Toimitus kertoo: se peli jäi kesken (juuri sinun lempipelisi on luultavasti mainittuna)
Toimitus kertoo peleistä, jotka jäivät syystä tai toisesta kesken. Mukana saattaa olla myös juuri sinun suosikkipelisi.
No releases are associated with this game.
Toimitus kertoo peleistä, jotka jäivät syystä tai toisesta kesken. Mukana saattaa olla myös juuri sinun suosikkipelisi.
Ilmaista demonisavottaa ehtii vielä päästä kokeilemaan.
Vanha klassikko on pitänyt pintansa ja koukuttaa vahvasti niin yksin- kuin moninpelinäkin.
20 vuotta vanha peli, eikä yhteysongelmista ole päästy vieläkään eroon.
Seikkaillaan vanhan kunnon Diablo 2:n maailmassa. Pari kertaa kuolo korjaa, mutta lopulta päästään yli vaaroista ja kaadetaan muutama kovempi ns. nimivihollinen. Pelataan kohtalaiset meleetaidot omaavalla velholla.
Xboxin ja Bethesdan yhteisen E3-tilaisuuden pääosassa olivat pelit, joita esiteltiinkin jopa kolmisenkymmentä kappaletta.
Onnekkaat pääsevät kokeilemaan Diablo II -klassikon uusioversiota jo tulevan viikonlopun alpha-testissä.
Diablo II: Resurrected on hyvin uskollinen alkuperäisteokselle päästäen pelaajat hyödyntämään jopa ikivanhoja tallennuksiaan.
Taatusti alkuperäispelin tahkonneita miellyttävää ominaisuutta ei sen suuremmin rummutettu taannoisessa Diablo II:n uusioversion julkistuksessa. Nyt pelin tuottajana toimiva Matthew Cederquist kertoo olevansa mahdollisuudesta erityisen tyytyväinen, kertoen ylpeänä sen olevan jopa "paras ominaisuus koskaan".