(Esa Mäkijärvi, 13.04.2003 - 00:00) CubeFIN:in fanfic-tarinan Konsolien Sota II:n viides osa on nyt luettavissa. Juttuun pääset käsiksi täällä. Ensimmäiset osat on luettavissa tällä sivustolla.
Seuraava episodi ilmestyy ensi sunnuntaina.
(Esa Mäkijärvi, 13.04.2003 - 00:00) Infogrames on avannut uuden sivuston yhtiön ensi kuussa julkaistavalle Ikaruga-toimintapelille. Hiljattain avatulta saitilta löytyy pakollisen median ohella myös juoniselvennystä ja erinäistä tietoa pelin tiimoilta.
(Esa Mäkijärvi, 13.04.2003 - 00:00) Japanista kantautuvien uutisten mukaan WayForward Technologiesin kehittämän Shantae-pelin GameCube-versio olisi saanut uuden julkaisijan. The Magic Boxin saamien tietojen mukaan Capcom olisi ottanut uuden projektin siipiensä suojaan.
(Guardian Viper, 13.04.2003 - 00:00) The Magic Box on julkaissut muutamia uusia ruutukaappauksia Shiny Entertainmentin tulevasta lisenssipelistä Enter the Matrix.
Uusiin ruutuihin pääset käsiksi tästä linkistä.
(Guardian Viper, 13.04.2003 - 00:00) GameCube Europe kertoo, että Nintendo ryhtyy jakamaan GC-demolevykkeitä Yhdysvalloissa toukokuun 25. päivä. Levykkeen veikkaillaan ilmaantuvan uuden konsolibundlen yhteydessä, mutta virallista ilmestymismuodosta ei ole. Demolevykkeen sisältökin on toistaiseksi hämärän peitossa.
(Esa Mäkijärvi, 13.04.2003 - 00:00) << Osa IV |
Etusivu | Osa VI >>
Osa V: Kohtalon taistelu
Piraattipelien tulvan jatkuessa vakaana PlayStation-ritarit ovat jo menettämässä toivonsa. Yhtäkkiä yksi vankityrmän betoniseinistä kaatuu sisään ja ilmestyneestä aukosta astuu esiin teräsmahakas, tuo yli-lihaksikas heikkoja puolustava supersankari.
(Guardian Viper, 12.04.2003 - 00:00) Gamesarefun.com on julkaissut muutamia uusia ruutukaappauksia Capcomin tulevasta Game Boy Advance -pelistä Mega Man Zero 2.
(Esa Mäkijärvi, 12.04.2003 - 00:00) Nintendo on avannut uuden englanninkielisen nettisivun yhtiön tulevalle Game Boy Advance -roolipelille Golden Sun 2: The Lost Age. Tuoreelta sivustolta löydät tällä hetkellä ruutukaappauksia, elokuvia ja screensaverin. Varsinaiset päivitykset aloitetaan muutaman päivän päästä, kun GS2 julkastaan Pohjois-Amerikan markkinoille.
(saintbert, 12.04.2003 - 00:00) Toisin kuin Suomessa, Yhdysvalloissa pelien vuokraaminen on voimissaan. VSDA:n eli Video Software Dealers Associationin julkistamalla viime viikon vuokrapelilistalla jylläävät PlayStation 2 -tittelit, sillä muiden konsolien antia ei kymmenen suosituimman joukkoon riitä. Ykköstilalla on tuttu Grand Theft Auto -sarjan kasarihenkinen jatko Vice City.