Ensimmäiset pelikuvat vielä julkistamattomasta Turtles-pelistä
PureXbox-verkkosivusto on saanut käsiinsä kuvakaappauksia vielä julkistustaan odottelevasta Turtles-lisenssiin pohjautuvasta mätkinnästä.
Kuvien perusteella Teenage Mutant Ninja Turtles: Mutants in Manhattan päästää toiminnan ytimeen kerralla kaikki neljä kilpparia. Sarjakuvamainen visuaalinen tyyli jatkaa kehittäjä Platinum Gamesin Transformers: Devastationin jalanjäljissä.
Viivästynyt Cobalt on saanut uuden julkaisupäivän
2d-tasoräiskintä Cobalt julkaistaan 2. helmikuuta PC:lle, Xbox Onelle ja Xbox 360:lle. Peliä kehittää Oxeye Game Studio ja sen kustantajana toimii Minecraftista tunnettu Mojang. Cobaltin julkaisu lykkääntyi alkuperäisestä päivämäärästä neljä kuukautta, mutta toisaalta viivästyminen mahdollisti pelin hiomisen ja loppuvuoden julkaisujen ruuhkan välttämisen.
Uuden Hitmanin julkaisumalli koki muutoksia - Julkaistaan episodeittain
Square Enix ja IO Interactive ovat ilmoittaneet muuttaneensa uuden Hitmanin julkaisumallin täysin episodimaiseksi.
Gone Homen Eurooppa-versio lipsahti ensi viikkoon
PC:llä pari vuotta sitten julkaistu Gone Home on tekemässä tuloaan myös konsoleille. Tänään julkaistavaksi uumoiltua seikkailua joudutaan valitettavasti odottelemaan muutama ylimääräinen päivä.
Kehittäjien mukaan ongelmaksi muodostui Euroopan ja Australian ikärajasäädökset ja ongelmat pelin lopullisen sertifikoinnin suhteen. Toiveissa on, että runsaasti kehuja kerännyt Gone Home saadaan latauspalveluihin ensi viikon aikana.
DC Universe Online on nyt tulossa myös Xbox Onelle
Pelaajat pääsevät luomaan oman supersankarinsa tänä keväänä myös Xbox Onella, kun massiiviroolipeli DC Universe Online julkaistaan konsolille. Aikaisemmin Sony Online Entertainmentina tunnettu Daybreak Game Company ilmoitti asiasta pelin täytettyä viisi vuotta.
Toinen uutinen on se, että DC Universe Onlinen PC- ja PS4-versioiden pelaajat pääsevät pelastamaan maailmaa yhdessä 25. päivä tammikuuta alkaen. Sama ei tule koskemaan Xbox One -versiota, jolle ei myöskään voi siirtää muilla alustoilla luotuja hahmoja.
Homefront: The Revolution julkaisupäivättiin uuden trailerin kera
Vastoinkäymisiä kokenut Homefront: The Revolution on saanut vihdoin julkaisupäivän, vahvistaa pelin julkaisija Deep Silver.
PlayStation 4:lle, Xbox Onelle sekä PC:lle ilmestyvän Homefront-räiskinnän jatko-osa iskeytyy kauppoihin 20. toukokuuta. Ennen varsinaista julkaisua Xbox Onen omistajat pääsevät testaamaan peliä suljetun beetan muodossa, joka käynnistyy ensi kuun puolella. Julkaisupäivän lisäksi pelistä saatiin uutta pelikuvaa sisältävä traileri, joka esittelee vuoden 2029 dystopistista Philadelphiaa ensimmäisen persoonan kuvakulmasta.
Gears of War 4 julki kenties odotettua aiemmin
E3-messuilla pikaisesti esitellyn Gears of War 4:n kehitystyö on jo yllättävänkin pitkällä. Microsoftin mukaan loppuvuodeksi uumoiltu julkaisu voisi mahdollisesti tapahtua jo tulevan syksyn aikana.
Sukkelimmat voivat päästä testaamaan neljättä Gears of War -pääsarjan peliä kuitenkin jo keväällä, sillä luvassa on tuttuun tyyliin beetatestivaihe. Pelaamaan kelpuutetaan ainoastaan Gears of War: Ultimate Editionin ostaneet pelimiehet ja -naiset.
