Kuva
Xbox One ja ohjain vihreällä pohjalla

Xbox One

Uutinen

Heinäkuun Games with Gold -pelinelikko julki – myös Game Pass -valikoima kasvoi neljällä nimikkeellä

Microsoft on paljastanut heinäkuun kultajäsenille tarjoiltavan Games with Gold -pelivalikoiman.

Tarjolle heitetään tuttuun tyyliin neljä nimikettä, joista kaikki rullaavat Xbox Onella, kaksi ainoastaan Xbox 360:llä. Genrejä on taas edustettuna laidasta laitaan, joten valikoimasta löytynee jokaiselle jotakin. Lisätietoja Xboxin uutissivulla, täällä.

Pelinelikko päivämäärineen ja alustoineen näyttää seuraavanlaiselta:

Jaakko Herranen
Uutinen

Assassin's Creed Valhallan taiteellinen ohjaaja astuu syrjään – Ubisoftin työntekijät vakavien syytösten kohteena

Usean Assassin's Creed -pelin taiteellisena ohjaajana toiminut Ashraf Ismail on siirtynyt syrjään tulevan Assassin's Creed Valhallan parista henkilökohtaisiin syihin vedoten.

Ismail tiedotti asiasta Twitterin välityksellä. Hän kertoo perheensä ja hänen oman elämänsä olevan sirpaleina ja olevansa syvästi pahoillaan loukattuaan monia ihmisiä tilanteessa.

Joona Suonperä
Uutinen

Surrealistinen rock-ooppera The Artful Escape esittäytyy uuden videokuvan voimin

Viime vuoden E3-messuilla julkistettu The Artful Escape esittäytyy uudella pelikuvavideolla.

Laatupeleistään tunnetun Annapurnan julkaisema ja Beethoven & Dinosaur -studion kehittämäThe Artful Escape seurailee nuorta kitaravirtuoosi Francis Vendettiä. Francis on Bob Dylaniin verrattavan folk-ikoni Johnson Vendettin veljenpoika, joten protagonistilla on isot saappaat täytettävänään. Meininki loikkaa pojan debyyttikeikan alla suorastaan kosmiseen suuntaan, kun Francis riuhtaistaan Glimmerdimin psykedeeliseen miljööseen.

Jaakko Herranen
Uutinen

Marvelin trikoosankarit suuntaavat kohti tulevaa konsolisukupolvea, vieläpä ilman lisämaksua – uusia kuvia julki

Marvel's Avengers julkaistaan nykylaitteiden ohella PlayStation 5:lle sekä Xbox Series X:lle.

Mikäli jo muutamaan otteeseen viivästyneen Marvel's Avengersin ostaa syyskuun julkaisun aikoihin joko PS4:lle tai Xbox Onelle, voi pelin lunastaa uudelle konsoligeneraatiolle ilman erillistä maksua. Tämän lisäksi kaikki eteneminen ja tallennukset ovat nätisti käytettävissä myös uusilla laitteilla, jotta sankarisavottaa ei tarvitse aloittaa missään vaiheessa alusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Injustice: Gods Among Us Ultimate Edition ilmaisjaossa

Warner Bros ilmoitti jakavansa Injustice: Gods Among Us -mätkinnän maksutta.

Injustice: Gods Among Us on NetherRealmin DC-taistelupeli, joka ilmestyi vuonna 2013 PC:llä. Hahmoina seikkailee DC Comics -ikoneita, kuten Batman, Jokeri, Vihreä Lyhty, Salama, Teräsmies ja Ihmenainen. Ultimate Edition -versioon sisältyvä DLC lisää seikkailuun muun muassa Lepakkotytön, Skorpionin sekä Kenraali Zodin.

Tarja Porkka-Kontturi
Uutinen

EA Access -kuukausi irtoaa nyt alle eurolla sekä PS:lle että Xboxille

Electronic Artsin kuukausiveloitteinen pelikirjasto EA Access on nyt saatavilla tutustumishintaan.

Laajan pelikatalogin lisäksi jäsenet saavat muun muassa 10 prosentin alennuksen digitaalisista nimikkeistä. Tarjontaan kuuluvat esimerkiksi Battlefield, FIFA 20 ja Need for Speed Heat. Koko valikoiman näet täältä. Uusia EA-pelejä pääsee testailemaan päiviä ennen julkaisua.

Tarja Porkka-Kontturi
Uutinen

Microsoftin Smart Delivery tuo käyttäjän ulottuville pelistä aina sen parhaan version, konsolisukupolvesta riippumatta

Microsoft on rummuttanut näin laitesukupolven vaihtumisen kynnyksellä isosti uutta Smart Delivery -toimintoaan.

Käytännössä eri kehittäjien vapaasti käytettävissä oleva Smart Delivery takaa sen, että Xbox Onelta Series X:lle loikkaaminen ei aiheuta käyttäjälleen minkäänlaisia haasteita pelikirjaston suhteen. Ulottuville tuodaan aina pelistä se paras versio, eikä samaa nimikettä tarvitse ostaa useampaan otteeseen konsolinvaihdon jälkeen. Toiminto on käytössä kaikissa Xbox Game Studiosin julkaisemissa nimikkeissä, niin kivijalkakaupoista ostetuissa kuin Game Pass -versioissakin.

Jaakko Herranen