(Paavo Niskala, 15.04.2008 - 17:53) Ubisoft ostaa Gameloftin studion Punessa, Intiassa. Kehitystiimiin kuuluu tällä hetkellä 120 henkeä, mutta yhtiön tavoitteena on kasvattaa henkilöstömäärä 200:aan vuoden sisällä ja ajan kuluessa lopulta 500:aan
Studion tehtävänä on aluksi keskittyä pelien testaamiseen ja käsikonsoleille kääntämiseen.
(Oliver, 15.04.2008 - 17:41) Investointifirma Wedbush Morganin analyytikko Michael Pachter uskoo Yhdysvaltain pelimyynnin kasvaneen maaliskuun viisiviikkoisella mittausjaksolla 47 prosenttia 850 miljoonaan dollariin talouden yleisestä alamäestä huolimatta. Myynnistä peräti 705 miljoonaa meni Pachterin mukaan nykyisen sukupolven laitteille.
(Paavo Niskala, 15.04.2008 - 15:21) Halo 3:n tuorein karttapaketti on ladattavissa Xbox Liven kauppapaikalla. Legendary Map Pack maksaa 800 Microsoft-pistettä eli kymmenisen euroa ja vaatii noin 411 megatavua vapaata kiintolevytilaa.
(Paavo Niskala, 15.04.2008 - 14:09) IGN tietää kertoa Activisionin vahvistaneen, että Quake Wars: Enemy Territory saapuu eurooppalaisiin kauppoihin 30. toukokuuta.
(Oliver, 15.04.2008 - 09:35) Tarvikevalmistaja The Ant Commandos (TAC) tuo kevään aikana markkinoille langattomat Double Range Guitar - ja Widow Maker Bass Guitar -ohjaimet, joiden luvataan olevan yhteensopivat sekä PS2:n että PS3:n Guitar Hero - ja Rock Band -pelien kanssa.
(Paavo Niskala, 15.04.2008 - 09:27) Yhdysvaltalaisbändi Mötley Crüe julkaisee ensimmäisenä yhtyeenä Harmonixin Rock Bandissa täysin uuden kappaleen. Noin euron kustantava Saints of Los Angeles saapuu ladattavaksi Xbox Liveen 15. huhtikuuta ja PlayStation Storeen 17. päivä.
(Oliver, 15.04.2008 - 00:27) Kaksi viikkoa Chart-Trackin kokoaman brittilistan kärkisijaa hallinnut PS3:n Gran Turismo 5: Prologue joutui taipumaan Mario Kart Wiin jättimäisen menestyksen edessä.