Jaakko Herranen

Jaakko 11.jpg

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta sekä kaikenlaista pahansuopaisuutta. Puolustan aikalailla tasapuolisesti niin eläin- kuin ihmisoikeuksiakin. Haluan ison telkkarin, kissan, koiran ja uusimmat pelikonsolit. Eipä siitä sitten enempää.

Yhteydenotot: jaakko.herranen(AT)konsolifin.net

Xbox Live: JaakkimO / PSN: Jaakkimous / Nintendo: Jaakkimous / Steam: jaakkim0 

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Elden Ringin Shadow of the Erdtree -laajennus julkistettiin virallisesti

Elden Ring saa lisäpelattavaa Shadow of the Erdtree -laajennuksen muodossa.

Valitettavasti julkaisija Bandai Namco saati kehittäjä FromSoftware eivät vielä toistaiseksi kertoneet oikeastaan mitään yksityiskohtia Shadow of the Erdtreen tiimoilta. Kyseessä on kuitenkin lisäosa, jonka kerrotaan koostuvan uusista seikkailuista Lands Betweenin maisemissa. Julkaisuajankohdastakaan ei luonnollisesti ole vielä mitään tietoa.

Elden Ring on saatavilla PC:lle sekä Xbox- ja PlayStation-konsoleille.

Jaakko Herranen
Uutinen

Baldur's Gate 3 sai julkaisupäivänsä PC:lle ja PS5:lle – tekniset haasteet vaivaavat Xbox-version kehitystä

Larianin odotettu Baldur's Gate 3 sai taannoisessa State of Play -lähetyksessä julkaisupäivänsä, tosin ainoastaan PC:lle ja PlayStation 5:lle.

Xboxin mainitsematta jättäminen sai pelaajat ihmetyksen valtaan siitä, josko Baldur's Gate 3 olisi edes tulossa Xbox-pelaajien ulottuville. Larian on sittemmin rauhoitellut tilannetta kertomalla kehitystyön olevan silläkin saralla käynnissä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Nioh-kehittäjän Wo Long: Fallen Dynasty ilmestyy ensi viikolla – uusi traileri ja pelattava demo julkaistiin jo nyt

Team Ninjan Wo Long: Fallen Dynasty sai lähestyvän julkaisunsa kunniaksi niin trailerin kuin pelattavan demonkin.

Wo Long: Fallen Dynasty seurailee kehittäjänsä Nioh-pelien jalanjäljissä, sillä luvassa tuntuisi olevan roppakaupalla demoneja lahdattavaksi ja pomotaisteluja selätettäväksi. Vaikeustasokin on ensimmäisen demon perusteella säädetty kohtuullisen korkealle, juuri kuten Nioheissakin.

Jaakko Herranen
Uutinen

Capcom esitteli uuden Resident Evil 4 -trailerin ja vahvisti The Mercenaries -pelimuodon – demo tulossa vielä ennen maaliskuun julkaisua

Eilisillan State of Play -lähetyksessä nähtiin upouusi traileri odotetun Resident Evil 4:n tiimoilta.

Kolmannella trailerilla nähdään vilaus Resident Evil 4:n juonikuvioista, jotka ovat toki tulleet pääosin tutuiksi jo alkuperäispelistä vuodelta 2005. Videopätkän päätteeksi vahvistuu myös The Mercenaries -pelimuodon paluu sekä lähiaikoina julkaistava "special demo", mitä se sitten tarkoittaakaan.

Resident Evil 4 julkaistaan maaliskuun 24. päivä PC:lle, PlayStation 4:lle, PlayStation 5:lle sekä Xbox Series S|X:lle.

Jaakko Herranen
Uutinen

Sony esittelee loppuvuonna ilmestyviä pelejä torstai-illan State of Play -lähetyksessä

Sony pitää seuraavan State of Play -lähetyksensä huomenna, torstaina.

Parrasvaloihin pääsevät tällä kertaa kolmannen osapuolten kehittämät pelit ja loppuvuoden PlayStation VR2 -nimikkeet. Eniten ruutuaikaa saa Rocksteadyn kehittämä Suicide Squad: Kill the Justice League, jota lupaillaan esiteltävän peräti vartin mittaisen pelikuvan voimin. Lisätietoja PlayStation Blog -sivustolta, täältä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Kauhuelokuvia tehtaileva Blumhouse laajentaa pelien puolelle – luvassa luovia yhteistyöprojekteja indiekehittäjien kanssa

Tuotantoyhtiö Blumhouse Productions suunnittelee laajentavansa tulevaisuudessa myös peliteollisuuden puolelle.

