(Hakkiz, 06.08.2003 - 00:00) Xboxin Return to Castle Wolfenstein: Tides of Warin moninpeli jatkaa laajenemistaan, sillä peliin on ilmestynyt kolmas lisäkartta Xbox Liven välityksellä.
(Hakkiz, 06.08.2003 - 00:00) Tiwak on julkaissut 12 uutta kuvaa tulevasta toimintatasoloikastaan Torkista. Pelin oli alunperin tarkoitus ilmestyä Microsoft Game Studiosin julkaisemana, mutta viime keväänä yhtiö ilmoitti vetäytyvänsä roolistaan.
(Hakkiz, 06.08.2003 - 00:00) Namco on ilmoittanut, että I-Ninja, jota kehittää tällä hetkellä brittiläinen Argonaut, ilmestyy aiemmin ilmoitettujen PlayStation 2:n ja GameCuben lisäksi myös Xboxille.
(Corca, 06.08.2003 - 00:00) Viikko sitten XboxFINin uutisoima Colin McRae Rally 04-rallipeli saa lisää huomiota osakseen isosta nipusta uusia screenshotteja
(Oliver, 06.08.2003 - 00:00) Grand Theft Autojen ja muiden kriminaalipelien vanavedessä saapuu Criminalympics, moninpeliin keskittyvä "urheilupeli", jota kuvaillaan GTA: bailupeliksi. Pelattavana on kahdeksan kuvitteellista rikollista ympäri maailman, joilla voi osallistua perinteisistä olympialajeista muunneltuihin, väkivaltaisempiin lajeihin, jotka on kuitenkin toteutettu huumoria unohtamatta.
(Guardian Viper, 05.08.2003 - 00:00) The Magic Box -sivuston syövereistä löytyy uusia kuvia SNK Playmoren kehitteillä olevasta Game Boy Advance -pelistä Metal Slug Advance. Niihin pääsette helpoiten käsiksi tästä.
(Guardian Viper, 05.08.2003 - 00:00) Raportoimme CubeFINin puolella jokin aika sitten Nintendon suunnitelmista ECTS-messujen varalle. Iso N ei osallistu itse tapahtumaan, mutta aikoo esitellä tuotteitaan paikan lähietäisyydessä - suuressa pelirekassa! ”Eristäytymisen” syynä on kilpakumppani Sony, joka on varsinaisten messujen pääsponsori.
(Guardian Viper, 05.08.2003 - 00:00) Japanilainen pelikehittäjä Level-5 se vain jaksaa ahertaa roolipelien parissa. Tiimi on vastikään paljastanut työskentelevänsä yhdessä Sonyn kanssa uuden PlayStation 2 -RPG:n parissa, joka toistaiseksi ei omista edes minkäänlaista työnimeä.
(Guardian Viper, 05.08.2003 - 00:00) Lionhead Studiosin ja Llamasoftin tulevasta Cube-yksinoikeuspelistä Unity on julkaistu muutama videopätkä. Tosin koska ne ovat kuvattu kameralla suoraan peliruudulta, ei laatu ole paras mahdollinen. Siitäkin huolimatta pääsette filmeihin käsiksi alla olevista linkeistä ja muistakaahan tallentaa ne omalle koneellenne katselua varten.