Destiny 2 julkistettiin nyt myös virallisesti
Bungie on julkistanut jo pidempään itsestäänselvyytenä pidetyn Destiny 2 -pelinsä virallisesti.
Bungie on julkistanut jo pidempään itsestäänselvyytenä pidetyn Destiny 2 -pelinsä virallisesti.
Destiny 2 julkaistaan italialaisen Lega Network -sivuston vihjailujen mukaan syyskuun 8. päivä.
Päivitys tuo mukanaan Age of Triumph -nimisen tapahtuman uusine haasteineen ja palkintoineen.
Lisää joulukilpailuita! Activision haluaa muistuttaa KonsoliFINin lukijoita mikä on heidän kohtalonsa – Destiny tietenkin. Palkintona vastanneiden kesken arvotaan kaksi Destiny-aiheista palkintoa.
Julkaisija Activision ja kehittäjä Bungie ovat avartaneet sanallista arkkuaan verkkoräiskintä Destinyn saapuvasta lisäsisällöstä sekä huhutusta jatko-osasta.
Omissa tiedotteissaan molemmat yhtiöt vahvistavat, että kuluvalle vuodelle odotettu jatko-osa on aikataulutettu vuoden 2017 puolelle. Sen sijaan Bungien kerrotaan toistaiseksi keskittyvän uuteen, Destinyyn julkaistavaan jättilaajennukseen, jonka on puolestaan määrä ilmaantua vielä myöhemmin tämän vuoden aikana.
Keskiviikkona 2. joulukuuta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta Xbox 360:n kotimaisesta julkaisusta, joten muistelumoodi päälle ja menoksi!
Maailma oli hyvin erilainen paikka kymmenen vuotta sitten. Aamubussissa töihin matkanneet ihmiset hiplailivat kännyköidensä näyttöjä korkeintaan tyhmyyksissään, eikä Suomen Euroviisu-voitosta puhuttu kuin maailmanlopun ennusmerkkinä. Alle 18-kesäisenä lukiolaisena jaksoin vitsailla, että en ollut koskaan käynyt ulkomailla. Xbox 360:n valtakautena kaikki kuitenkin muuttui – tai noh, ainakin jotkin asiat muuttuivat.
Bungien vuosi sitten julkaistu Destiny on saamassa ensimmäisen suuremman mittaluokan lisäosansa syyskuun 15. päivä. Nyt aiheen tiimoilta on julkaistu varsin näyttävä live action -traileri.
Reilun minuutin mittaisen mainoksen ohjaajaksi on pestattu Oblivionin ja Tron: Legacyn ohjannut Joseph Kosinski. Näyttävää toimintaa säestää Led Zeppelinin ikiklassikko Black Dog.
Bungie on julkaissut 2.0-päivityksen Destinyyn, joka valmistelee pelaajia tulevaa The Taken King -laajennusta varten.
Vielä muutaman viikon päässä oleva Destiny: The Taken King -laajennus on saanut uuden trailerin. Bungien julkaisema video sisältää uutta pelikuvaa ja antaa esimakua siitä, mitä kaikkea laajennukselta voi odottaa.
Videolla pääsee näkemään vanhojen tuttujen hahmojen lisäksi myös mittavia avaruustaisteluita. Jos traileri ei vielä riitä, niin lisää infoa The Taken Kingistä on luvassa jo syyskuun 2. päivä Bungien seuraavassa suorassa lähetyksessä Twichissä.
Destinyn odotettu laajennus The Taken King on saanut teaser-trailerin. Bungien julkaisema video vihjailee uudesta sisällöstä ja muutoksista. Video kertoo myös ajankohdan ensimmäiselle osalle Twichissä esitettävään suorien lähetysten sarjaan. Lähetysten tarkoitus on valmistella pelaajia tulevia muutoksia ja uutta sisältöä varten.
Halo-aiheinen televisiosarja on edelleen työn alla.
Bungie on paljastanut Destinyn tulevan lisäosan The Taken Kingin tekevän luvattoman paljon muutoksia itse ydinpeliin. Uutuuksia on luvassa ainakin tarinatehtäviin, raidiin, aseisiin, moninpeliin ja vihollisiin. Lisäosa sisältää itsessään kahdeksan tehtävää, jotka päättyvät elokuvamaisiin välivideoihin.
Destinyn aikaisemmat tehtävät on järjestelty uudelleen ja esimerkiksi Sword of Crota -tehtävä
upotetaan osaksi The Dark Below -tarinaa.
Bungien ja Marty O'Donnollin jättäytyessä sivuun Halo-kehityksestä kaipaa pelisarja uutta säveltäjää. Näillä näkymin korvaajaksi on värvätty Neil Davidge, joka vastasi ainakin Halo 4:n trailerissa kuullusta musiikista.
Davidge on uransa aikana tuottanut musiikkia niin levyille kuin elokuviinkin. Hänen kädenjälkeään voi kuulla muun muassa Massive Attackin tuotannossa ja Clash of the Titansin musiikkiraidalla.
Kotakun Stephen Totilo kertoo hämmentyneen ohikulkijan kutsuneen poliisit paikalle, kun eräs Bungien työntekijä käveli kadulla Halosta tutun tarkkuuskiväärin kanssa. Hälyttäjä oli luullut jäljennöstä AK-47-rynnäkkökivääriksi.
Kuten joku muukin varmasti huomasi, Bungien oli tarkoitus julkistaa E3-messuilla seuraava pelinsä, todennäköisesti Halo-sellainen. Studio ehti rakentaa hypeä niin kutsutulla Superintendent-kampanjalla, joka sisälsi eräänlaisten kuvien näppärää piilottelemista studioon liittyvään mediaan. Kampanja ehti pyöriä useamman kuukauden, ja fanit alkoivat jo kaivaa esille popcorneja, kun Bungie.netin etusivun korvasi mystinen animaatio sekä aikalaskuri. Jotain oli selvästi tulossa.
Halo 3:n valmistumisen jälkeen itsenäistynyt Bungie on jo uusien peliprojektien kimpussa, studiojohtaja Harold Ryan paljastaa Develop-lehden haastattelussa. Hänen mukaansa kehitys on käynnissä ainakin parin uuden projektin osalta.
Bungie yritti rakentaa uusia pelejä jo aiemmin ollessaan Microsoftin omistuksessa, mutta Halo-sarjan aikavaatimukset eivät antaneet siihen mahdollisuutta.
Viime aikojen uutiset Project Gotham -kehittäjä Bizarren menosta Activisionille ja Halon luoneen Bungien itsenäistymisestä pistävät miettimään, millaista strategiaa Microsoftin peliosasto tulevaisuuden varalle kaavailee.
Halo 3 vie tuon kuusi vuotta sitten alkunsa saaneen trilogian päätökseensä ja tarjoilee siinä sivussa lisää huippusuosittua verkkopeliä. Pelisarjan kehittänyt Bungie on luvannut, että kaikki kahden ensimmäisen osan herättämät kysymykset saavat vastauksen kolmannessa osassa.