Dead Space

Avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi. Seinääni paukuttavat naapurit ovat vahvasti eri mieltä parkaistessani hyvissä ajoin ennen kukonlaulua kauhunomaisen kirkaisun – sellaisen tyttömäisen. USG Ishimuran kuolleille käytäville ei vellihousuille ole asiaa, eikä sen puoleen kellään muullakaan ennen kuin aurinko on laskenut horisontin taakse. Electronic Artsin selviytymiskauhupeli Dead Spacen valtteihin lukeutuvat riipivä tunnelma sekä hurmeiset verikekkerit, eikä se suotta ole nousemassa tämän vuoden yllättäjäksi pelirintamalla.

Kalmoja ja klaustrofobiaa

Ihmiskunnan suurin mineraalikaivuri USG Ishimura on lopettanut kommunikaation ulkomaailman kanssa, ja viisihenkinen tiedustelu- ja korjausryhmä lähetetään alukselle tarkastamaan tilanne. Pelaajan alter ego Isaac Clarke on yksi heistä. Kiitettävillä insinöörintaidoilla varustetulle Clarkille käy muun ryhmän kanssa pian selväksi, että kriittisessä tilassa oleva avaruusalus on murheista pienin. Ishimuran käytävillä ja ilmastointikanavissa luikertelevat jotkin vierasperäiset otukset, eivätkä he suinkaan halua juoruta.

Dead Space aloittaa pelaajan shokeeraamisen jo heti alkumetreillä. Pakkolasku telakalle ja ensikontaktit tappaviin otuksiin pistää pelihahmon kirjaimellisesti juoksemaan henkensä edestä kohti lähintä turvaa ja eroon muusta porukasta. Ympäröivä pimeys, aseettomuus ja joka puolelta kuuluva kolina luo ahdistavan ilmapiirin, mikä ei ota loppuakseen. Ensimmäinen kunnollinen kosketus kuolemattomilta tuntuviin otuksiin ei paranna asiaa. Etenkin vaikeimmilla tasoilla Dead Spacen valtti onkin mörköjen kestävyys. Ilman kirurgintarkkaa tähtäystä jalattomat hirmut tulevat päälle vaikka kynsien, eikä panoksia tai parantavia litkuja tunnu olevan koskaan tarpeeksi. Tämä tekee jokaisesta kohtaamisesta selviytymistaiston, ja kestää tovi ennen kuin omat hermot saa synkronisoitua jatkuvan pakokauhun alla tähtäämään rauhallisesti, sillä paniikkiratkaisuna tuhlatut luodit seiniin hankaloittavat vain seuraavia taistoja. Jatkuvan kuolonuhan vallitessa tyhjätkin käytävät tuntuvat pelottavilta – jopa enemmän kuin groteskit hirviöt.

Dead Space ei anna armoa edes käyttöliittymässä. Kuvakulma on hyvin lähellä pelihahmon olkapäätä, minkä vuoksi sivussa ja takana tapahtuvat tilanteet ovat puhtaasti äänimaailmoin ennustettavissa. Kaikki ylimääräinen tauhka kuvaruudulta on hävitetty, ja tärkeät tiedot näkyvät pelihahmossa itsessään. Selkärangassa on usein lähes tyhjänä vilkkuva energiamittari, ja panokset heijastetaan ainoastaan aseilla tähdätessä hologramminäyttönä näiden päällä. Samaisilla hologrammeilla on toteutettu myös lukuisat juonta edistävät ja taustoja syventävät logit ja keskustelut, jotka projisoituvat Clarken nassun eteen kaksiulotteisina. Viestejä kuunnellessa pelimaailma jatkaa eloaan, joten liialliseen uppoutumiseen ei ole aikaa. Usein uuden tekstinpätkän saadessa varmistetaan lähimmät tuloaukot ja peräännytään ase ojossa nurkkaan lueskelemaan.

Amputaation pikakurssi

Ishimuran käytävillä vaeltaa jos jonkinnäköistä hirviötä, eikä yksikään niistä ole ystävällinen. Jo ulkonäköjensä puolesta Dead Spacen hirviögalleria vetää vertaistaan, eikä pelintekijöillä ole tuntunut olevan mielikuvituksesta pulaa. Valtavin kynsin varustelluista groteskeista perusmonsuista järkälemäisiin bruteihin tai helvetistä karanneisiin lapsisikiöihin (tiedän!) ovat kerta toisensa jälkeen aina yhtä pelottavia ilmestyksiä. Vaikka suurin osa vastaantulevista örmyistä ovatkin samoja alussa nähtäviä ihmismutaatioita, onnistuu peli yllättämään vielä loppuvaiheissa uusilla ja entistä kauheammilla tuttavuuksilla, minkä vuoksi monsterikatraaseen ei missään vaiheessa ehdi kyllästymään.

