The Labyrinth cover.jpg
Uutinen

Simon Stålenhagin tulevan kirjan Kickstarter-kampanja potkaistiin menestykkäästi käyntiin

Petri Leskinen

Vuodesta 2016 KonsoliFINin arvostelu- ja artikkelitoimitusta vetänyt indiepelien nautiskelija. Elokuvaharrastaja, suoratoistopalveluiden suurkuluttaja. Perheenisä ja Tottenham-fani.

Ruotsalaisen Simon Stålenhagin seuraava kirjaprojekti The Labyrinth saavutti Kickstarter-tavoitteensa alle tunnissa. Kaikki lisämaalitkin tavoitettiin alle vuorokaudessa.

Muun muassa Tales from the Loopista tunnettu kirjailija ja kuvittaja jatkaa tutulla linjalla. Tuleva noin 150-sivuinen, kovakantinen taidekirja keskittyy taitelijan kuvitusten lisäksi synkkään tieteistarinaan. Sivilisaation romahduksen jälkeen kolmen hengen ryhmä joutuu poistumaan turvapaikastaan keskelle vaarallista ympäristöä.

KonsoliFIN on käsitellyt Stålenhagin teoksia pariin eri otteeseen: Tales from the Loop -universumiin keskittyvä artikkeli käy läpi kirjan lisäksi Amazon Prime Videon tv-sarjaa sekä Free Leaguen julkaisemaa perinteisestä roolipeliä. The Electric Staten suomenkielisen käännöksen, Liittymiä, arvion voi sen sijaan lukea täältä.

The Labyrinth julkaistaan arviolta joulukuussa 2020. Itse kirja on jo valmis, mutta vielä kolmisen viikkoa käynnissä oleva Kickstarter-kampanja hakee tukea painokuluihin.

Alustat
Käsitellyt henkilöt