Kuva
Xbox One ja ohjain vihreällä pohjalla

Xbox One

Uutinen

Uusittu Gears of War ja Killer Instinct nähdään PC:llä ensi vuonna

Xbox Onen kaksi yksinoikeuspeliä ovat tekemässä tuloaan PC-pelaajien ulottuville.

Aiemmin E3-messujen yhteydessä Xbox-pomo Phil Spencer vahvisti PC-kansan iloksi, että sekä Gears of War: Ultimate Edition että Killer Instinct ovat kumpikin saapumassa myös Windowsille. Tarkkaa julkaisuajankohtaa mies ei vielä tuolloin kyennyt antamaan.

Nyt Spencer on kuitenkin vihjaillut julkaisupäivästä virallisella Twitter-tilillään, jossa viimeisimpien kuulumisten mukaan PC-versioista on määrä päästä nauttimaan vuoden 2016 alkupuoliskolla.

Henrik Savonen
Uutinen

Uutta pelikuvaa Kingdom Hearts III:sta

Square Enix on julkaissut Kingdom Hearts III:sta uutta pelikuvaa esittelevän trailerin.

Uusi traileri sisältää myös taustoittavaa kuvamateriaalia ennen kolmososaa ilmestyvästä Kingdom Hearts 2.8 Final Chapter Prologue -kokoelmasta, joka on saapumassa yksinoikeudella PlayStation 4:lle vuoden 2016 aikana.

Henrik Savonen
Uutinen

The Banner Saga saapuu pian PS4:lle ja Xbox Onelle

Kickstarterista alkunsa saanut The Banner Saga on tulossa Xbox Onelle 12. tammikuuta ja PS4:lle päivän myöhemmin. Konsolikäännös on ollut työn alla jo kauan, mutta pelikuvaa siitä ei ole vielä päästy näkemään.

Taistelu The Banner Sagassa on vuoropohjaista ja tapahtuu ruudukossa. Kamppailun ulkopuolella taas vallitsee "valitse oma seikkailusi" -tyyliset pelimekanismit. PS4-versio tulee hyödyntämään konsolin ohjaimen erityisominaisuuksia.

The Banner Saga on saamassa myös jatko-osan ensi vuoden alkupuolella PC:lle, Xbox Onelle ja PS4:lle.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Below viivästyy ensi vuoteen

Odotettu Below-luolastoseikkailu viivästyy ensi vuoteen, kertoo kehittäjä Capybara Games.

Satunnaisesti luolastonsa generoiva Below vaatii Capybaran Nathan Vellan mukaan rahtusen lisää kehitysaikaa. Jo vuoden 2013 E3-messuilla esiteltyä indiejulkaisua lupaillaan ensi vuodeksi, joskin tarkka julkaisupäivämäärä on edelleen hämärän peitossa.

Lyhytsanainen Vella lupailee lisää tietoa pelinsä tilanteesta ensi vuoden aikana. Below julkaistaan PC:lle sekä Xbox Onelle.

Jaakko Herranen
Uutinen

Xbox One sai nipun uusia taaksepäin yhteensopivia nimikkeitä

Xbox Onen syksyisen käyttöjärjestelmäpäivityksen mukana saapui tuki vanhemman konsoliraudan peleille. Nyt Microsoft on julkistanut reilun sadan pelin valikoiman kasvavan 16:lla nimikkeellä.

Taaksepäin yhteensopivat nimikkeet rullaavat Xbox Onella nätisti, mikäli hallusta löytyy alkuperäinen pelilevyke tai pelin digitaalinen versio. Uusien Xbox Onella toimivien Xbox 360 -pelien lista näyttää seuraavanlaiselta:

Jaakko Herranen
Artikkeli

The Escapists

Xboxin latauspelien massasta on välillä vaikea löytää kiinnostavia pelejä. Kulunut vuosi kuitenkin yllätti lukuisilla laadukkailla nimikkeillä, joita ei juuri lehtien kansissa tai arvioissa näy. Olen pyrkinyt tuomaan näitä piilotettuja helmiä esiin.
A-P Kuutila
Uutinen

Kingdom Come: Deliverance siirtyy pian beta-vaiheeseen

Warhorse Studiosin julkaiseman videon mukaan realismiin tähtäävä keskiaikainen roolipeli Kingdom Come: Deliverance on siirtymässä pian beta-vaiheeseen. Videolla kerrotaan myös pelin maailman tavasta reagoida rikoksiin ja musiikin mukautumisesta erilaisiin tilanteisiin.

Pelin apha-versio on ollut pelattavissa osalle Kickstarter-rahoittajista jo lokakuusta 2014 lähtien. Beta-versio tulee olemaan kuitenkin paljon laajempi, sisältäen useita pääjuoneen kuuluvia tehtäviä, ensimmäisen ison taistelun ja noin viidenneksen pelin maailmasta.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Assassin's Creed: Syndicaten Viiltäjä-Jack vauhdissa uudella 360°:n trailerilla

Ubisoft on julkaissut uuden trailerin Assassins Creed: Syndicaten Jack the Ripper -laajennukselle. Poikkeuksellisella tyylillä toteutettu video esittelee peliä 360:n asteen kuvakulmassa.

Videokuvaamisessa jo suosittu tekniikka on pelitrailereille vielä poikkeuksellinen. Trailerin ympäristöt ovat melko pimeitä, mutta laaja kuvakulma antaa kuitenkin katsojan nähdä jokaisen nurkan ja yksityiskohdan samanaikaisesti.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Lankaseikkailu Unravel sai julkaisupäivän

Julkaisija Electronic Arts ja kehittäjä Coldwood ovat paljastaneet ihastuttavan Unravel-seikkailunsa julkaisun sijoittuvan helmikuulle.

Fysiikkapohjaisia arvoituksia tarjoileva tasoloikinta herätti runsaasti positiivista huomiota esittäytyessään E3-messuilla viime kesäkuussa. Ruotsissa majapaikkaansa pitävä Coldwood-pelitalo on tuonut langasta kyhätyn, alati purkautuvan Yarnyn seikkailut kotiseuduiltaan tuttuihin maisemiin. Tuoretta pelikuvaa tarjoillaan upouuden trailerin verran.

Jaakko Herranen
Uutinen

Uusi Diablo 3 -video esittelee Greyhollow Islandin

Diablo 3:n 2.4.0-päivityksen odotetaan saapuvan ennen vuoden loppua. Luvassa on mm. uusi, yhdysvaltojen luoteisosista mallinsa saanut Greyhollow Island -niminen Adventure Mode -alue. Uutta sijaintia pääsee nyt näkemään ensimmäistä kertaa oheisella videolla.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Parjattu rullalautailupeli saapuu myös vanhemmille konsoleille

Lähinnä lukemattomilla bugeillaan maineensa haalinut Tony Hawk's Pro Skater 5 julkaistaan vihdoin myös PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle.

Parjatun tuotoksen vihjailtiin alun perin viivästyvän suosiolla ensi vuoden puolelle, mutta ilmeisesti kehittäjä Robomodon mielestä lautailu on saatu jo pelattavaan kuntoon saakka. Kun peli saapui lokakuussa Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle, tarjolla oli heti kättelyssä varsinaista peliä suurempi korjauspäivitys.

Jaakko Herranen
Uutinen

Street Fighterin Akuma loikkaa Tekkenin hahmokaartiin

Viime keväänä japanilaisiin kolikkopelihalleihin rynnistänyt Tekken 7 saapuu myös kotikonsoleille. Mielenkiintoisena lisäyksenä hahmokatraassa nähdään tuttua verta kilpailevasta Street Fighter -sarjasta.

Tekken 7: Fated Retribution -nimellä kulkeva konsoliversio sisältää Akuman vierailun lisäksi täysin uusiksi suunnitellut vaatekerrat sekä areenat. Hahmovalikoimassa pahiksen roolin ottaneen Akuman luvataan näyttelevän suurta osaa myös pelin tarinatilassa.

Jaakko Herranen
Artikkeli

Witcher 3 näytti mallia

Alun perin puolalaisesta fantasiakirjallisuudesta ponnistanut noituri Geralt Rivialainen tunnetaan nykyisin ennen kaikkea menestyneistä videopeleistä. Toukokuussa 2015 julkaistu Witcher 3: Wild Hunt on mammutti, josta kaikki muut roolipelit ottavat mallia tulevaisuudessa.

Itä-Euroopan laatua

Noituri on mitä suurimmassa määrin sellainen puolalainen tuote, josta puolalaiset itsekin ovat ylpeitä.

