Nörttien kosto

Viime vuosituhannen puolella PSOnelle julkaistu Final Fantasy Tactics jäi valitettavasti Euroopassa vain harvojen herkuksi. Final Fantasy -fanien onneksi Square Enix tuokin nyt kokonaan uuden pelin markkinoille. Sarjan uusi tulokas tasapainottelee ensimmäisen osan tapaan taitavasti rooli- ja strategiapelin rajamailla, luoden jo kauan kaivattua vaihtelua Final Fantasy -sarjan peleihin.

Final Fantasy Tactics Advancen seikkailu alkaa pienestä St. Ivalicen kylästä, jossa sankarimme, Marche, asustelee koulukiusattuine ystävineen. Eräänä iltana lapsukaiset kokoontuvat lukemaan vanhasta kirjakaupasta löytynyttä taikakirjaa, joka lähettää heidät maagiseen Ivalicen maahan. Alun jälkeen kaikki ystävyksistä joutuvat eri teille, kunnes pelin edetessä heidän polkunsa yhdistyvät jälleen. Marche löytää jo alkutaipaleilla itselleen sopivan klaanin, joka avustaa kadonneiden ystävien etsinnässä. Juonen lapsellisuus ei välttämättä miellytä jokaista roolipelaajaa, mutta siitä huolimatta tarina pysyy mielenkiintoisena loppuun asti.

Hämärän rajamailla

Alkunäytöksen ja kahden lyhyen tehtävän jälkeen pelin maailma avautuu pelaajalle koko laajuudessaan. Alku saattaa olla hyvinkin hämmentävä, sillä peli tarjoaa ohjeistusta vain taistelua varten. Monet monimutkaisista ominaisuuksista olisivat selvennyksen tarpeessa. Muun muassa ammatin vaihtamiseen liittyvät taidot ovat hyvin vaikeaselkoisia, vaikka niiden käyttötarkoitukset ovatkin hyvin yksiselitteisiä. Pienellä mielikuvituksen käytöllä olisi voinut keksiä todella innovatiivisia uusia taitoja; tällaisenaan ne eivät tuo mitään uutta strategiapelirintamalle. Uusia taitoja oppii varusteista, joita voi ostaa kaupasta tai saada palkinnoksi suoritetuista tehtävistä. Jokaisesta voitetusta taistelusta ryhmän jäsenet saavat AP-pisteitä, jotka ovat tarpeellisia taitojen oppimiseen. Niille, jotka ovat pelanneet sarjan yhdeksättä osaa, tämä onkin jo tuttua huttua.

Vaikka pelistä löytyy kiitettävä määrä ammatteja, lähes neljäkymmentä, niitä ei silti tunnu olevan tarpeeksi. Niiden ominaisuudet ovat turhan lähellä toisiaan ja eroja löytyy lähinnä erilaisten taitojen puolelta. Suurin osa ammateista on pelin alussa lukittuna. Opettelemalla tietyn määrän taitoja pääsee käsiksi seuraavan tason ammatteihin. Joskus on paljastettava jopa useamman kuin yhden ammatin salaisuudet, mikä saattaa myös johtaa turhautumiseen. Ammatinvaihdos ei johda ainoastaan uusiin kykyihin, vaan myös hahmokehitys muuttuu. Jokaista varustettakaan ei pysty käyttämään kaikilla hahmoilla, mutta onneksi nämä hahmot on listattu varusteen tietoruudussa.

Varusteisiin liittyy myös muita omituisuuksia: niiden ominaisuudet näkyvät vain kaupassa. Hahmojen aseistaminen onkin täyttä tuskaa, koska aseiden vertailu ei ole mahdollista. Toisen mielenkiintoisen lisäsäväyksen tuovat tehtävistä saatavat esineet. Peli ei näytä tehtävistä saatavien esineiden käyttötarkoitusta, vaikka ne ovatkin houkuttelevasti aseteltu esille, mutta tästä ei onneksi koidu juurikaan lisäharmia.

Kova laki

Pelillisten uudistusten määrä on suuri. Useimmat sarjan pelit ovat tyytyneet hieman uudistamaan taisteluja ja kehittämään uusia minipelejä, mutta Final Fantasy Tactics Advancea on uusittu raskaalla kädellä. Taistelutilanne vaikuttaa Final Fantasy Tacticsia pelanneille aluksi tutulta, mutta pinnan alta paljastuu täysin uusi koneisto. Taistelukentät ovat edelleen jaettu ruuduille, joiden mukaan hahmot liikkuvat ja tekevät hyökkäyksensä. Myös perushyökkäykset ja erikoiskyvyt ovat mukana, mutta uudistuksia on tosiaan tehty.

Puhutuin ja myös tärkein uudistus on lait. Lähes jokainen taistelu taistellaan lakien puitteissa. Niitä rikkovat joutuvat kärsimään rangaistuksen, liittyen useimmiten hahmon tavaroihin, kokemukseen tai muuhun sellaiseen. Vankilaan joutuu vain murhamiehet. Kärsittyään rangaistuksensa hahmo palaa ryhmään, mutta mitä enemmän lakia rikkoo, sitä kovemmiksi tuomiot muuttuvat. Rangaistuksensa voi kärsiä kiltisti, mutta kärsimätön pelaaja voi myös ostaa hahmonsa vapaaksi. Maineensa voi myös puhdistaa, vaikka se vaatiikin monen vuoron istumista. Jos ryhmän johtaja vangitaan, se on leikin loppu.

