(Jarmo Kuutti, 17.10.2015 - 18:33) Divinity: Original Sin Enhanced Edition on saanut uuden trailerin, joka esittelee pelin taistelumekanismeja. Video näyttää, miten ympäristön hyödyntäminen ja eri loitsujen yhdisteleminen ovat tärkeässä roolissa.
(Henrik Savonen, 16.10.2015 - 13:00) Capcom on ilmoittanut työstävänsä uutta Resident Evil -animaatiota, jonka on määrä ilmaantua teattereihin vuoden 2017 puolella.
(Petri Kataja, 15.10.2015 - 07:32) Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla peleillä ja alennuksilla. Ohessa muutamat poiminnat uutuuksista.
(Petri Kataja, 14.10.2015 - 23:55) Kun artisti tai bändi julkaisee uuden albumin tai lähtee kiertueelle, on luvassa yleensä myös esiintymisiä eri televisio-ohjelmissa. Näin on tilanne myös, kun monikymmenpäinen orkesteri suuntaa kiertueelle soittamaan musiikkia The Legend of Zelda -pelisarjasta.
(Petri Kataja, 14.10.2015 - 22:40) Haluaisitko paeta henkesi edestä Friday the 13th -elokuvasta tuttua Jason Voorheesia? Tai tekisikö mielesi ottaa ohjat kyseisestä hirmusta? Kumpikin näistä vaihtoehdoista onnistuu, mikäli joukkorahoitusta hakeva peli löytää yleisönsä.
(Henrik Savonen, 14.10.2015 - 20:40) Silent Hills -vaikutteita ammentava Allison Road hylkää Kickstarter-rahoituskampanjansa, sillä peli on löytänyt itselleen julkaisijan.
(Jaakko Herranen, 14.10.2015 - 18:49) Klassinen Kick Off -pallottelu on heräilemässä kuolleista, kertoo alkuperäisen pelin kehittäjä Dino Dini. Reilut kymmenen vuotta hiljaiseloa viettänyt sarja käynnistyi Amigalla ja Atari ST:llä vuonna 1989.
(Jarmo Kuutti, 14.10.2015 - 18:38) Kauhupeli Fatal Frame: Maiden of Black Water on tulossa Wii U:lle kuukauden loppupuolella sopivasti halloweenin aikoihin. Tunnelmiin voi alkaa pääsemään jo nyt Nintendon julkaisemalla uudella trailerilla.