Unravel-tasoloikan kehittäjä kertoo hahmonsa synnystä
Kesän E3-messuilla ihastusta herättänyt Unravel-tasoloikinta esittäytyy uudella videolla.
Ruotsalaisen Coldwood-studion kehittämä Unravel sijoittuu länsinaapurimme luonnonkauniisiin maisemiin. Videopäiväkirjan muotoon paketoidussa esittelyssä kerrotaan hellyttävän Yarny-naruhahmon synnystä ja siitä, kuinka ajatus alati purkautuvasta sankarista suuressa maailmassa saikaan alkunsa. Luova johtaja Martin Sahlin rakensikin ensimmäisen Yarny-prototyypin retkeillessään perheensä kanssa.
Battlefield: Hardlinen Getaway-laajennus sai elokuvamaisen trailerin
Visceral Gamesin ja DICEn kehittämä Battlefield: Hardline on saamassa lisää pelattavaa lähitulevaisuudessa. Getaway-lisäosa laajentaa kokonaisuutta neljällä uudella kartalla, yhdellä pelimuodolla ja muutamalla ajoneuvolla.
Far Cry Primalin PC-laitevaatimukset paljastettiin
Ubisoft on julkistanut laitevaatimukset ensi maaliskuussa ilmestyvän Far Cry Primalin PC-versiolle.
Minimiasetustensa puolesta kivikautisesta menosta päästään nauttimaan varsin toimivasti myös ikääntyneemmälläkin raudalla. Tarkemmin pelin minimi- ja suositusvaatimuksia voi tähyillä alapuolelta.
Minimivaatimukset:
Assassin's Creed Chronicles: India esitellään uudella trailerilla
Ensi viikolla julkaistava Assassin's Creed Chronicles: India sai oman trailerinsa. Uusimmassa osassa salamurhaaja Arbaaz Mir seikkailee 1800-luvun Intiassa.
Arbaazin tehtävänä on suojella lähimmäisiään sekä rakastajaansa. 2.5D tyylistään tunnettu kokonaisuus vie pelaajan Sikhivaltion ja Itä-Intian kauppakomppanian aikaan.
Uusi Dying Light: The Following -traileri valottaa laajennuksen juonta
Techland on julkaissut uuden trailerin Dying Light: The Following -laajennukselle. Video keskittyy lisäosan emopelistä poikkeavaan juoneen.
Uusi tarina pitää sisällään aikaisempaa enemmän arvoituksia ja trailerilla puhutaankin profetiasta, jonka vihjataan liittyvän pelaajahahmoon jollain tavalla. Video näyttää myös vilauksia uusista hahmoista ja antaa esimakua alkuperäistä Dying Lightia mystisemmästä ilmapiiristä.
Astronauttiseikkailu Adr1ft ilmestyy PC:lle maaliskuussa
Mukaansatempaava astronauttiseikkailu Adr1ft on saanut julkaisupäivän, vahvistaa pelitalo Three One Zero.
Metroid Prime -tekijöiden ReCore myöhästyy - vahvistettiin myös PC:lle
Pelikonkari Keiji Inafunen ReCore ei ehdi kauppoihin vielä ensi kevääksi. Samalla pelin vahvistettiin kuitenkin rantautuvan myös PC:lle.
Uuden Turtles-pelin saavutuslista julki
Platinum Gamesin ja Activisionin yhteistyöprojekti Teenage Mutant Ninja Turtles: Mutants in Manhattanista julkistettu saavutuslista avartaa hieman toistaiseksi vahvistamattoman pelin sisältöä.
Xbox One -yksinoikeus Scalebound viivästyy vuoteen 2017
Platinum Gamesin kehittämä Xbox One -yksinoikeus Scalebound julkaistaan vasta vuonna 2017. Vaikka kehitystyö eteneekin kehittäjänsä mukaan mallikkaasti, vaatii kunnianhimoisen toimintaroolipelin viimeistely aikansa.
