Kuva
pragmata avaruus.png
Peli

Pragmata

Forum-ketju

Julkaisut

No releases are associated with this game.

Uutinen

Capcomin mysteeripeli Pragmata paljastettiin jo vuosia sitten – valmista ei näyttäisi tulevan vielä tänäkään vuonna

Capcom on joutunut lykkäämään Pragmatan julkaisua, eikä uutta päivämäärää tällä kertaa lähdetty edes arvuuttelemaan.

Pragmata esiteltiin kiusoitteluvideon kera jo vuonna 2020, jolloin julkaisuajankohdaksi arvuuteltiin viime vuotta. Kehitysprojekti ei ole kuitenkaan edennyt odotettua tahtia, sillä julkaisua on jouduttu jälleen kerran lykkäämään. Uusi video Pragmatasta kuitenkin saatiin viime yön Capcom Showcasen yhteydessä – tämän voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Sony paljasti useammankin tulevan PS5-pelin julkaisuajankohdat

Sony on paljastanut CES-tilaisuutensa päätteeksi useammankin tulevan PS5-pelin julkaisuhaarukat.

Mukana on niin myöhempään ajankohtaan siirrettyjä päivämääriä (Pragmata) kuin hieman aikaistettujakin projekteja (Project Athia). Tarkkoja päivämääriä ei toistaiseksi tarjolle heitetty, eikä näin epävarman koronapandemian aikana ole varmaan syytäkään. Osa nimikkeistä saapuu toki PS5:n ohella myös muille alustoille, lähinnä PC:lle tai vanhemmalle PlayStation-raudalle. Itse videon voi katsastaa pelilistauksen lopusta.

Jaakko Herranen