Lyhyet, kontrolloidut sarjat päähän eivät tässä avaruuden kolkassa pidä paikkansa. Pelaaja huomaa sen viimeistään siinä vaiheessa, kun reilu kaksimetrinen saksikäsi Edward jatkaa päälle tulemista päättömänä. Kuten seiniin kirjoitetut kullan arvoiset vinkit pelin alkuvaiheessa tietävät kertoa, pitää monsuja tähdätä niiden raajoihin. Torsoonkin voi toki ampua, mutta vaikeimmilla tasoilla se tietää vain ennenaikaista hautaan astumista. Irrotetut kilot ovatkin raajallisen ilot, sillä kirurgin työ nostattaa ensinnä hirviöihin kohdistuvaa vahinkoa, mutta ennen kaikkea edesauttavat pelaajaa pääsemään karkuun tukalista tilanteista. Kynsin matelevat kamaluudet ovat aavistuksen verran säyseämpiä ilmestyksiä kuin gepardin lailla päälle pomppivat irvileuat.

Lääkärileikit onnistuvat parhaiten aseilla, joista kaikki yhtä lukuun ottamatta ovat erilaisia kaivauksiin käytettäviä työkaluja. Perusleikkurilla pystyy ampumaan niin pysty- kuin vaakasuuntaisia leikkuusäteitä, joiden oikeaoppisella vaihtelulla hoituu pika-amputaatiot kädenkäänteessä. Yhteensä erilaisia aseita on puolisen tusinaa, jotka ovat kiitettävän vaihtelevia toisistaan ja joista jokainen on päiviteltävissä erikseen kerättävien noodien avulla. Tehoa, lipaskokoa, nopeutta ja latausaikaa päiviteltäessä myös aseiden ulkonäkö ja ääni muuttuvat. Mikä parasta, yhden pelin aikana ei kaikkien aseiden ja tavaroiden päivitys tappiin tule onnistumaan, mikä pakottaa kompromisseihin. Omaksi ykköseksi muodostui Doom-fanina luonnollisesti moottorisahan kauko-ohjattu serkku Ripper. Perinteisempää valikoimaa tarjoillaan liekinheittimen ja plasmarynkyn voimin. Aseiden ohella Clarke osaa myös lähitaistella ja käyttää telekineesiä sekä hidastaa kohteet lyhyeksi toviksi. Jälkimmäinen on erittäin hyödyllinen useiden yhtaikaisten kontaktien lamaannuttamiseksi. Melee on lähinnä lastentarhakamaa, sillä miesten tasoilla kahakat ovat usein hyvin pikaisia ja äärimmäisen verisiä – hirviöiden eduksi.

Tuiki, tuiki, tähtönen..

USG Ishimura on mielenkiintoinen ja ahdistava tuttavuus. Valtava mineraalikaivuri myös tuntuu pelialueena suurelta ja sopivan vaihtelevalta. Vaikka miljöö onkin rajattu yhteen alukseen, on kenttäsuunnittelussa saatu aikaan ihmeitä. Toistuvien käytäväkompleksien ja identtisten huoneiden sijaan paikoista on onnistuttu tekemään uniikkeja, mikä pitää yllä tutkimisen tuoreutta; kulman takaa löytyy aina uusi kokonaisuus ihailtavaksi. Pieni takaisinpäin koluaminenkaan ei onnistu fiilistelyä pilaamaan, sillä seikkailut etenevät usein aiemmin lukittuina oleville alueille. Haarautuvat tehtävät peittävät myös pohjalla olevan putkijuoksurakenteen ja antavat pelaajalle illuusion tekemisen vapaudesta.

Audiovisuaalisesti Dead Space on jälleen yksi merkkiteos kauhupelirintamalla, jossa äänimaailma on valttia. Ympäröivän aluksen meteli sekä hirviöiden epäinhimillinen ulina ja kynsiminen pitävät niskakarvat pystyssä ja hermot kireällä. Pelottavuusarvon ohella riipivä äänimaailma edesauttaa myös kokonaistilanteen tiedostamisessa, sillä ahtaan näkymän vuoksi näkyvä tila on rajattu tiukasti eteen. Musiikki lainaa kauhuelokuvista tuttuja elementtejä särkyvine viuluineen ja yllätysmomentteineen, mikä saa sydämen käymään ylikierroksilla. Visuaaliselta annilta Dead Space ei jätä myöskään kylmäksi. Synkästä ilmeestä huolimatta avaruusalus ja etenkin hahmot ovat yksityiskohtaisesti suunniteltuja, ja niitä ihastelee tai kauhistelee ilokseen. Erityisesti taidokkaasta pimeyden käytöstä täytyy nostaa hattua, sillä peli ei sorru pilkkopimeään kuin ani harvoin, ollen kuitenkin jatkuvasti epämukavan valaisematon.

