(Paavo Niskala, 28.10.2008 - 01:28) Penny Arcade: On the Rain-Slick Precipice of Darknessin toinen episodi julkaistaan tänä keskiviikkona Live Arcadessa. Lisäksi verkkopalveluun saapuu Are You Smarter Than a 5th Grader sekä lisäsisältöä Marble Blast Ultraan.
(Paavo Niskala, 28.10.2008 - 01:16) Microsoftin Robin Burrowes kertoi VideoGamer.comille, että yhtiö aikoo lanseerata myöhemmin ensi vuonna avatar-hahmoille omistetun verkkokaupan, josta Xbox Live -käyttäjät voivat hankkia esimerkiksi peliaiheisia virtuaalivaatteita.
(Paavo Niskala, 28.10.2008 - 00:56) Microsoft juhlistaa Gears of War 2:n julkaisua tuomalla kauppoihin Xbox 360 -myyntipakkauksen, joka sisältää 60 gigatavun kiintolevyllä varustetun konsolin lisäksi Gears of War 2:n.
(Oliver, 28.10.2008 - 00:09) Ensimmäistä kertaa sitten Halo 3:n Microsoft sai oman pelinsä Chart-Trackin kokoaman brittilistan kärkeen Fable 2:n muodossa. Samalla Fable 2 oli viidenneksi menestynein brittijulkaisu konsolin historiassa.
(SOJ, 27.10.2008 - 23:53) Amerikan Nintendon johtaja Reggie Fils-Aime on kertonut Los Angeles Times -lehden haastattelussa, että Wiin tuotantoa on nostettu viime vuodesta jopa 50 prosenttia. Nykyään Wiitä valmistetaan maailmanlaajuisesti 2,4 miljoonaa kappaletta kuukaudessa.
(Oliver, 27.10.2008 - 22:20) THQ ilmoittaa että PlayStation 3 -konsolien omistajat saavat mahdollisuuden nauttia WWE SmackDown vs. Raw 2009 -pelin erikoispainoksesta, joka sisältää pelin teosta kertovan materiaalin lisäksi yli kaksi tuntia kuvaa kuluneen kauden SmackDown vs. Raw -otteluista blu-ray-levyllä.
(Oliver, 27.10.2008 - 18:33) Pohjois-Amerikassa onnekkeimmat ennakkotilaajat ovat jo saaneet LittleBigPlanetin käsiinsä ja pelin verkkopalvelimetkin on vihdoin saatu toimintavalmiuteen. Verkkoon pääsee myös kotimaiselle lehdistölle jaetulla levyllä, joka tosin on päivitettävä versioon 1.02, jotta Svengaava safari -kentän kohua nostattaneet Koraanin lauseet saadaan poistettua.
(Oliver, 27.10.2008 - 17:30) Brittiläisistä pelinkehittäjistä kertovassa jutussaan BBC paljastaa Media Moleculen suunnittelevan jo jatkoa LittleBigPlanet-pelilleen.
(Oliver, 27.10.2008 - 17:01) 3D Publisher ilmoittaa, että Will Arnett (30 Rock, Sukuvika) sekä Neil Patrick Harris (Starship Troopers, Kreisi kynäniekka, How I Met Your Mother) ovat suostuneet ääninäyttelijöiksi tulevaan
(Oliver, 27.10.2008 - 12:52) Euroopan virallisilla PlayStation-foorumeilla Home Community Manager TedTheDog paljastaa, että Home-palvelun versio 1.0 on jo yhtiön sisäisessä testissä ja tulee betatestaajien käyttöön lähiviikkoina. Suunnitelmissa on myös kutsua lisää käyttäjiä betatestaajiksi.