Ensikertalainen uskaltautui matkaamaan The Lands Betweenin maisemiin

Viime aikoina olen pelannut yksinomaan ihkusöpöjä, leppoisia farmielämäsimulaatioita, kuten Moonlight Peaksia. Jostain kumman syystä päätin harhautua tuolta tutulta ja turvalliselta polulta ja kokeilla jotakin minulle täysin uutta: soulslike-genreä ja sen vuonna 2022 julkaistua mestariteosta, Elden Ringiä.

Tässä arvostelussa keskitytään Elden Ringiin ja soulslike-genreen ummikon näkökulmasta. Joonatanin kirjoittaman asiantuntevan ja erittäin kattavan arvion pelin PC-versiosta voi lukaista täältä.

Switch 2:lle julkaistu Elden Ring Tarnished Edition sisältää peruspelin lisäksi Shadow Of The Erdtree -lisärin, kaksi uutta aloitushahmoluokkaa, uusia armoreita sekä kustomointimahdollisuuksia Torrent-hevoselle. Koko paketin sisältö tulee saataville myös muille laitteille, Tarnished Pack -DLC:n muodossa.

Kuulun siihen vähemmistöön, joka ei niin välitä pyöriikö videopeli 30 vai 60 freimin ruudunpäivityksellä – kunhan meno miellyttää silmää. Mutta oletan, että monelle lukijalle tämä on pääasia, joten käydään tämän version tekniset liibalaabat läpi tässä heti alkuun.

Peli pyörii 30 ruutua sekunnissa sekä käsimoodissa että televisioon yhdistettynä. En huomannut mitään ihmeellisiä kyykkäyksiä pelisessioideni aikana. Joskus kaukaa lepattavat lepakot lensivät vähän kökösti ja jos ruudulla oli kerralla paljon tapahtumaa, pientä tökkimistä esiintyi. Mutta suurimman osan ajasta meno oli yllättävän sulavaa.

Kohti tuntematonta

Periaatteessa en ole täysin ummikko kyseisen genren suhteen: katselin vierestä, kun avomieheni pelasi Elden Ringin läpi muutama vuosi sitten. Täten olen NÄHNYT paljon kaikenlaista, mutten itse kokenut. Olin siis vähän tietoinen siitä, millaista meininkiä oli luvassa.

Tästä päästäänkin ongelmaan, jonka monet pelaavat pariskunnat ehkä tunnistavat: neuvojen antamiseen kysymättä. Kumppanini lupasi, että hän antaa minulle neuvoja vain, jos niitä kysyn. Tämä lupaus piti ehkä viisi minuuttia. Minulle kerrottiin minne mennä ja mitä varoa – molemmat toki erittäin hyödyllisiä neuvoja. Mitään sen suurempaa parisuhdekriisiä tästä ei silti syntynyt ja pikkuhiljaa avomieheni oppi pitämään suunsa supussa! Vaikkakin olisi ollut hienoa, että tutkiessani erästä alkupään suota minulle olisi kerrottu taivaalla vaanivasta, tultasyöksevästä vaarasta.

Tarinallisesti kyseessä on hieno teos, joskin tarinankerronta ontuu hieman. Elden Ringin juoni on mielenkiintoinen ja sisältörikas, mutta huonosti kerrottu. Alussa nähtävällä videolla paljastetaan alkuasetelma, mutta sen jälkeen pelaaja jätetään oikeastaan oman onnensa nojaan.

Ihan alussa käytin ehkä noin tunnin hahmoni luomiseen. Ennen aloittamistani googlailin ja etsin aloittelijalle sopivaa hahmoluokkaa. Löytämieni tiedonmurusten avustuksella tulin siihen päätökseen, ettei aloitusluokalla ole niin väliä, sillä kykypisteitä voi ripotella eri attribuutteihin oman pelityylin mukaisesti.

Valitsin luokakseni Idus Knightin, joka on kevyeen panssariin pukeutuva, nopealiikkeinen ritari.

Vaikea, muttei mahdoton

Olen pelatessani hidas reagoimaan ympärilläni tapahtuviin asioihin, joten vauhdikkaasti iskevä hahmoluokka sopii minulle kuin nakutettu. Idus Knightin hyökkäysliikkeiden animaatiot ovat kuitenkin todella pitkiä, oletettavasti johtuen käytössä olevasta aloitusmiekasta, joten hommat eivät aina sujuneet kuin Strömsössä. Siinä vaiheessa kun saan iskuni perille, on vastustaja muksinut minua jo mielin määrin.

Myös vastustajan väistäminen tuntui vaikealta, ja oikean ajoituksen löytäminen ei oikein onnistunut. Tämäkin johtunee hitaasta reagointikyvystäni.

Periaatteessa pidän Elden Ringin taistelusta. Siinä joutuu oikeasti miettimään tarkasti liikkeitään sekä ajoitusta, ja se vaatii pelaajalta paljon. En itse kaipaa peliltäni näin paljoa haastetta, mutta ymmärrän, miksi se joitakuita kiehtoo. Huomasin kuitenkin kehittyväni taistelussa koko ajan paremmaksi. Pidin myös siitä tunteesta, joka valtasi minut niinä kertoina, kun sain jonkin pomon tai muuten vain vaikean vastustajan rökitettyä.

Useiten se olin tietysti minä, joka otti turpiinsa. En oikeasti muista, että olisin missään muussa pelissä kuollut näin paljoa – ja nopeasti, jopa ihan perushirviöiden kynsiin. Välillä kuoleman kohdatessaan itketti, toisinaan nauratti, mutta useimmiten päällimmäinen tunne oli kevyt vitutus.

Oletan, että jos malttaisin mieleni ja jaksaisin opetella souslike-genren kärhämien salat, niin kyllä minäkin nauttisin tästä genrestä enemmän. Peli vain rankaisee kuolemisesta niin hirveän rankalla kädellä. Usein en uskaltanut hyökätä vihollisten kimppuun tai mennä tutkimaan luolastoa, koska pelkäsin kuolemaa ja runejen menetystä niin paljon.

Muutakin kuin vain taistelua

Parhainta puuhaa oli Elden Ringin maailman, The Lands Betweenin tutkiminen Torrent-hevosen selässä vihaisesti murisevia vihollisia väistellen. Synkkä fantasiamaailma on kaunista katseltavaa ja Torrentin kyydillä pääsee nopeasti paikasta toiseen. Oli myös hienoa, ettei ihan jokaisen vastaan tulevan mörrimöykyn kanssa tarvinnut tapella. Sain melko vapaasti ratsastella ympäriinsä ja nauttia vaihtelevista maisemista.

Yksi ehkä parhaista jutuista seikkailussa oli näin farmielämäsimulaatioiden fanin kannalta se, että Elden Ringissä pystyy keräämään kasveja sun muita tarvikkeita ja valmistamaan niistä erilaisia apuvälineitä. Ja mikä parasta: myymällä kukkasia saa runeja, eli pelin valuuttaa. Tätä samaa valuuttaa käytetään hahmon tasojen nostoon. Mielessäni vilahtikin ajatus, että jospa nostaisin hahmoni kokemustasoja keräämiäni kukkia myymällä! Idea ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen, sillä se oli liian hidasta puuhaa.

Toki vaikeat taistelut ovat Elden Ringin suola ja pippuri, mutta muutakin puuhailtavaa on (onneksi) tarjolla.

Elden Ring on ehdottomasti stressaavin peli, jota olen ikinä pelannut. Jollain kierolla tavalla pidin seikkailusta silti paljon. Minulle aivan uuden taistelutyylin opetteleminen osoittautui kuitenkin liian vaativaksi, mistä johtuen en pystynyt nauttimaan pelistä sen ansaitsemalla tavalla. 

Se, etten osannut pelata peliä ei tietenkään tee siitä huonoa.

Mutta nyt ainakin voin kutsua itseäni TOSIPELAAJAKSI!