Mass Effect
Uutinen

Mass Effect -televisiosarja saattaa toteutua Amazonin toimesta – Henry Cavill vihjaili mysteeriprojektista jo alkuvuodesta

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Amazon työstää Mass Effect -pelisarjaan perustuvaa teleivisioprojektia, vihjailee Deadline.

Amazon on panostanut viime aikoina vahvasti suuren mittaluokan projekteihin esimerkiksi Wheel of Timen ja tulevan The Lord of the Ringsin muodossa. Nyt sopimukset olisivat lähella allekirjoitusta Mass Effectin suhteen – sarjan, jonka olemassaoloa Electronic Arts saati BioWare eivät toki ole vielä virallisesti paljastaneet.

Projektista on kuitenkin liverrelty jo aiemmin. Muun muassa Mass Effect: Legendary Editionin projektijohtaja Mac Walters on kertonut televisiosarjan tai elokuvan olevan vain ajan kysymys. Alkuvuodesta itse Henry Cavill puolestaan poseerasi Instagram-postauksessaan meikkaustuolissa Mass Effectiin liittyvän Wikipedia-tulosteen kera.

Nähtäväksi jää, milloin Amazonin Mass Effect -projekti julkistetaankaan virallisesti.

Lisää aiheesta: