Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Aina ei jokaista aloitettua peliä vain tule koettua loppuun asti.

Syynä voivat olla monet eri syyt kyllästymisestä ajanpuutteeseen tai vaikkapa suoranaiset bugit. Toimitus kertoo nyt omista keskenjääneistä pelikokemuksistaan, joihin kuuluvat myös monet kehutut ja suositut nimikkeet aina Zeldoista Red Dead Redemption 2:een.

Risto Karinkanta

Kiireiselle pelaajalle sadan tunnin roolipelit saattavat usein osoittautua kohtuuttomaksi taakaksi. Pakkomielteiselle kerääjälle vain täydellinen läpäisy on riittävää, mutta käytännössä tämän vuoksi myös pääjuoni saattaa päätyä pysyvästi telakalle. Kymmenen tunnin mittaiset narratiiviset pelit tarttuvatkin sen vuoksi herkemmin pelilistalleni.

Kovista AAA-julkaisuista luultavasti pysyvämmällä tauolla on PC:lle viime vuonna käännetty Days Gone. Jossain vaiheessa herkästi rikkoutuva, jenkkimallisesti bensaa nielevä prätkä alkoi vain nyppiä niin paljon, että paremmat julkaisut veivät huomion lopullisesti.

Kirjaimellisesti sadan tankkauskerran jälkeen homma sai riittää. Varsinkin nykyisillä bensan hinnoilla.

Joonatan Itkonen

Ellen ole kirjoittamassa pelistä arvostelua, niin rima sen kesken jättämiseksi on yllättävän alhainen. Aika on yleensä kortilla, enkä halua tuhlata tuntejani sellaiseen tuotteeseen, joka ei kunnioita aikaani. Tähän kastiin kuuluu valtaosa Ubisoftin peleistä, jotka tuntuvat vuosi vuodelta laiskasti rytmitetyiltä sotkuilta vailla koherenssia. Moni avoimen maailman peli on oikeasti vain lineaarinen kokemus ilman näkemystä. Red Dead Redemption 2 on tästä näkyvin ja räikein esimerkki, pakottaen pelaajan seuraamaan tiukan lineaarista etenemistä jopa isoimmissa tehtävissä. Sen maailma on kaunis, mutta tyhjä, eikä surkeasti tasapainotettu juoni jaksa kantaa kokonaisuutta.

Joskus myös sisältö on niin huonosti kirjoitettu ja toteutettu, ettei kokonaisuutta voi sietää pelikokemuksesta riippumatta. Pelien käsikirjoittaminen on vielä lapsen kengissä, mutta esimerkiksi David Cagen tekeleet nousevat silti esille suorastaan epäinhimillisen huonoina tapauksina. Heavy Rain jäi ensimmäisellä kerralla kesken käsikirjoituksen vuoksi. Lopulta palasin sen pariin valmistautuakseni yhtä surkeaa Detroit: Become Humania varten. Silloinkin pelin juonenkäänteet aiheuttivat nyrjähdyksiä aivoissa, joista en todennäköisesti ole vieläkään toipunut. Parasta Beyond: Two Soulsissa olikin se hetki, kun tajusin ettei tätä tarvinnut pelata enää hetkeäkään pidempään.

Jaakko Herranen

Kyllä, tiedän taas olevani yksin (oikean) mielipiteeni kanssa. The Legend of Zelda: Breath of the Wild sisältää niin julmetun paljon ärsyttäviä asioita, että se on heittämällä huonoin Zelda-peli sitten The Adventure of Linkin. Hommasin Switchin jälkijunassa aikalailla tätä peliä varten, koska olen rakastanut aiempia Zelda-seikkailuja, eritoten Link to the Pastia, Wind Wakeria ja Ocarina of Timea – se avoin maailmakin houkutti kovasti.

Vaan niin vain kävi, että jokusen pelitunnin jälkeen hermot menivät alituiseen hajoileviin aseisiin, kankeaan tavaranhallintajärjestelmään, typerään kestävyysmittariin ja hölmösti toteutettuun kokkaukseen – vain muutamia mainitakseni. Lisäksi tehokkaampiin konsoleihin tottuneelle jo julkaisussaan vanhentunut Switch tuntui loikalta menneisyyteen, siis juuri väärään suuntaan. Olen yrittänyt palata Breath of the Wildin pariin vielä pariinkin otteeseen, mutta aina vain ärsyttävyydet nostavat päätään niin paljon, että pelinautintoa ei yksinkertaisesti pääse muodostumaan minkään vertaa. Todennäköisesti en aio edes vilkaista tulevan Tears of the Kingdomin suuntaan.

Olen Resident Evil -sarjan ystävä, pelattuna on jokainen pääsarjan nimike alusta saakka. Resident Evil 7 biohazard kuitenkin jäi kesken, eikä syynä ole se suurin muutos, ensimmäisen persoonan näkövinkkeli. Ensimmäistä kertaa meinasin jättää pelin kesken hiiviskelykohtauksessa, jossa välteltiin Marguerite-muoria kyykkimällä varjoissa. Lopulta kamelin selän katkaisi kuitenkin Jack Bakeria vastaan käyty pomotaistelu, joka oli toteutettu aivan joka suhteessa surkeasti. Ahdas tila yhdistettynä hitaisiin kontrolleihin ei luonut lainkaan kauhun tunnetta, vaan sai ainoastaan uninstalloimaan pelin muutaman kuoleman jälkeen. Ei minun tarvitse sietää tällaista roskaa.

Entäs voiko peli jäädä kesken sen takia, että se on vain niin hyvä? No kyllä voi. Näin kävi aivan pökerryttävän hienosti toteutetulle Alien: Isolationille, joka osoittautui lopulta vain liian ahdistavaksi pelikokemukseksi – juuri sellaiseksi, kuin Alien-pelin pitäisikin siis olla. Isolation on kummitellut kovalevyllä jo vuositolkulla ja välillä aina palaan sen pariin, siihen samaan kohtaukseen joka on vain liian kuumottava läpipeluuta ajatellen. Onhan se helvetin hyvä peli, niin hyvä, etten taatusti uskalla jatkaa sitä koskaan eteenpäin. Tämä on omalla listallani itsestäänselvä 5/5-tuotos, vaikka pelitunnit voi laskea yhden käden sormilla.

Tero Lepistö

Lienee yleinen harhaluulo, että ihmisistä kuoriutuisi vanhemmiten jollain tavalla kärsivällisempiä. Kenties eläkkeellä on paremmin aikaa keskinkertaisille tai liian pitkille peleille, mutta näin ruuhkavuosien puristuksessa yhä useampi teos jää auttamatta kesken, ellei vahva koukku synny nopeasti ja tehokkaasti.

Yllätin kriittisyydessä hiljattain jopa itsenikin, kun koneelta poistui jo tutoriaalin aikana esimerkiksi Immortals Fenyx Rising. Pitkän päivän jälkeinen hermo ei vaan kestänyt typerän alkuvideon jälkeistä kädestä pitelyä sekä ajatusta jälleen yhdestä Ubisoftin avoimesta maailmasta täynnä turhia askareita.

Pelien laajuuden maksimointi lieneekin lopulta tärkein syy jättää ne kesken. Muutaman tunnin jälkeen limboon joutuneeseen häpeälaariin kuuluvat niin Elden Ring, Horizon Forbidden West kuin myös Cyberpunk 2077. Elden Ring ja Cyberpunk jäivät aluksi odottelemaan päivityksiä julkaisussa pelattujen ensituntien jälkeen, mutta nyt kynnys palata niiden pariin on yksinkertaisesti liian iso. Ajatus kymmenistä tunneista saman laarin äärellä miltei etoo.

Mainitusta triosta ainoastaan Horizon Forbidden Westillä on sentään jonkinlaista toivoa päätyä takaisin ruudulle. Tämä ainoastaan sen vuoksi, että ensimmäinen osa oli yksi viime sukupolven suosikkejani. Siltikin, kontrollit pitäisi taas kalibroida uudelleen selkärankaan, muistella juonikuviot monihyväisine hahmoineen sekä miettiä että mitä pirua kaikilla resursseilla kuuluikaan tehdä. On harmittavan paljon helpompaa pelata pari kierrosta Gran Turismoa tai Call of Dutya ennen nukkumaanmenoa.

A-P Kuutila

Kirjoitin vuonna 2016 kesken jääneistä arvostelumenestyksistä. Listalla oli muun muassa Mass Effect, Half-Life 2 sekä Skyrim. Kaikki tekstissä mainitsemani nimikkeet ovat edelleen pelaamatta.

Viimeisimpänä olen jättänyt kesken Teronkin mainitseman Immortals Fenyx Risingin sekä Greedfallin. Fenyx lähti tunnin pelaamisen jälkeen vaihtoon ja Greedfallia olen pelannut myös noin tunnin, eikä enempää oikeastaan huvita. Alun perusteella peli vaikuttaa vedellä lantratulta Witcheriltä. Diablo kakkosen paluuta odotin, mutta sekin on pahasti kesken ja jatkamiskynnyksen ylitys tuntuu ylivoimaiselta. Olen todella tarkka viihteeni suhteen ja pelit, kirjat, sarjat sekä elokuvat jäävät surutta kesken, mikäli ensimmäisten hetkien aikana ei tule innostumista.

Petri Kataja

Onhan noita pelejä kesken jäänyt vaikka kuinka ja monta, osasta tullut maksettua rahaa ja osasta ei. Xbox Game Pass on oiva palvelu eri tuotosten testaamiseen ja tarvittaessa lopettamiseen myös, kerta joka tuotoksesta ei tarvitse erikseen kaivella kuvetta.

Mutta muutamia erityisesti mieleen jääneitä lopullisesti keskeneräisiä nimikkeitä voisi mainita. Esimerkiksi ensimmäisenä suhteellisen tuore Halo Infinite, jonka alun väänsin suhteellisen kiinnostuneena, mutta kun päästiin avoimeen maailmaan rellestämään, niin innostukseni otti ja hävisi. En osaa suoraan sanoa miksi, mutta jos meno ei kolahda, niin eipä tuota ole pakko hampaat irvessä jatkaa. Hauskaahan pelailun pitäisi olla.

Kesken jäi vuonna 2020 myös Windbound, mutta tässä kohti syypäänä oli toki se, että peli kaatui aina yhdessä ja samassa kohdin. Lopputeksteihin ei vain ollut mahdollista päästä. Kyseistä yskähtelyä ei ehkä lasketa samaan kategoriaan vaikka Halon kanssa, mutta ajattelin tämänkin sortin syyn olevan paikallaan mainita.

Yksi hitusen vanhempi keskeneräinen tuotos on muun muassa GameCube-konsolille Harvest Moon: A Wonderful World. Kyseinen farmin pyörittämiseen, kasvien viljelemiseen, eläinten hoitamiseen, kyläläisiin tutustumiseen ja siipan etsimiseen keskittynyt nimike oli aikoinaan varsin oiva, mutta aivan hitsinpimpulan pitkä. Kyllä sitä mieluusti pelasi, mutta jossain kohti vain tuli stoppi. Farmimatkan loppuun asti pääsemisessä kestäisi arvioiden mukaan 30–50 tuntia, mutta olisin voinut väittää oman pelikelloni näyttäneen reilusti enempää numeromäärää jo "tarinan" puolivälissä.

Tämä enemmän tai vähemmän helmi muuten tuodaan nykyraudalle ensi kesänä nimellä Story of Seasons: A Wonderful Life. Vaikka nyt olisi mahdollisuus ottaa revanssi, niin en taida kuitenkaan tähän mahdollisuuteen tarttua. Perustelen tätä esimerkiksi sillä tekosyyllä, että oma pelilevyni on vielä tallessa ja tallennuskin on muistikortin syövereissä toivottavasti. Voisin siis halutessani jatkaa aiempaa tallennustani, jos haluaisin. Tuskinpa haluan.

Yksi samalta aikakaudelta kesken jäänyt tuotos on Prince of Persia: Warrior Within. Ja miksikö jäi kesken? Tässä tekeleessä ei ollut oikeastaan mitään omia makunystyröitäni miellyttävää. Ankean synkeä ulkoasu ja ylipäätään seikkailun geneerisyys saivat jättämään tämän ilottelun kesken. Toivottavasti itse peli ei ole missään komerossa vielä pölyttymässä.

---

Mitä mieltä olet toimituksen pysyvästi keskeneräisistä peleistä? Kerro meille kommenteissa.

Lisää aiheesta:

Kirjaudu kommentoidaksesi

Henkilö: