(Oliver, 30.10.2009 - 19:35) Fallout 3 nappasi Iso-Britannian Golden Joystick Awardsien Ultimate Game of the Year -palkinnon, kun taas Call of Duty: World at War palkittiin parhaana moninpelinä ja parhaana pelinä Nintendon alustalle. Call of Duty: Modern Warfare 2 sai puolestaan odotetuimman pelin palk
(Paavo Niskala, 30.10.2009 - 12:26) Electronic Arts tuo Battlefield Bad Company 2:sta kauppoihin myös Limited Edition -painoksen. Erikoisversio antaa pelaajille pienen varaslähdön verkkopelissä.
(Oliver, 30.10.2009 - 09:34) Tilivuotensa toisella neljänneksellä heinä-syyskuussa Sonyn verkkotuote ja -palveluyksikkö, joka sisältää PlayStation-bisneksen, teki tappiota 58,8 miljardia jeniä eli noin 426 miljoonaa euroa. Painuneen tuloksen syiksi mainittiin PS2-konsolin ja -pelien sekä Vaio-tietokoneiden heikentynyt myynti, joihin yleisen taantuman lisäksi vaikutti jenin vahva kurssi.
(Oliver, 30.10.2009 - 08:14) Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry:n jäseniltään keräämien tietojen mukaan pelien markkina-arvo kuluttajahinnoin oli vuoden 2009 ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana noin 41,0 miljoonaa euroa (2008: 44,9 milj. €).
(Oliver, 30.10.2009 - 07:48) Media Createn kokoaman Japanin pelilista korkeimmalle noussut uutuus oli viidenneksi kivunnut Rune Factory 3 -DS-roolipeli.
(Paavo Niskala, 30.10.2009 - 00:26) Grand Theft Auto IV:n toinen laajennus, The Ballad of Gay Tony, ilmestyi torstain aikana Xbox Liveen. Vajaat kaksi gigatavua levytilaa vaativa lisäosa maksaa 1600 Microsoft-pistettä eli alle 20 euroa.
Paras pelaamani yksin peli tähän mennessä pelurani aikana. Nettipelikin on todella hyvä, joten koossa on aivan upea paketti. Koko paketti on ulkoapäin vielä koristeltu upealla grafiikalla ja teknisesti paketti toimii moitteetta. Paras pelaamani PS3-peli. Paras saamani yksinpelikokemus. Oujea. :)
(Oliver, 29.10.2009 - 12:02) Nintendo on ilmoittanut virallisesti julkaisevansa uuden DSi LL -käsikonsolin Japanissa 21. päivä marraskuuta.
Edellisen mallin 3,25-tuuman näytöt on korvattu 4,2-tuumaisilla, joissa on laajempi katselukulma. Konsolin mitat ovat 161 x 91,4 x 21,2 millimetriä ja painoa 314 grammaa. "Vanhan" DSi-mallin mitat ovat 137 x 74,9 18,9 millia ja paino 214 grammaa.