Cyberpunk 2077 ja mies ilman naamaa
Uutinen

Cyberpunk 2077 sai kyseenalaisen kunnian Opencritic-arvostelusivustolta

Jyri Jokinen

Jyri liittyi KonsoliFINin toimitukseen vuonna 2005. Hänet tunnetaan lähinnä KonsoliFIN Podcastin perustajajäsenenä ja sen ensimmäisenä juontajana, mitä virkaa hän hoiti yli sadan jakson ajan. Lisäksi Jyri on kirjoittanut lukuisia arvosteluja, blogikirjoituksia ja jokusen uutisen.

Peliarvostelujen kokoomasivusto Opencritic on ensimmäistä kertaa liittänyt arvosanojen keskiarvon yhteyteen maininnan pelin rajusti vaihtelevasta suorituskyvystä eri alustoilla. Vasta julkaistun Cyberpunk 2077:n sivulla todetaan PS4- ja Xbox One -versioiden toimivan merkittävästi PC-versiota heikommin.

Pelin kehittäneen ja julkaisseen CD Projektin kannalta kiusallisempaa on huomautuksessa esitetty epäily kuluttajien tahallisesta harhauttamisesta: pelin konsoliversioista ei jaettu arvostelukopioita ennen julkaisua, ja arvostelijoita kiellettiin käyttämästä itse kaappaamaansa videomateriaalia.

Joulukuun 10. päivänä julkaistu peli on saanut kehuja hyvästä tarinasta ja kiinnostavasta maailmasta, vaikka sen bugisuudesta myös PC:llä on huomautettu. Julkaisija on jo joutunut pahoittelemaan pelin ongelmia ja tarjoutuu palauttamaan rahat tyytymättömille konsolipelaajille.