Continue -ruutu tuli minulle tutuksi taistellessani Hayabusalla loputtomien vihollislaumojen läpi. Peli on haastava jo helpoimalla vaikeustasolla, mutta samalla peli on myös erittäin palkitseva ja yleensä kuolemaan johtaviin virheisiin syy löytyy sohvan ja telkkarin välistä. Kontrollit ovat täyttä timanttia, mutta toisaalta taas kamera poukkoilee välillä miten sattuu. Tämä vaikeuttaa aika-ajoin vihollisten hahmottamista.

Yksinpeliä kokeilin muutaman tehtävän, vaikutti ihan hyvältä. Grafiikka ei ole niin näyttävää kuin Call of Duty 4:ssä, mutta äänimaailma ja strategisuus korvaa tätä puolta erittäin paljon. Samaa ei voi sanoa teknisestä toteutuksesta - pelistä pystyy kyllä nauttimaan, jos elää yhteysviiveen kanssa, mutta tämän pelin kupla poksahtaa saman tien kun tulee uutta ja parempaa tilalle. Olisi ansainnut 4-5 tähteä, nyt annan vain kolme hyvästä yrityksestä. Turhauttavaa todeta, että pelaan peliä melkeinpä puolipakolla, että saisin tarpeeksi vastinetta rahoilleni ja ei harmittaisi niin paljoa.

Pakko on tuntea olonsa hieman pettyneeksi. Pelin hype oli niin valtavaa, että GTA IV ei pysty sitä mitenkään lunastamaan. GTA IV on loistava hiekkalaatikkopeli, mutta ei mikään pelimaailman uudistaja. Pelaaminen on tuttua Grand Theft Auto viihdettä, joka viihdyttää ja liimaa ruudun ääreen kerta toisensa jälkeen.

Top Spin -sarjan kolmasosa on tämän hetken paras tennispeli, lähinnä onnistuneesti realistisuuteen pyrkivän otteensa vuoksi.

Peli joka onnistuu nostamaan niskavilloja pystyyn. Tunnelmaltaan varsin mainiota mäiskettä, maustettuna hyppysellisellä tutkimista ja pelkotiloja. Ensimmäisiä fps-pelejä jossa melee-taisteluun on saatu intensiteettiä.

Pelin tekijät ovat katsoneet Babylon Viitosensa ja hyvä niin; Ihan oikeasti kiehtova tarina on saatu hienosti kerrottua tietokoneroolipelin keinoin. Pelin henkilöt ovat syviä, ja omasta hahmosta saa rakennettua joustavasti rakastettavan sankarin, tai vastenmielisen pahakkeen.

Dialogisysteemi on varsin nerokas, ja hahmot ilmehtivät ja liikehtivät elävästi keskustelujen aikana - sortumatta peleille tyypilliseen ylinäyttelemiseen. Ääninäytteleminen on myös mainiota.

Näin jälkikäteen voi todeta että pelissä oli sittenkin sitä jotakin hieman liikaakin, sillä lisätyt kulkuneuvot ja kasvaneet karttojen koot olivat etunenässä estämässä pelin nousua edeltäjiensä ohi. Silti Socom 3:a pelaa säännöllisesti Euroopassakin vielä kaksi vuotta julkaisun jälkeen toista sataa pelaajaa joka päivä, eli aina löytyy peliseuraa kun iskee pelin koneeseen (seuran taso ei vain ole sitä mitä se alussa oli).

Hieno peli kaikkine puolineen. Tuskailin itse sixaxiksen kanssa, mutta kun tajusin vaihtaa asetukset padille, homma hoitui mainiosti.

Pelin kesto ei todellakaan ole sieltä pisimmästä päästä, mutta Andy Serkisin ansiosta näyttelijäpuoleen on panostettu sitäkin enemmän ja juuri pelin elokuvamaisesta ulosannista ainakin itse nautin enemmän kuin mistään muusta pelistä sitä ennen.