Dead Space on helposti yksi tämän vuoden kovimmista yllättäjistä. Lähes ilman markkinointia varkain hyllyille päätyneen pelin vahvuudet ovat monet, eivätkä heikkoudetkaan ole kovin pahoja. Dead Spacessa on lopulta hyvin vähän mitään omaa, mutta kaikki lainatut piirteet ovat plagioinnin sijaan uusiokäytetty tehokkaasti hyödyksi. Oikeastaan ainoa todellinen kritiikin aihe ja ostopäätöksen kannalta harkitsemisen arvoinen seikka on se, että peli on oikeastaan vain tunnelmallista räiskintää. Skriptatut kauhumomentit loppuvat ensimmäisten tehtävien jälkeen, ja siirtymä perinteisempään suljetaan ahtaaseen tilaan ja lasketaan n-määrä hirviöitä pelaajan kimppuun -skenaarioon ottaa vallan. Tilanteet ovat tästä huolimatta adrenaliinia nostattavia kauhupyrähdyksiä ja räiskintä kaikessa hurmehenkisyydessään nautinnollista. Kun toteutuskin on kaikin puolin kiitettävällä tasolla, voi ilman omantunnon tuskia sanoa Dead Spacen olevan yksi tämän konsolisukupolven onnistuneimmista teoksista.

Galleria: 

Kommentit

Lyhyttä kommenttia PS3 vs Xbox 360 -keskusteluja varten. Pelailin 360-versiota Chapter 8 asti (/12), ja PS3-version luonnollisesti lävitte. Graafisesti en nähnyt mitään eroja, mitä nyt PS3-version kontrastin sai tiputtaa ihan nolliin, että päästiin samoille synkkyyksille kuin Boksin keskitasolla.

Toisekseen PS3-versio hidastui aavistuksen verran muutamissa kohdissa, MUTTA nämä olivat myöhemmässä vaiheessa peliä ja sisälsivät paljon sellaista, mitä en boksilla pelatessa ehtinyt leikkiä (räjähdykset med många många mörkimys), joten tätä ei kannata ottaa minään seinään kirjoitettuna totuutena. Boksilla voi olla täysin sama juttu, en vain itse ehtinyt näitä näkemään. Toisekseen 360 oli ostoversio, kun taas PS3 on promo, mikä voi vaikuttaa myös asiaan.

Kolmanneksi PS3-versiossa oli hieno konseptigalleria, jota en Boksi-versiosta löytänyt. Tän saa korjata, ja ei se ny mitenkään mullistava ollut, mut loistavan sävellyksen tahdittamana kauniita konsepteja katsoi ilokseen.

Ja molemmista löytyy achit/trofeet, joten valitkaa mieluisan konsolinne mukaan.

------------------

Viimeisenä. Älkää hyvät ihmiset edes ajatelko pelaavanne tätä Easy- tai Medium-tasoilla. Tai pelatkaa, mutta älkää tulko foorumille/tänne itkemään, kun peli ei olekaan niin pelottava kuin kaikkialla on lupailtu. Tietty pelko on subjektiivista, mut on hieman eri pelata tätä peliä Easylla, jossa kestät kymmenen päälle hönkivän vihun iskut mukisematta kuin Hardilla (tai vielä pahemmalla Impossiblella), jossa yksikin rinnuksille päässyt pirulainen vetää mittarisi finiittoon, mikäli et ole valppaana.

Toisekseen Easy/Med-tasolla kaapit on täynnä medikittejä/kuteja, joten niistäkään tule koskaan pulaa. Hard-tasolla oli vähän väliä kudit nollana, ja vihut eivät antaneet armoa.

Jos tulee muuta mieleen, niin lisäilen. Hemmetin hyvä peli, kunhan muistetaan et kyseessä on kuitenkin vain ja ainoastaan (hemmetin) tunnelmallista räiskintää. Itse odotin jotain systemshockmaista, mut eipä tuossa joutunut pettymään näinkään.

