Toni Turunen

Pidin Phasmophobiaa pitkään keskinkertaisena pelinä, kun katsoin sitä muiden pelaamana. Usein se aiheutti saman reaktion kuin tv:tä katsellessa: kanava vaihtui.

Kun Diablo IV tuli aikoinaan ulos, se aiheutti ähkyn reilussa kuukaudessa. En oppinut edellisestä mitään, sama toistui taas.

Samaa lätkää se on kuin ennenkin, vaikka joitakin muutoksia on saatu mukaan.

Rensselit päälle, reipasta marssia lukumäärältään ylivertaisen vihollisen mannuille ja aseet laulamaan. Siinä sivussa voi harrastaa myös kevyttä lihamestarointia.

Pelaaminen voi samanaikaisesti olla hyvin koukuttavaa ja rajattoman riemun aarreaitta. Toistot eivät tätä julkaisua juurikaan rasita, vaan vievät sitä eteenpäin.

Kun maailma tarvitsee sankareita, tarvitaan myös uhrauksia.

Oletko aina halunnut olla virtuaalivampyyri ja herättää maailmassa pelkoa? Tässä on tilaisuutesi.

Rakastatko sopivaa, rankempaa vai lähes mahdottoman oloisia haasteita? Tätä kysymystä kannattaa pohtia, sillä näitä tulet kohtaamaan runsaasti – etenkin sitä pahinta osastoa.