(Guardian Viper, 24.07.2003 - 00:00) Nintendo on ilmoittanut, ettei se aio osallistua tämän vuoden ECTS-messuille, jotka pidetään Lontoossa 27. - 29.8.2003. Yhtiö päätti vetäytyä leikistä, koska kilpakumppani Sony sattuu olemaan tapahtuman pääsponsori. Iso N tulee kuitenkin näkymään vahvasti Lontoon katukuvassa samaisena aikavälinä.
(Esa Mäkijärvi, 24.07.2003 - 00:00) Amerikan Nintendo on päivittänyt GameCube-julkaisulistaansa muutamilla yllätysvedoilla. Kaikessa hiljaisuudessa firma on nimittäin lykännyt odotettua Final Fantasy: Crystal Chronicles -roolipeliä vuodelle 2004. Tarkka julkaisuajankohta on nyt 9. helmikuuta. Näin peli lykkääntynee täällä Euroopassakin pitkälle ensi vuoden puolelle.
Muita ilmoitettuja Yhdysvaltojen lanseerauspäiviä:
(Esa Mäkijärvi, 24.07.2003 - 00:00) Mm. huippulaadukkaan Carmageddon 64:n luojana kunnostautunut SCi on vahvistanut julkaisevansa aiemmin PlayStation 2:lle ja Xboxille vahvistetut Conflict: Desert Storm II -toimintapelin myös GameCubella. Kyseessä on Persianlahden sodan ympärille rakentuva paukuttelupakkaus, jossa pelaajan tavoitteena on lyijyttää Husseinin joukkoja - rauhan ja rakkauden nimissä tietenkin.
(Esa Mäkijärvi, 24.07.2003 - 00:00) Sony on ilmoittanut ostaneensa Prince of Persia -pelin yksinoikeudella PlayStation 2:lle Euroopassa. Sopimus kattaa kuitenkin vain tämän vuoden, joten tekele nähdään GameCubella - mutta vasta ensi vuoden puolella.
Samaan syssyyn firmat vahvistivat samanlaisen diilin pelille Beyond Good And Evil. Nintendo-henkisille PAL-pelaajille tiedossa on siis lisää tuskaista odottelua.
(Esa Mäkijärvi, 24.07.2003 - 00:00) Nintendo on avannut virallisen nettisivun sen odotetulle golf-hurjastelulle Mario Golf: Toadstool Tour. Loistavan Nintendo 64 -pelin jatko-osalta on syytä odottaa paljon. Sivun löydät osoitteesta Mario-Golf.com.
(Hakkiz, 23.07.2003 - 00:00) Activision on ilmoittanut osavuosikatsauksessaan muutoksista pelien julkaisuajankohtiin. Varmaankin merkittävin uutinen on, että Activision ei usko Doom III:n ennättävän PC:lle enää tämän vuoden aikana. Tämä tarkoittaisi myös julkaisukalenterista puuttuvan Xbox-version viivästymistä, sillä sen on sanottu ilmestyvän vasta joskus PC-painoksen jälkeen.
(saintbert, 23.07.2003 - 00:00) Ubi Soft on ilmoittanut että sen pelit Prince of Persia: The Sands of Time ja Beyond Good and Evil julkaistaan tänä vuonna vain PlayStation 2:lle eli muut alustat saavat odottaa vuoteen 2004. Ilmoitus koskee PAL-aluetta eli pääasiassa Eurooppaa.
(Esa Mäkijärvi, 22.07.2003 - 00:00) Japanissa erittäin arvostettuun asemaan noussut pelilehti Famitsu on arvostellut muutamia tuoreita Game Boy Advance -julkaisuja. Tässä lista: