(Oliver, 22.09.2005 - 00:00) Samalla kun Sonyn sijoittajille järjestämässä strategiakokouksessa ilmoitettiin työvoiman vähentämisestä seitsemällä prosentilla ja kuluvan tilivuoden odotettavissa olevista tappioista, kerrottiin hiukan myös suunnitelmista PlayStation 3:n varalle.
(Oliver, 22.09.2005 - 00:00) Euroopan Konami on vahvistanut Pro Evolution Soccer 5:n PS2- ja Xbox-versioiden julkaisupäiväksi 20. lokakuuta. PC-versio ilmestyy viikkoa myöhemmin ja PSP:lle futispelien kunkku saapuu marraskuun aikana.
(Oliver, 22.09.2005 - 00:00) Bowen Reasearch -tutkimuslaitoksen mukaan yli kaksi kolmasosaa pelaajista on sitä mieltä, että pelien tunnevaikutus on suurempi tai pian samalla tasolla kirjojen, elokuvien ja musiikin kanssa.
(Kanis, 22.09.2005 - 00:00) Microsoftin Xbox-osaston varatoimitusjohtaja Peter Moore on kertonut mielipiteitään seuraavan sukupolven konsoleista GamesIndusty-verkkosivuston haastattelussa.
(Hakkiz, 21.09.2005 - 00:00) Xbox 360:n tiimipohjaisesta toimintapelistä Gears of Warista on ilmestynyt kolme uutta kuvakaappausta ja kolme taidekuvaa. Microsoft julkaisee Epic Gamesin kehittämän Gears of Warin vuoden 2006 aikana.
(Hakkiz, 21.09.2005 - 00:00) Ohjelmistojätti Microsoft on ilmoittanut järjestäytyvänsä uudelleen. Prosessissa yhtiöön syntyy kolme jaostoa, joilla jokaisella on oma toimitusjohtajansa. Pääjohtaja Steve Ballmerin mukaan muutoksella haetaan toimintatehokkuuden parannusta ja siten tiukempaa otetta kiristyvistä markkinoista.
(Hakkiz, 21.09.2005 - 00:00) Xbox 360:n japanilaisroolipeli EM – Enchant Armista on julkaistu kolme uutta videota. Peli ilmestyy Japanissa Microsoftin seuraavan sukupolven konsolille 10. joulukuuta, mutta länsimaiden osalta julkaisuaikataulu on vielä täysin avoin.
(Hakkiz, 21.09.2005 - 00:00) Xboxyden kattavan Kameo: Elements of Power -videoesittelyn viimeinen osa on julkaistu. Tällä kertaa keskitytään muurahaishahmolla pelaamiseen keskellä 5000 hahmon sotatannerta. Peli ilmestyy Xbox 360:lle tämän vuoden aikana.