Markus Hirsilä
Artikkeli

F1 2015

Project Carsin aiheuttaman karvaan pettymyksen jälkeen käänsin katseeni Codemastersin uusimman formulapelin suuntaan. Siihen en pettynyt, vaikka F1 2015 on kaukana täydellisestä. Hauskimmat pelimuodot puuttuvat ja moninpeli oli aluksi kelvoton pökäle. Sittemmin nettikisojen toimivuus on ilmeisesti parantunut, mutta olen pysynyt yksinpelin parissa.

Kautta aloittaessani halusin välttää kärkipään talleja, joten päädyin valitsemaan McLarenin.

A-P Kuutila
Uutinen

ARK: Survival Evolved saapuu ennakkoversiona Xbox Onelle

Studio Wildcard vihjaili jo aikaisemmin ARK: Survival Evolvedin olevan tulossa Xbox Onelle. Nyt saadun tiedon mukaan käännösversiota pääseekin kokeilemaan jo 16. päivä joulukuuta.

Dinosaurukset ja ampuma-aseet yhteen tuova ARK: Survival Evolved saapuu Xbox Storeen osana Xbox Game Previw -ohjelmaa. Kyseessä ei siis ole käännöksen lopullinen versio. Ensimmäistä näytettä pelin suoriutumisesta konsolilla pääsee katsomaan oheisella videolla.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Viiltäjä-Jackin mysteeri saapuu pian Assassin's Creedin maisemiin

Lokakuussa julkaistu Assassin's Creed Syndicate laajenee joulukuussa Viiltäjä-Jack -aiheisella laajennuksella.

Koska Assassin's Creed Syndicate vei salamurhaamisen tällä kertaa Lontoon kaduille, ei lisäosan aihevalinta liene kenellekään yllätys. Juonellisesti tarina sijoittuu 20 vuoden päähän emopelin tapahtumista. Päärooliin on nostettu Fryen sisaruksista Evie.

Jaakko Herranen
Artikkeli

The Long Dark

Xbox Game Preview oli yksi kuluneen vuoden isoimmista julkistuksista. Se on Microsoftin vastine PC-puolelta tutulle Steam Early Accessille, jossa pelaajat päästetään keskeneräisten tekeleiden pariin. Nyt myös kärsimättömimmillä Xbox Onen omistajilla on siis mahdollisuus ostaa kehitteillä olevia pelejä.

Nimikkeitä on vielä kovin vähän, mutta alku vaikuttaa lupaavalta. Parasta koko hommassa on se, että pelejä voi kokeilla tunnin ennen ostopäätöstä. Tartuin oitis haasteeseen, ja kokeilin kaikkia Game Preview -pelejä heti, kun pääsin niihin käsiksi.

A-P Kuutila
Uutinen

Dying Light: The Following sai julkaisupäivän

Dying Light: The Following -laajennuksen julkaisupäivä on varmistunut helmikuulle, samalle päivälle emopelin ja laajennuksen yhdistävän Enhanced Editionin kanssa. Enhanced Edition tulee sisältämään kaiken alkuperäistä julkaisua seuranneen sisällön paremmalla grafiikalla varustettuna.

The Followingin tapahtumat sijoittuvat alkuperäisen Dying Lightin kaupunkiympäristöä huomattavasti avarampiin maisemiin. Avoimemmista ympäristöistä pääsee ottamaan kaiken irti laajennuksen lisäämillä kustomoitavilla ajoneuvoilla.

Jarmo Kuutti
Artikkeli

Kymmenen vuotta

Keskiviikkona 2. joulukuuta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta Xbox 360:n kotimaisesta julkaisusta, joten muistelumoodi päälle ja menoksi!

Maailma oli hyvin erilainen paikka kymmenen vuotta sitten. Aamubussissa töihin matkanneet ihmiset hiplailivat kännyköidensä näyttöjä korkeintaan tyhmyyksissään, eikä Suomen Euroviisu-voitosta puhuttu kuin maailmanlopun ennusmerkkinä. Alle 18-kesäisenä lukiolaisena jaksoin vitsailla, että en ollut koskaan käynyt ulkomailla. Xbox 360:n valtakautena kaikki kuitenkin muuttui – tai noh, ainakin jotkin asiat muuttuivat.

Paavo Niskala