(Oliver, 05.09.2008 - 12:02) Electronic Arts on vahvistanut Dead Space -pelin julkaisun siirtymisen aikaisemmaksi eli Suomessa alle 18-vuotialta kielletty scifi-kauhistelu ilmestyy 23. lokakuuta.
Samalla ilmoitettiin, ettei Dead Space ole saanut julkaisulupaa Saksaan, Japaniin eikä Kiinaan.
(Esa Linna, 05.09.2008 - 10:53) Viimeisen Hanabi-festivaalin myötä Virtual Console täydentyi neljällä pelillä, joita ei ole Euroopassa virallisesti ennen julkaistu.
DoReMi Fantasy: Milon's DokiDoki Adventure (SNES) on värikäs ja kehuttu 2D-tasoloikka, jonka saa ladattua 900 Wii-pisteellä.
(Oliver, 05.09.2008 - 07:51) Take-Two Interactive ilmoitti tilivuotensa kolmannen neljänneksen tuloksen nousseen edellisen vuoden 58,5 miljoonan tappiosta 51,8 miljoonan dollaria voitolle.
(Oliver, 05.09.2008 - 07:27) Myynnin kannalta vaisu lomakausi jatkuu Japanissa edelleen ja Media Createn kokoamalla listalla laitemyynti pysyi kutakuinkin edellisen viikon tasolla eikä järjestyksessä tapahtunut muutoksia.
(Paavo Niskala, 04.09.2008 - 21:12) Electronic Arts jatkaa tuoreimpien urheilupäivitystensä esittelemistä kauppapaikalle putkahtaneella NBA Live 09:n demolla.
Pelaajat voivat kokeiluversiossa uusia tämän vuoden finaalin, jossa kohtasivat LA Lakers ja Boston Celtics. Toisaalta NBA Rewind -ominaisuus tarjoaa mahdollisuuden ottaa uusiksi jonkin toisen klassikkokohtaamisen.
(Oliver, 04.09.2008 - 20:57) Bethesdan markkinointipomo Pete Hines on paljastanut PlayStation Universen haastattelussa, ettei odotettu Fallout 3 tule sisältämään tukea PlayStation 3:n Trophy-järjestelmälle ainakaan heti julkaisussa.
(Oliver, 04.09.2008 - 19:06) Tänä torstaina PS3:n Storeen saatiin NHL 2K9 -demo, jossa pääsee muutamaksi minuutiksi testaamaan tämän vuoden painoksen kontrolleja.
(SOJ, 04.09.2008 - 17:28) Paljon kiinnostusta ja kehuja keränneeseen räiskintäpeliin, The Conduitiin, on tulossa mahdollisuus LAN-pelaamiseen. Peliä kehittävä High Voltage on paljastanut, että yhtiö työskentelee tiiviisti Nintendon kanssa ominaisuuden toteuttamiseksi. LAN-pelaaminen mahdollistaa pelin pelaamisen kahdella TV:llä liittämällä kaksi konsolia langattomasti toisiinsa.
(Oliver, 04.09.2008 - 14:26) Siliconera tietää kertoa, että Sony Computer Entertainment Europe aikoo julkaista joitakin PlayStation 3:n Storesta saatavilla olevia pelejä PSP:lle UMD-levyillä ilmestyvinä kokoelmina.