On kuitenkin kyseenalaista, luovatko lait itsessään strategista elementtiä taisteluihin. Ne keskittyvät lähinnä sulkemaan tiettyjä kykyjä pois, vaikuttamatta varsinaisesti ottelun kulkuun; mielikuvituksen käyttö ei haittaisi tälläkään saralla. Ikävä kyllä, joskus jää epäselväksi mikä itse asiassa on rangaistava teko. Suotavaa olisi myös varmistaa, haluaako pelaaja todella rikkoa lakia. Sen sijaan lakia muokkaavien antilaw-korttien käyttö on toteutettu erittäin hyvin. Lakeja voi lisätä tai poistaa käytöstä kenttäkohtaisten rajoitusten puitteissa. Kortit eivät osoittaudu kovinkaan hyödyllisiksi ensimmäisissä taisteluissa, mutta oppiessaan tuntemaan peliä paremmin, pelaaja myös oppii käyttämään ominaisuutta omaksi edukseen. Se tuokin todellista taktikointia taisteluihin.

Miekat ja hirviöt eivät sovi yhteen

Hyviä uutisia strategiapelien ystäville: satunnaistaistelut ovat suurimmaksi osaksi poissa. Jokainen vastaantuleva vihollinen näkyy kartalla ja taistelut ovat myös yleensä vältettävissä, vaikka se usein johtaakin ajautumiseen kauaksi varsinaisesta kohteesta. Yleisellä tasolla taistelut eivät valitettavasti tarjoa juurikaan vastusta, varsinkaan kokeneemmille strategikoille. Tosin yleensä juonta eteenpäin kuljettavat tehtävät vaativat hieman tavallista enemmän taitoa, mutta kaiken kaikkiaan niitä on vain murto-osa kaikista taisteluista. Onneksi vaikeustaso nousee loppua kohti, eikä peli jääkään ensimmäisen läpipeluun jälkeen heti pyytämään lisää, vaan antaa aikaa pelaajan taidoille ruostua. Linkkikaapelillekin löytyy käyttöä, jos kaverilta löytyy halua ostaa toinen kasetti. Linkkikaapelin välityksellä pystytään vaihtamaan sekä antilaw-kortteja että tavaroita, ja sen avulla on myös mahdollista taisteluttaa ryhmiä vastakkain.

Varsinaisesta miekkojen kalistelusta on yritetty tehdä sujuvaa ja miellyttävää puuhaa. Pääosin tavoitteissa on onnistuttu. Taistelut ovat käsittämättömän addiktiivista puuhaa yksinkertaisuudestaan huolimatta. Kahakoissa on tarkoituksena joko passittaa vastustajan johtaja tai koko ryhmä lasarettiin katumaan syntymäänsä. Lievä hitaus tosin syö pelikokemusta silloin tällöin ja saa pelaajan mielen harhailemaan omille teilleen.

Kuin pieni suloinen soittorasia…

Grafiikasta ei löydy valittamisen aihetta. Siitä huolimatta, ettei se saa ketään haukkomaan henkeään ihastuksesta, on Final Fantasy Tactics Advancen maailma väritetty kauniilla pastellisävyillä, jotka kieltämättä onnistuvat luomaan tunnelmallisen ja miellyttävän näköisen pelikokemuksen. Mitään erityisen mieleenpainuvia piirteitä on tosin turha etsiä. Voisikin sanoa, että grafiikka on taattua Square-Enix laatua.

Samaa ei voi sanoa musiikkista, joka on pieni pettymys sarjan musiikin aiemman tason huomioon ottaen. Tällä kertaa soundtrackista vastaakin Nobuo Uematsun sijaan Hitoshi Sakimoto. Viimeistään kahdenkymmenen tunnin jälkeen äänenvoimakkuuden säätö tulee tutuksi. Musiikki käy erityisen ärsyttäväksi taisteluissa, joissa joka tapauksessa suurin osa pelin ajasta kuluu. Kuin kuuntelisi soittorasiaa monta tuntia.

Hauska kuin säkillinen apinoita

Vaikka Final Fantasy Tactics Advancessa onkin paljon korjattavaa, se ei kuitenkaan ole huono peli. Graafisen kauneuden ja mielenkiintoisen juonen siivittämänä pelattavuus pysyy yhtä miellyttävän addiktiivisena koko pelin ajan. Pelattavakaan ei aivan heti lopu kesken, sillä monikymmentuntisen tarinan jälkeen on vielä monta salaisuutta ratkottavana. Pienet ongelmat häiritsevät toki, mutta eivät pilaa pelikokemusta missään vaiheessa. Vaikka Final Fantasy Tactics Advancesta ei ole haastajaksi, se on varteenotettava vaihtoehto pelihyllylle Advance Wars 2:n viereen. Loppujen lopuksi Final Fantasyllä on tarjottavanaan kymmenittäin hauskoja pelitunteja.