Dead Space
Uutinen

Seuraavan Dead Spacen huhuillaan pistävän sarjan ensimmäisen osan täysin uusiksi Resident Evil -uusioversioiden tapaan

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

VentureBeat jatkaa huhuiluaan jo aiemmin vihjailemansa Dead Spacen osalta.

Seuraavan Dead Spacen kerrotaan olevan täysin uusiksi pistetty versio vuoden 2008 kauhuklassikosta. Luvassa olisi luonnollisesti moderni, nykyrautaa hyödyntävä, ulkoasu ja pelimekaanisia parannuksia sarjan myöhemmistä osista. Koko projekti on nytkähtänyt liikkeelle Capcomin ja tämän Resident Evil 2 -uusioversion menestyksen myötä, mistä myös otetaan inspiraatiota Dead Spacen suuntaan. Kehittäjänä toimisi Electronic Artsin oma EA Motive -studio.

Electronic Arts ei ole vielä virallisesti paljastanut projektin olemassaoloa. Virallista julkistusta on huhuiltu heinäkuun 22. päivän EA Play -tapahtuman yhteyteen.

Lisää aiheesta: