Jaakko Herranen

Jaakko 11.jpg

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta sekä kaikenlaista pahansuopaisuutta. Puolustan aikalailla tasapuolisesti niin eläin- kuin ihmisoikeuksiakin. Haluan ison telkkarin, kissan, koiran ja uusimmat pelikonsolit. Eipä siitä sitten enempää.

Yhteydenotot: jaakko.herranen(AT)konsolifin.net

Xbox Live: JaakkimO / PSN: Jaakkimous / Nintendo: Jaakkimous / Steam: jaakkim0 

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Xbox Onen ohjaimet päivittyvät jälleen

Xbox Onen lukuisten käyttöjärjestelmäpäivitysten lisäksi Microsoft haluaa parantaa ohjaintensa käytettävyyttä. Ensi kuun aikana pelaajat voivatkin päivittää myös ohjaimensa.

Tuloillaan olevan päivityksen selkein parannus on jopa kolmen sekunnin säästö ohjainta yhdistettäessä. Entisen 4-5 sekunnin sijaan Xbox One löytää ohjaimen jo parissa sekunnissa. Luvassa on myös lukuisia muita kuluttajilta saadun palautteen myötä kehiteltyjä parannuksia.

Xbox Preview -ohjelman osallistujat voivat päivittää ohjaimensa heti, muille päivitys saapuu ensi kuun aikana.
Jaakko Herranen
Uutinen

16 vuotta vanha kulttiklassikko sai julkaisutrailerin

Lucasartsin Grim Fandango valloitti pelaajien sydämet vinksahtaneella huumorilla ja omaperäisellä noir-henkisellä tunnelmalla jo vuonna 1998. Nyt kiistattoman kulttimaineen kerännyt klassikko on tekemässä tuloaan uudelle konsoliraudalle.

Kesäkuisilla E3-messuilla julkistettu uusintapainos on saanut kylkiäisikseen muun muassa resoluutioiltaan korkeammat hahmomallit ja taustat sekä tosiaikaisen valaistuksen. Ulkoasua voi myös vaihdella lennosta uuden ja vanhan välillä.
Jaakko Herranen
Uutinen

Arvostelussa Captain Toad: Treasure Tracker

Sympaattinen sienipää Toad on päässyt säännöllisin väliajoin osaksi Marion värikkäitä taustajoukkoja. Nyt hellyttävä seikkailija nostetaan parrasvaloihin ikioman pelinsä pääosassa.

TeRm0z on ottanut testattavakseen Captain Toad: Treasure Tracker -pulmapelin. Lue täältä jatkaako Nintendon pelipuoli vahvaa kulkuaan, vai jäävätkö Kapteeni Toadin seikkailut kaikkien tunteman putkimiehen varjoon.
Jaakko Herranen
Uutinen

The Whispered World 2 nähdään myös PlayStation 4:llä

Vuonna 2010 julkaistu The Whispered World on saamassa jatkoa kuluvan vuoden aikana. Aiemmin PC:lle, Macille sekä Xbox Onelle uumoiltu seikkailu nähdään nyt myös PlayStation 4:llä.

Puzzle-pohjaisessa seikkailussa ohjastetaan 16-vuotiasta Noahia sekä tämän 6-vuotiasta pikkusiskoaan Renietä. The Whispered World 2:n varsin nättiä visuaalista tyyliä voi ihastella tuoreella trailerilla.

Jaakko Herranen
Uutinen

Kiehtova Ori and the Blind Forest sai julkaisupäivän

Microsoft on rummuttanut piskuista Ori and the Blind Forest -peliään näkyvästi julkistuksestaan lähtien. Nyt indie-henkeä huokuva seikkailu on saanut julkaisupäivän.

Samassa yhteydessä Moon Studiosin haastavasta ja varsin nätistä tasohyppelystä paljastettiin reilun viiden minuutin verran tuoretta pelikuvaa.


Jaakko Herranen
Uutinen

Xbox One oli Yhdysvaltain joulumarkkinoiden myydyin konsoli

Xbox Onen joulumyynnit kulkivat mallikkaasti Yhdysvaltain markkinoilla. Konsoli ohitti kuukausittaisissa myynneissä jo toista kertaa pahimman kilpailijansa PlayStation 4:n.

Vaikka Xbox Onea onkin ostettu marras- ja joulukuussa kilpailijoitaan enemmän, johtaa PlayStation 4 vielä selkeästi kokonaismyyntejä. Tammikuun alkupuolella saatujen tilastojen perusteella neljättä PlayStationia on kannettu koteihin liki 20 miljoonaa kappaletta.
Jaakko Herranen
Uutinen

Kaksi uutta 3DS-mallia matkaa Eurooppaan helmikuussa

Nintendon käsikonsolipuolella pyyhkii hyvin. Nyt japanilaisjätti paljasti kahden uuden 3DS-mallin matkaavan Eurooppaan helmikuussa.

Sekä New Nintendo 3DS- että 3DS XL sisältävät toisen analogisen tatin, parannellut 3d-ominaisuudet ja sisäänrakennetun NFC-toiminnon kommunikoimaan Amiibo-figuurien kanssa. Myös rautapuolella on tapahtunut pienoisia parannuksia, sillä esimerkiksi tuleva Wii-käännös Xenoblade Chronicles rullaa ainoastaan uusilla 3DS-malleilla.

New Nintendo 3DS ja 3DS XL julkaistaan Euroopassa helmikuun 13. päivä.
Jaakko Herranen