Selostaja lipsautti: Mestarien liiga ja Eurooppa-liiga FIFA 19:ssä
Alankomaalainen jalkapalloselostaja tuli paljastaneeksi ensimmäiset yksityiskohdat FIFA 19:stä.
Alankomaalainen jalkapalloselostaja tuli paljastaneeksi ensimmäiset yksityiskohdat FIFA 19:stä.
Piakkoin oman elokuvansa tähtenäkin nähtävä Han Solo saapuu ryminällä Star Wars Battlefront II -verkkoräiskintään, paljastettiin pelin Twitter-tilillä.
Julkaisija Electronic Arts saati kehittäjä DICE eivät ole toistaiseksi paljastaneet yksityiskohtia The Han Solo Season -nimellä kulkevasta sisältöpaketista. Luvassa lienee kuitenkin tuttuun tyyliin hahmoskinejä, uusia karttoja ja ehkäpä jopa uusi pelattava sankari. Lisätietoja voi odotella saapuvaksi ensi viikon aikana.
Pelimuoto sisältää kaikki 32 MM-kisoihin selviytynyttä joukkuetta sekä 12 virallista stadionia.
PlayerUnknown's Battlegroundsin aloittama battle royale -huuma on leviämässä myös Battlefield-kahinoihin, mikäli Venturebeatin lähteitä on uskominen.
Kolme viikkoa sitten ilmestynyt A Way Out ylitti miljoonan myydyn kopion rajan.
EA:n työpaikkailmoitus paljasti yhtiön työstävän avoimen maailman Star Wars -projektia.
Viime marraskuussa ilmestyneen räiskinnän etenemisjärjestelmä aiheutti yhden vuoden suurimmista pelikohuista.
The Sims 4:n Get to Work -laajennus saapuu Xbox One- ja PlayStation 4 -pelaajien ulottuville maaliskuun 20. päivä.
Plants vs. Zombies: Garden Warfare 3 on tekeillä, mikäli Amazonin tuotelistausta on uskominen.
Electronic Artsin työntekijä korjasi kauppasivulle eksyneen virheen Twitter-tilillään.
Electronic Arts on heittänyt liudan pelejään alennukseen PlayStation Store -kauppapaikalla. Hinnoista lohkeaa parhaimmillaan pois peräti 60 prosenttia.
Electronic Arts tarjoaa vuonna 2008 ilmestyneen kauhuseikkailunsa ilmaiseksi rajatun ajan.
Ruotsissa majaileva EA DICE on avautunut viimeisimmässä blogikirjoituksessaan huijareista ja näiden rankaisemisesta.
Electronic Arts kertoo Battlefield-fanien iloksi pelisarjan saavan jatkoa vielä kuluvan vuoden aikana.
Anthemin julkaisuaikaa koskeneet huhut olivatkin totta ja peli saapuu kauppoihin vasta ensi vuoden puolella.
PlayStation Networkin ongelmat pakottivat järjestäjät turvautumaan Xboxiin.
Bioware aikoo palata Dragon Agen pariin. Tieto tästä tulee suoraan pelitalon johtohenkilöiden twitter-tileiltä.
Vuonna 2006 julkaistu Black lisättiin eilen EA Accessin valikoimaan.
Uudet ominaisuudet ovat esillä yllättävän dramaattisella trailerilla.
DICE paljasti, miltä tammikuun jälkimmäinen puolisko näyttää Battlefield 1:n osalta.
Helmikuussa päästään lurittelemaan kettumaisia lauluja taikametsän kansalle.
Criterion Gamesin kehittämä klassikkokaahailu Burnout Paradise saattaa hyvinkin tehdä paluuta HD-päivityksen muodossa, vihjailevat sitkeät huhupuheet.
Vuonna 2008 julkaistu Battlefield: Bad Company lisättiin eilen EA Accessin valikoimaan.
Need for Speed Payback -kaahailu saa joulukuun 19. päivänä ensimmäisen suuremman mittaluokan päivityksensä, kertoo kehittäjä Ghost Games.
Reilu vuosi sitten ilmestynyt Sid Meier's Civilization VI -naksuttelu saa Rise and Fall -laajennuksensa helmikuun 8. päivä.