Nexon

Uutinen

ARC Raidersista on muodostunut valtava hitti – myynyt parissa viikossa yli neljä miljoonaa kopiota

ARC Raidersista on muodostumassa yksi syksyn kovimmista hittijulkaisuista.

Keräilyräiskintä Arc Raiders julkaistiin lokakuun 30. päivä varsin hyvän pöhinän saattelemana. Niin vain nimike on pelaajillekin kelvannut, sillä kehittäjä Embark Studios rummuttaa sen ylittäneen myynneissä jo neljän miljoonan kopion rajapyykin. Männä viikonloppuna pelaajiakin oli linjoilla samanaikaisesti yli 700 000, mikä kertonee myös jotain menestyksestä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Xboxin Partner Preview -lähetys esittelee keskiviikkona muun muassa Capcomin ja EA:n tulevia pelejä – trailereita luvassa täyden tusinan verran

Xboxin Partner Peview -lähetys julkistettiin yllättäen jo kuluvan viikon keskiviikolle.

Xbox Wire -uutissivuston mukaan näytillä ovat ainakin EA:n julkaisema Tales of Kenzera: Zau, Capcomin Kunitsu-Gami: Path of the Goddess sekä Nexonin The First Berserker: Kazan. Muitakin nimikkeitä on käsittelyssä niin Xboxille, Windowsille kuin Game Passiinkin. Yli tusina traileria sisältävälle lähetykselle on lupailtu kestoa noin 30 minuutin verran.

Jaakko Herranen
Uutinen

Indiehitti Dave the Daver sukeltelee kohti PlayStation-konsoleita – ilmainen Godzilla-laajennus tulossa toukokuussa

Dave the Daver suuntaa huhtikuussa kohti PlayStation-konsoleita.

Sukeltelua, kalastelua, maanviljelyä, kalankasvatusta ja tietysti sushiravintolan pyörittämistä omalaatuiseen tyyliinsä yhdistelevä Dave the Diver nähdään sekä PlayStation 4:llä että PlayStation 5:llä, paljastettiin taannoisessa State of Play -lähetyksessä. Tämä on taatusti pleikkaripelaajien mieleen, päätyihän piskuinen indietuotos vuonna 2023 monellekin viiime vuoden parhaita pelejä luetteloivalle listalle.

Jaakko Herranen
Uutinen

Titanfall: Assault vie robottirymistelyn mobiilimaailmaan

Mech-rymistely Titanfall loikkaa Titanfall: Assault -pelin myötä myös mobiilimaailmaan.

Titanfall: Assault tarjoaa innokkaille mobiilipelaajille korttimekaniikoin ryyditettyä tosiaikastrategiaa. Onpa mukana myös PvP-kahinoita sekä luonnollisesti myös tulostaulukot saavutusten vertailua silmällä pitäen. Pelin kulun lupaillaan olevan pienelläkin ruudulla tahkottuna sulavaa ja nopeatempoista. Lisätietoja voi haeskella pelin virallisilta kotisivuilta.

Jaakko Herranen