Awesome Games Done Quick alkaa tänään
Awesome Games Done Quick alkaa tänään klo 18:00. Viikon aikana kymmenet pelaajat tahkoavat pelejä mahdollisimman nopeasti läpi. Ohjelmistossa nähdään vanhoja sekä uusia teoksia usealta eri konsolilta ja PC:ltä. Mukana ovat esimerkiksi Mario Kart 8, Splatoon, Bloodborne, Gimmick! ja Mega Man X.
Terraria: Otherworld -video esittelee uutta liikkumistapaa
Terraria: Otherworld sijoituu vaihtoehtoiseen versioon alkuperäisen Terrarian maailmasta. Julkaisultaan vuodelle 2016 lykkääntynyt peli tuo mukanaan lukuisia uudistuksia, kuten uuden tavan käyttää heittokoukkua. Terraria: Otherworldia kehittävä Re-Logic aikoo myös lisätä peliin enemmän roolipeli- ja tower defence -elementtejä.
Tulevista uutuuksista oheinen Swing Grappling -video esittelee uudistuneen heittokoukun, joka on tuttu jo alkuperäisesta Terrariasta. Nyt koukun varassa pääsee kuitenkin heilumaan ja liikkumaan siten nopeasti paikasta toiseen.
Rise of the Tomb Raider sai uuden pelitilan
Crystal Dynamics laittaa pelaajat koetukselle uudella Rise of the Tomb Raideriin julkaistulla pelitilalla.
Ensimmäinen konseptikuva PlatinumGamesin Turtles-pelistä
Bayonettan, Vanquishin ja Metal Gear Risingin kehittänyt PlatinumGames kokeilee seuraavaksi siipiään Turtles-lisenssin parissa.
Vaikka varsinaisesta Teenage Mutant Ninja Turtles: Mutants in Manhattan -pelistä ei tiedetä vielä käytännössä mitään, on Twitteristä löytynyt ensimmäinen aiheeseen liittyvä taidekuva. Vielä virallista julkistustaan odottava peli bongattiin marraskuussa Australian ikärajoja valvovan viraston listoilta.
Rock Band 4 juhlistaa vuodenvaihdetta kuuden popahtavan kappaleen voimin
Harmonix on paljastanut kuluvan viikon Rock Band 4 -lisäkappaleet. Tällä kertaa luvassa on useampi popahtavampi lisäkappale muutoin rock-painotteiseen biisikirjastoon.
Harmonixin mukaan uudenvuoden pippaloita piristävä lisäpaketti sisältää veisuja Coldplayltä, Ellie Gouldingilta, Justin Bieberiltä, One Directionilta sekä Sam Huntilta. Myös Weezerin upouusi single Thank God for Girls on päässyt mukaan valikoimiin.
Konami tuo lisää sisältöä Metal Gear Online -verkkoräiskintään
Konami on paljastanut Twitterissä aikeistaan tuoda lisää pelattavaa Metal Gear Online -verkkoräiskintäänsä.
Viime aikoina varsin huonossa valossa paistatellut Konami ei suostu vielä kertomaan tarkkoja suunnitelmia, mutta luvassa on ainakin uusia karttoja, Survival-pelitila. Lisätietoja esimerkiksi julkaisupäivän tiimoilta lupaillaan lähitulevaisuudessa.
Wonder Boy -sarjan henkinen jatko-osa sai ensimmäisen trailerinsa
1980-luvulla Segan konsoleilla viihdyttänyt Wonder Boy -tasohyppely on saamassa henkistä jatkoa. Nimeään sitten julkistuksensa muuttanut seikkailu tunnetaan nyt Monster Boy and the Cursed Kingdom -nimellä.
Remedy vihjailee joulutervehdyksessään Alan Waken paluusta
Espoossa vaikuttava Remedy-pelitalo toivottelee faneilleen joulua omaperäiseen tyyliinsä. Tuoreella videotervehdyksellä liikutaan hyvin paljon Alan Wake -pelin mieleen tuovissa tunnelmissa.
Varsin synkissä tunnelmissa liikkuvalla videolla nähdään kadonnutta kirjailijaa etsiskelevä Alex Casey -etsivähahmo. Lienee sanomattakin selvää, että Alan Waken kynäilemän kirjasarjan protagonisti Casey kaipailee juurikin kirjailijaa itseään. Agentin roolissa nähdään Remedyn luova johtaja Sam Lake.