Kiitos arvostelusta! Tämän myötä lähti ostoslistalle. Tunnelmallinen kauhu kiinnostaa ja kun sitä tarjoillaan vielä ihan puhtaan räiskinnän kautta, niin pakkohan tämä on kokea. Pimeä syysilta, valot pois päältä ja tilaäänet naapuria morjestavalle tasolle :D

Kiitos Pikkarainen hyvästä arvostelusta, nousipa odotukset tätä peliä kohtaan entisestään. Taitaa olla pakko hankkia, harmi vain kun on niin paljon muutakin ostettavaa juuri nyt..

Twinkle twinkle little star how I wonder what you are
Up above the world so high like a diamond in the sky
When the blazing sun is gone
When the nothing shines upon
Then you show your little light
Twinkle twinkle all the night
Then the traveler in the dark
Thanks you for your little spark
He could not see which way to go

Though I know not what you are
Twinkle twinkle little star.

Todella hyvä arvostelu!, Tämä peli pitää kyllä ostaa =).

Mahtava arvostelu! Näin jälkikäteen peliä paljon pelanneena on mukana tutustua toisen mielipiteisiin ja arvosteluhan on kieltämättä tehty kieli poskella, peliin perusteellisesti tutustuen. Erittäin osuvia kuvauksia, hyvää sanankäytön vaihtelua ja yhdessä kohtaa jopa riimittelyä. YO-lautakunnassakin olisivat kateellisia runsaasta adjektiivien käytöstä. Tällainen arvostelun tulee ollakin, antaa erinomaisen kuvan pelistä sellaisellekin, joka ei ole sitä ennen pelannut. Vain pari mokaa, julkaisijan nimessä ovat r ja o vaihtaneet paikkaa ja kolmannen kappaleen alussa sanamuotoa tulisi muuttaa.

Kiitokset tästä!

Hyvä arvostelu, mutta ei taida täällä hermot riittää pelin pelaamiseen :D

Arvostelu oli hyvä ja hommasinkin pelin jo vähän ennen sitä PS3:lle.Aivan mahtava kauhupeli,tunnelma kohdillaan ja veri lentää.Suosittelen!

Kiitokset itse kullekin positiivisista sanoistanne, kiva että raaputukseni kelpaavat. Etenkin Eliminaattorin ylistyssanat olivat oikein mieltä ylentävää luettavaa:) Ja suurkiitokset muutamien bongauksien poimimisesta. Ovat toivottavasti korjattu nyt jouhevampaan muotoon:)

Ja mitä hyvien/haluttavien pelien paljouteen tulee, niin olen Scatterbrainin kanssa täysin samaa mieltä. Vuosi 2008 tuntuu olevan The pelivuosi taas pitkästä aikaa. Hyviä ja erinomaisia pelejä tuntuu tulevan oikein liukuhihnalta.

X0-version revikkaa odottaville tiedoksi, että sen arvostelee Jumala. Saadaan sitten hieman ylempiarvoistakin näkemystä pelistä, ja toivottavasti Herra bongailee sellaisia asioita, joita itse en huomannut/jäi mainitsematta.

Piruvie, pitäisi ostaa niin monta peliä, tämäkin olisi yksi niistä. Toisin kuin useimmat ihmiset pidin Doom 3:sta. Minusta se oli viihdyttävää pelattavaa ja audio ja teksti logien tutkiminen oli hauskaa, tarinan hahmottuessa pikku-hiljaa. :)

Juuri ehkä sen takia tämä peli kiinostaa, sitä haluaisi selvittää aina näissä kauhupeleissä että miksi asiat on mennyt pitkin P:tä. Siksi kait en voi lopettaa kauhu pelin pelaamista kun sen aloitan. Silent Hill ykköstäkin tuli pelattua 15 min. pätkissä kun se oli niin pelottava aikanaan. Mutta pakko oli mennä läpi! Se on jännä fiilis. :)

Mutta joo, höpinät sikseen. Taitaa olla yksi niistä peleistä joita aioin ostaa, vaikka en heti niin sitten joskus myöhemmin. Hyvä arvostelu tosiaan, olet aika hyvin saanut kuvailtua pelin eri osa-alueita aseista arkkitehtuuriin todella hyvin. Vaikka siis en peliä ole pelannut niin sain muodostettua hieman laajemman kuvan siitä arvostelun ansiosta.

hyvä oli arvostelu =) ite oon 2 pelannu pelin läpi ja meinaa vielki välil pelatessa nousta karvat pystyyn :D varsin hyvä peli ja oon pitänyt tästä!

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi