(saintbert, 13.03.2003 - 00:00) PlayStation 2 -verkkosovittimien menekki Pohjois-Amerikassa on ylittänyt Sonyn odotukset. Tähän mennessä laitteita on myyty puolisen miljoonaa. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että kun Microsoft julkaisi äskettäin tiedot oman nettisysteeminsä Xbox Liven myyntiluvuista, kerrottiin Xboxilla pelaavan verkossa 350 000 asiakasta.
(Esa Mäkijärvi, 13.03.2003 - 00:00) Namco on vahvistanut, että sen kehittämän Soul Calibur 2 -mätkintäpelin virallinen soundtrack julkaistaan Japanissa 26. päivä tätä kuuta. Albumi sisältää kaksi CD:tä, joista toinen tarjoaa arcade-version ja toinen taas kotikonsoliedition ääniraitoja. Levykaksikon ostajalle luvassa on myös taidekirja, joka sisältää kenttäpiirroksia sekä hahmoprofiileja.
(Esa Mäkijärvi, 13.03.2003 - 00:00) Cube Europe on julkaissut uusia ruutukaappauksia Eidoksen työstämästä toimintapeli Hitman 2:sta. Uusista kuvista voi päätellä, että GameCube-version visuaalinen ulosanti on jokseenkin samanlaista kuin PlayStation 2 -editiossa.
(Esa Mäkijärvi, 13.03.2003 - 00:00) Amerikan Nintendo on ilmoittanut, että sen tämän kuun lopussa Yhdysvalloissa julkaistava seikkailupeli Legend of Zelda: The Wind Waker on saavuttanut 560.000 ennakkotilatun kappaleen rajan. Yhtiön hehkutuksen mukaan kyseessä on kaikkien aikojen menestyksekkäin pre-order-kampanja.
(Guardian Viper, 13.03.2003 - 00:00) IGN Pocket kertoo Midwayn aiemmin paljastetun, vain Game Boy Advancelle ilmestyvän Mortal Kombat -pelin saaneen virallisen nimen.
(Esa Mäkijärvi, 13.03.2003 - 00:00) 21. päivä maaliskuuta Japanissa julkaistava Nintendon uusin GBA-peli Wario Ware on saanut osakseen varsin mairittelevia arvosanoja. Arvostettu Famitsu-pelilehti antoi tuotokselle mukavat 35/40 (10 / 8 / 9 / 8) pistettä. Lisäksi Dorimaga-niminen lehdykkä antoi pelille arvosanat 9, 8, 8, jonka johdosta titteli sai loppukeskiarvosanaksi siedettävän 8.33.
(Esa Mäkijärvi, 12.03.2003 - 00:00) Kloonien Hyökkäys ei pelinä eikä elokuvana onnistunut säväyttämään Tähtien Sota -leffasarjan vannoutuneita ystäviä. Videopeliosaston toinen valttikortti, Lucasartsin Bounty Hunter, osoittautuu sekin mainettaan huonommaksi tekeleeksi.
(Wombut, 12.03.2003 - 00:00) Taas uusi autopeli Xboxille? Kyllä vain! Peli on siis PS2 versiolle ilmestynyt TOCA Race Driver mutta kuten Team Xboxin katsauksessa sanotaan, on peliä hiottu ajalla ja ajatuksella. Pro Race Driver (PRD) koittaa erottua massasta voimakkaalla juonella joka liittyy vahvasti McKanen perheen tapahtumiin.
(Wombut, 12.03.2003 - 00:00) Team Xbox tarjoaa kuvia SoE Xboxin versiosta. Mukaan on laitettu myös hiukan tietoa Xbox version herkuista, kuten 2-4 pelattava moninpeli, tasainen ruudunpäivitys (yksinpeli 60fps, moninpeli 30fps), soittaa biisejä myös kovalevyltä, 5.1 DD äänet ja tietysti parannettu grafiikka.
(Hakkiz, 12.03.2003 - 00:00) Bethesda Softworksin legendaarisen The Elder Scrolls -sarjan kolmas osa, Morrowind, julkaistaan uudelleen Xboxin Platinum-sarjassa. Hintaa paketille tulee rapakon takana muiden platinapelien tavoin rahtusen alle 20 dollaria.