(Hakkiz, 18.07.2006 - 21:22) Kaksi kokonaista konsolisukupolvea Silicon Knightsin sorvissa pyörinyt Too Human on mahdollisesti lipsahtanut joulumarkkinoilta ensi vuoden puolelle. Tämän vuoden julkaisua aiemmin puoltanut Xbox.com ilmoittaa nyt, ettei pelin ilmestymisajankohtaa olekaan päätetty. Epäilyksiä vahvistaa kauppaketju GameStopin ilmoittama, huhtikuulle 2007 siirtynyt julkaisuaika.
(Oliver, 18.07.2006 - 19:27) Marraskuussa Pohjois-Amerikassa ja ensi vuoden alussa Euroopassa julkaistavan Lumines II -musiikkipuzzlailun hiukan Tetrikseltä lainaava idea on säilynyt samana, mutta tällä kertaa pelin taustalla nähdään ainakin seuraavat musiikkivideot:
(Oliver, 18.07.2006 - 18:57) Muistivalmistajien markkinanäkymiä analysoinut iSuppli-tutkimusfirma kertoo Sonyn tulevan merkittäväksi NAND Flash -muistien hankkijaksi, sillä yhtiön odotetaan käyttävän muisteja vielä tämän vuoden aikana mediasoittimissaan sekä PlayStation Portable 2 -pelikonsolissaan. PSP2:ssa olisi iSupplin mukaan 8-10 gigaa flash-muistia.
(Hakkiz, 18.07.2006 - 14:40) GamesIndustry.biz raportoi Saksan videopelitarkastamon julistaneen Dead Rising -selviytymiskauhupelin myyntikieltoon. Syynä pannaan on ilmeisesti zombiemässäilyn yltiöväkivaltaisuus.
Peli seuraa valokuvaaja Frank Westiä epäkuolleiden täyttämässä ostoskeskuksessa. Taltuttaakseen zombiet pelaajan on käytettävä kaupan tuotteita aina moottorisahoista päivänvarjoihin.
(Hakkiz, 18.07.2006 - 10:46) Rockstar Gamesin Table Tenniksestä ilmestyy lähiaikoina Marketplacelle pelattava demo, Microsoftin ”Major Nelson” lupailee. Demon on määrä sisältää yksin- ja kaksinpelin, mutta ei Live-tukea. Tarkkaa päivämäärää kokeiluversion julkaisulle ei annettu.
(Oliver, 18.07.2006 - 10:43) Avistar Communications Corporationin omistama Collaboration Properties Inc. on myöntänyt Sonylle oikeuden käyttää yhtiön patentoimia videoneuvottelutekniikoita. Lisenssi kattaa niin Sonyn omat videoneuvottelulaitteet, tietokoneet kuin myös PlayStation-tuotteet.