Tuorein konsolisukupolvi muutti tätä turvallista kuviota kenties lopullisesti. Piinaavan pitkät lataustauot sekä kamalasti yskähtelevä ruudunpäivitys olivat nykylaitteilla välittömästi historiaa. Kun peruspilarit ovat näennäisesti kunnossa, varsinainen kehitys junnaa harmillisen paikoillaan – vaikka pinnan alla hiomista riittäisi etenkin hauskuuden lisäämisessä. Virkamiesmäinen suorittaminen harvoin tempaa suoranaisesti mukaansa.
Sulava ja säädettävää
PlayStation 5 Pro:lla testattu MotoGP 26 näyttää kieltämättä oikein salonkikelpoiselta ja pyörii suorastaan silkinpehmeästi. Toki rutistavaa löytyy yhä, esimerkiksi välianimaatioissa kuskien eleiden ja ilmeiden osalta, mutta nimenomaan kisatilanteissa Milestonen ei tarvitse hävetä yhdenkään isomman studion seurassa. Ikävä kyllä samaa ei voi sanoa audiopuolesta, sillä kaksipyöräisten teholuokasta riippumatta menopelit kuulostavat edelleen oudon aneemisilta.
Kuten jo mainittua, pyörien ajomallinnuksen osalta Milestone on jo pitkään tehnyt läksynsä paremmin kuin oikeastaan kukaan muu alalla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita aloittelijoiden unohtamista. Tälläkin kertaa valittavana on iso nippu erilaisia apuja. Esimerkiksi hienosti nimetty Neural Aids -järjestelmä paikkaa pelaajan osaamattomuutta auttamalla mutkien selvittämisessä. Vastaavasti realismin syvään päähän sukeltavia odottaa taas piirun verran hiotumpi fysiikkamalli, joka painottaa aiempaa enemmän nimenomaan kuljettajan liikkeitä ja massaa.
Adaptiivinen vaikeustaso puolestaan sopeuttaa kilpakumppanien vauhtia omia kykyjä vastaavaksi. Periaatteessa hienolta kuulostava ominaisuus saa kisaviikonloput vaikuttamaan lähinnä isolta lavastukselta pelaajan ympärillä. Vaikka oikean vaikeuspykälän sorvaaminen manuaalisesti vaatii hieman enemmän aikaa ja vaivaa, on se lopulta palkitsevampi tapa löytää balanssi.
Fysiikan lakien suhteen huomattavasti armollisempaa arcade-tilaa ei enää erotella omaan lastenkarsinaansa, vaan käytännössä kaikkia pelimuotoja voi pelata haluamallaan tyylillä. Tämä on ehdottoman hyvä ratkaisu.
Uraohjus, taas
Pelimuotojen osalta ei nähdä mullistavia uutuuksia jo ennestään muhkeaan pakettiin. Keskeisin osa-alue on yhä uratila, jonka saa aloittaa pahnan pohjimmaisesta MotoGP3:sta tai suoraan kuninkuusluokasta niin mieliessään. Maailmanmestaruuden jahtaamisen ohella tärkeässä roolissa on pyörän kehittäminen testisessioiden aikana sekä nykyään kovin trendikäs sosiaalisen median hoitaminen sekä kuljettajien väliset kemiat. Viimeksi mainitut tuntuvat jokseenkin päälleliimatulta konseptilta, sillä pelin askeettinen ulosanti ratojen ulkopuolella ei varsinaisesti kannusta siemailemaan varikon tunnelmaa.
Mikäli massiivisesti aikaa syövä uratila ei inspiroi, voi yhtä lailla ajaa yksittäisiä mestaruuskausia, kisoja tai vaikkapa harjoitella ajolinjojaan kelloa vastaan. Aikaa pääsee viettämään myös krossipyörien, katulaillisten prätkien sekä minimotojen puikoissa. Kyseiset ekstraluokat edustavat kuitenkin ylivoimaisesti kehnointa antia. Täytyy vain ihmetellä, miksei kyseistä täysin ylimääräistä ja umpitylsää höttöä ole suosiolla roskitettu muutoin sisältörikkaasta kokonaisuudesta.
Verkkopuolen mahdollista pelaajakatoa vastaan taistellaan tällä kertaa crossplayn avulla, joten pelaajat pääsevät samoihin mittelöihin alustasta riippumatta. Lisäksi väkeä houkutellaan paikalle erityisillä live-tapahtumilla, joita järjestetään oikeiden kisaviikonloppujen aikaan.
Tekoäly pilaa maailman
Sisällöstään ja näennäisen hyvin toimivasta tekniikastaan huolimatta pelin perusongelmana on, että useampaa osaa tahkonneena motivaatiota sarviin hyppäämiselle täytyy kaivaa todella syvältä. Eikä kyse voi olla pelkästään ähkystä, sillä edellinen testaamani versio oli vuoden 2023 painos ja sitäkin ennen vietettiin jo yksi välivuosi.
Yksi fiilistä eniten latistava syy on edelleen umpityhmä tekoäly, joka ei osoita käytännössä mitään kehittymisen merkkejä. Nelipyöräisten kanssa perään tai kylkeen kilkkaavien konekuskien kanssa vielä jotenkin pärjää, mutta prätkän selässä fiilis latistuu äärimmäisen nopeasti idioottimaisesti päälle jyräävien vastustajien keskellä. Muun osan ajasta kaverit kiertävät rataa kuin kiskoilla, joten immersiosta ei ole varsinaisesti tietoakaan.
Liian usein onnistuneiden aika-ajosessioiden ja huolellisen valmistautumisen jälkeen itse kisa menee pipariksi jo ensimmäisten mutkien aikana, kun tekoälyn vauhdinsäätely on tyystin erilaista pelaajaan verrattuna. Aikaa voi kelata taaksepäin, mutta jossain vaiheessa jatkuvien uusintaottojen hyödyntäminen alkaa lähinnä turhauttaa tai homma maistuu suoraan sanottuna huijaamiselta. Sooloväännöistä puuttuu usein hauskuus ja kiihkeys, vaikka kaikki muut puitteet olisivat kunnossa. Toki mukaan mahtuu satunnaisesti hyviäkin taistoja, mutta vaakakupin pitäisi kallistua huomattavasti vahvemmin niiden puolelle.
Verkon puolella tilanne on oikeassa seurassa luonnollisesti toinen, ja pelin marginaalisen luonteen vuoksi nettikisaaminen pysyykin usein siistinä. Samoin tekoälyn ongelmat lienevät helpommin sivuutettavissa, mikäli sarjan parissa ei ole roikkunut ihan liian kauaa toisin kuin allekirjoittanut. Toisin sanoen sarjan uusille tuttaville MotoGP 26 tarjoaa varmasti roppakaupalla kokemisen arvoista sisältöä ja teknisesti toimivat puitteet, kunhan haasteet konekuskien kanssa tiedostaa. Veteraanien kannattanee sen sijaan vielä kahdesti miettiä, onko tämän vuoden päivityksellä juurikaan konkreettista annettavaa kovin tutulta maistuvaan soppaan.
