Mafia Trilogy.jpg
Uutinen

Hangar 13 vahvisti työstävänsä uutta Mafia-peliä

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Mafia-sarja tekee paluun, vahvisti kehittäjästudio Hangar 13.

Amerikkalaisstudio Hangar 13:n Roman Hladík vahvisti uuden Mafia-pelin työstämisen pelisarjan 20-vuotista taivalta rummuttavan haastattelun yhteydessä. Sen kummoisempia yksityiskohtia ei vielä kerrottu, mutta julkaisua saadaan joka tapauksessa odotella vielä useamman vuoden ajan.

Mafia-sarjan seuraavan osan on jo aiemmin huhuiltu loikkaavan tarinallisesti alkuperäispeliä edeltävään aikaan – tästäkään ei ole toistaiseksi saatu tietoa virallisilta tahoilta.

Lisää aiheesta:

Studiot
Lähteet