Blumhouse Games tekee yhteistyötä indiekehittäjien kanssa, jotta näiden visiot saataisiin toteutettua pelien keinoin. Astetta pienimuotoisempiin projekteihin ei ainakaan aluksi syydetä hillittömiä määriä rahaa, vaan tarkoituksena on saada aikaiseksi innovatiivisia pelielämyksiä PC:lle, konsoleille ja mobiililaitteille – ainakin toistaiseksi kauhugenren puolelta. Mahdolliset työn alla olevat projektit jätettiin toistaiseksi vielä salaisuudeksi.

Jaakko Herranen
Uutinen

Lies of P hakee inspiraatiota niin Pinokkiosta kuin Souls-peleistäkin – julkaisuajankohta tarkentui elokuulle

Gamescom-julkistuksensa aikaan positiivista pöhinää herättänyt Lies of P julkaistaan elokuussa.

Lies of P lupailee tarjoavansa ranskalaismaisemiin sijoittuvaa Souls-henkistä toimintaa. Pelaajan ohjastettavana on itse Pinokkio, tavoitteena taistella tiensä kohti ihmisyyttä. Sivupuuhasteluna voi esimerkiksi valehdella muille hahmoille, mikä taas muuttaa tarinoiden kulkua pelaajan valitsemaan suuntaan. IGN Fanfest -tapahtuman yhteydessä esitetyn trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Frogwaresin työstämän Sherlock Holmes -pelin julkaisu siirtyy Ukrainassa riehuvan sodan vuoksi

Sherlock Holmes The Awakenedin julkaisu viivästyy muutamalla viikolla.

Ukrainalaisstudio Frogwares mainitsee syyksi maassa ja myös pelitalon kotikaupunki Kiovassa riehuvan sotatilan, joka on hankaloittanut kehitystyötä erityisesti talven aikana. Muun muassa alati tapahtuvat sähkökatkot ja jatkuva ohjusiskujen uhka hidastaa kehitystyötä tuntuvasti. Aihetta avaavan videon voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Helmikuun PS Plus -lisäykset valuivat julki Extra- ja Premium-jäsenyyksien osalta

Dealabsin Billbil-kun on jälleen huhuillut tulevista PS Plus -lisäyksistä.

PlayStation Plus -palvelun Extra- ja Premium-jäsenten Game Catalog -lisäyksissä nähdään Billbil-kunin mukaan niinkin tuore nimike kuin Horizon Forbidden West, vieläpä sekä PS5- että PS4-versioina. Lähde livertelee vielä muistakin lisäyksistä, joista kuitenkaan tällä haavaa ei ole vielä tietoa.

Alla vielä listattuna pelit, jotka nähtäneen valikoimissa helmikuun 21. päivä alkaen:

Jaakko Herranen
Uutinen

Monster Hunter -hengenheimolainen Wild Hearts esittäytyy uudella tarinatrailerilla

Monsterinmetsästyspeli Wild Hearts esittäytyy uudella tarinaa pohjustavalla trailerillaan.

Welcome to Minato -nimeä totteleva tarinatraileri kertaa pelimaailmaa aiemmin myllänneitä tapahtumia. Esittelyssä on myös kotikylänä toimiva Minato ja sen monipuoliset asukkaat Natsume-sepästä Susura-tieteilijään, näitä uhkaavia jättihirviöitä unohtamatta. Trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Indiana Jones, The Flash, Guardians of the Galaxy... Super Bowlin yhteydessä nähtiin tuttuun tyyliin roppakaupalla leffatrailereita

Männä yönä pidetty Superbowl sai kylkeensä reilusti elokuvatrailereita, kuten tapana on.

Ehkäpä se odotetuin traileri oli pitkään työstetystä The Flash -elokuvasta, jossa nähdään nimihahmon lisäksi ainakin Supergirl ja parikin eri Batman-versiota. MCU-rainoista vilauteltiin kuluvalla viikolla ensi-iltaansa saavaa Ant-Man and the Wasp: Quantumaniaa sekä trilogiansa päättävää Guardians of the Galaxy Volume 3:a. Indiana Jones and the Dial of Destinykin teki pikaisen visiittinsä parrasvaloihin.

Jaakko Herranen