(Oliver, 03.11.2009 - 10:07) Tänään Las Vegasissa käynnistyvän SEMA Show -autonäyttelyn yhteydessä jaetaan jo seitsemättä kertaa myös Gran Turismo -palkinnot ja perinteisesti Kazunori Yamauchin valitsema Best in Show -auto on mallinnettu tulevaan GT-peliin.
(Oliver, 03.11.2009 - 07:54) Heavy Rain -pelin käsikirjoittaja ja ohjaaja David Cage on vahvistanut G4tv.comin haastattelussa, että pelistä on valmisteilla demo.
(Oliver, 02.11.2009 - 21:45) Sony Online Entertainment ja Wizards of the Coast ilmoittavat tuovansa Magic: The Gathering – Tactics -pelin PC:lle ja PlayStation 3:lle. Kyse on vuoropohjaisesta 3D-verkkostrategiasta, jota käydään tietysti MTG-maailmassa.
Peruskauraa 2k:lta. Asiat jotka olivat aiemmin kunnossa ovat vieläkin, mutta niitä ärsyttäviä asioita ei ole korjattu. Hallit ovat totisest hienoja ja yksinpeliä jaksaa pelata. Täytynee peli hommata ihan omaksi pleikkarillekin, kun kokemukset ovat jääneet reilun viikon kokeiluun kun peli ja X0 oli lainassa. Pidin yksinpelistä, kunhan slidereitä jaksoi vääntää. Moninpeli on surkea, liigaa lukuunottamatta (en ole kokeillut).
Hyvistä puolista huolimatta EA vie tämänkin vuoden parhaan kiekkopelin tittelin - EASHL:n avulla. Ilman sitä tulos voisi olla toisin päin :/
(Paavo Niskala, 02.11.2009 - 18:06) Remedy Entertainmentin Matias Myllyrinne haluaa pitää Alan Waken tarinan täysin pimennossa pelaajilta. G4tv.comin mukaan hän miettii Microsoftin kanssa, pitäisikö pelin lopetus jättää pois medialle ennen julkaisua lähetettävistä ennakkoversioista.
(Paavo Niskala, 02.11.2009 - 17:46) Valven Chet Faliszek kertoi Eurogamer Expo 2009:n yhteydessä, että Left 4 Dead 2 palkitsee tietyistä saavutuksista gamerscoren ohella avatarvaatteila ja -tarvikkeilla.
(Paavo Niskala, 02.11.2009 - 17:21) Capcom odottaa Lost Planet 2:n myyvän maailmanlaajuisesti 3,7 miljoonaa kappaletta. Peli julkaistaan Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle talvella 2010, mutta tarkempi aikataulu ei ole vielä selvillä.
(Paavo Niskala, 02.11.2009 - 16:38) Neoseekerin Prince of Persia: Sands of Time -elokuvaennakossa kerrotaan, että pelisarjan seuraava osa paljastetaan ensi keväänä, jolloin myös leffa saapuu teattereihin. Ubisoft ei CVG:n mukaan suostunut kommentoimaan huhua.
(Paavo Niskala, 02.11.2009 - 16:22) Brittiläinen Rare on joutunut karsimaan perinteisiä peliprojektejaan Project Natal -kehitystyön tieltä. Leikkausten uhreihin kuuluu Kameo: Elements of Powerin jatko-osa, CVG:n sisäpiirilähteet kertovat.