävä Warhorse Studios kertoi päätöksestä.
Pelejä omintakeiseen tyyliinsä arvioiva talk show -juontaja Conan O'Brien on valikoinut Clueless Gamer -osioonsa Overwatch-sankariräiskinnän.
Halo 5: Guardiansin karttatyökalu Forge julkaistaan pian myös PC:llä, kertoo kehittäjä 343 Industries.
Ensi tiistaina ilmestyvä Overwatch on saanut pelistä innostuneen fanin piirtämään Blizzardille oman hahmonsa, jolla tämä sai varsin odottamattoman vastaanoton niin yhtiöltä kuin pelaajiltakin.
Yhdysvaltalaisen Monster Gamesin kehittämä virallinen NASCAR-peli saapuu syyskuussa.
Filosofisen pulmapeli The Talos Principlen on vahvistettu saavan virallisesti jatkoa.
The Talos Principle 2:n julkisti kehittäjätiimi Croteamin koodarimies Alen Ladavac Nordic Game -konferenssin aikana, josta yhtiön PR-pomo Damir Đurović raportoi asian koko maailman tietoisuuteen Twitter-tilillään.
Viime lokakuussa PC:ltä Xbox Onelle kääntyneen Elite: Dangerousin Horizons-laajennus on tekemässä vihdoin tuloaan myös konsoliväen saataville.
Ensi kuussa Xbox Onelle saapuva lisäsisältöpaketti on jaettu kahteen osaan. Näistä planeetoille laskeutumisen mahdollistava Planetary Landings -puolisko on ladattavissa 3. kesäkuuta alkaen, kun taas insinöörin rooliin keskittyvästä The Engineers -osiosta päästään nauttimaan kesäkuun 26. päivänä samanaikaisesti PC-pelaajien kanssa. Kokonaisuudessaan laajennus on lunastatettavissa noin 20 eurolla.
Vankilasuunnittelupeli Prison Architect julkaistaan 28. kesäkuuta PlayStation 4:lle, Xbox 360:lle ja Xbox Onelle.
Ennakkotilaajille on luvassa ilmainen latauspaketti "All Day and a Night", joka sisältää kahdeksan uutta karttaa, juonia ja vankilanjohtajia. Tarjous on saatavilla myös niille, jotka omistavat Xbox Onen Early Access -version. Julkaisun jälkeen latauspaketin voi poistaa noin kymmenellä dollarilla.
California's Great America on avannut Mass Effect -teemaisen huvipuistolaitteen.
The Witcher 3: Wild Huntin ensi viikolla ilmestyvä Blood and Wine -laajennus on saanut uuden trailerin, joka tutustuttaa katsojansa Toussaintin ranskalaisvivahteisiin maisemiin.
Nopeuspelaajat ovat olleet ahkerina uuden Doom-pelin parissa. Reilusti kehuja kerännyt räiskintä on mahdollista läpäistä alle puolentoista tunnin.
Käyttäjä DraQun tarkka ennätysaika on tällä hetkellä yksi tunti, 29 minuuttia ja rapiat päälle. Miehen suoritus on taltioitu helpoimmalla vaikeustasolla, muutamia pelin tarjoamia bugeja apuna käyttäen. Hahmo esimerkiksi rimpuilee ylös paikoista, jotka eivät ole tarkoitettu kiipeiltäväksi.
Rocksteadyn kaksi ensimmäistä Batman-seikkailua nykykonsoleille tuovan Arkham-kokoelman on vahvistettu tekevän virallisesti tuloaan.
Batman: Return to Arkham -niminen paketti kattaa remasteroituna sekä menestyssarjan aloittaneen Arkham Asylumin että edeltäjänsä tavoin yhtälailla kehuja keränneen Arkham City -jatko-osan. Näistä molemmat sisältävät myös kaiken aikoinaan julkaistun lisäsisällön.
Pelitalo Namco Bandai on vahvistanut jatkoa viime vuonna nähdylle Dragon Ball Xenoverselle. Dragon Ball Xenoverse 2:n on määrä rökittää tiensä kauppoihin vielä kuluvan vuoden puolella.
Julkistuksen yhteydessä pelistä ilmaantui myös ensimmäinen traileri, joka vilkaistavissa oheiselta videolta. Debyyttiosan tavoin Dragon Ball Xenoverse 2 laittaa pelaajan luomaan oman hahmonsa, jolla tämän on turvattava pääsankari Gokun ja kumppanien matka läpi Dragon Ball -universumin tapahtumien. Lisää pelistä saadaan kuulla ensi kuun E3-messuilla.
Battlebornin uniikki pelityyli vaihtelee yksinkertaistetusta liian monimutkaiseen, kertoo Smosh Games -Youtube-kanavan tuore rehellinen pelitraileri.
Forza Motorsport 6 ja NASCAR yhdistävät voimansa maksullisessa lisäsisältöpaketissa.