Jyri Jokinen

Jyri ja PSVR.jpg

Jyri liittyi KonsoliFINin toimitukseen vuonna 2005. Hänet tunnetaan lähinnä KonsoliFIN Podcastin perustajajäsenenä ja sen ensimmäisenä juontajana, mitä virkaa hän hoiti yli sadan jakson ajan. Lisäksi Jyri on kirjoittanut lukuisia arvosteluja, blogikirjoituksia ja jokusen uutisen.

Nykyisin Jyri koodailee uutta toiminnallisuutta sivuille minkä viitsii ja häärää KonsoliFIN ry:n puikoissa. Jos tunnet suunnatonta intohimoa Drupal-kehittämiseen ilman korvausta, ota yhteyttä; Jyri tarvitsee jatkuvasti apua.

Siviilissä Jyri harrastaa TV:n katselua, lukemista, kahvakuulan heiluttelua ja matkustelua niin paljon kuin aikaa ja rahaa riittää. Jyrillä on kaksi maisterintutkintoa, erääntynyt tietosuoja-ammattilaisen sertifikaatti ja Museokortti.

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Sony vetää X:n PlayStation-konsoleiden Twitter-integraation päälle

Sony poistaa PlayStation-konsoleista mahdollisuuden jakaa pelikuvaa suoraan aiemmin Twitterinä tunnettuun viestipalveluun.

Marraskuun 13. päivästä eteenpäin PlayStation 4:llä ja 5:llä ei voi enää katsella kyseisessä palvelussa julkaistua sisältöä, eikä sinne voi enää julkaista pelisaavutuksiin tai yleensä pelaamiseen liittyviä tapahtumia suoraan konsolilta. Todennäköisimpänä syynä integraatiosta luopumiseen on palvelun uuden omistajan asettama vähintään 42000 dollarin hintalappu integraatiorajapinnan käytölle.

Jyri Jokinen
Uutinen

Helsingin Sanomat käy infosotaa Counter-Strikessa

Sanomalehti Helsingin Sanomat julkaisi kansainvälisen lehdistönvapauspäivän aattona 2.5.2023 uuden kartan räiskintäpeli Counter-Strikeen.

Itäeurooppalaiseen miljööseen sijoittuvaan karttaan on piilotettu huone, jossa pelaaja voi tutustua kolmeen Venäjällä sensuroituun uutiseen mm. Butšan verilöylystä. Kuva- ja tekstimateriaalin lisäksi uutinen esitetään ääniraidalla pelaajan lähestyessä aiheesta kertovia valokuvia.

Jyri Jokinen
Uutinen

Suomessakin halutaan ottaa loot boxit viranomaisvalvonnan piiriin

Pandemian aikana suomalaisille tutuksi tullut Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on ilmaissut huolestuneisuutensa pelien yllätyslaatikoista.

Tutkimuspäällikkö Sari Castrén kertoo tutkimusten osoittavan, että usein oikealla rahalla ostettavat loot boxit aiheuttavat vastaavantyyppisiä käyttäytymisongelmia kuin uhkapelit. "Yllätyslaatikoista kyseenalaisimpia ovat ne, jotka ovat alaikäisille markkinoiduissa peleissä ja joiden toimintamekanismi muistuttaa rahapelaamista ja altistaa alaikäiset mahdollisesti kokeilemaan rahapelaamista herkemmin", Castrén toteaa.

Jyri Jokinen