(SOJ, 16.11.2008 - 01:50) Amerikan Nintendon johtaja Reggie Fils-Aime kertoi uutistoimisto Reutersille, ettei Wiin seuraajaa kannata odottaa vielä aikoihin.
- Harkitsemme uuden konsolin julkaisemista vasta, kun olemme saaneet uusia erinomaisia ideoita, jotka voidaan toteuttaa vain uudella konsolilla, Fils-Aime totesi.
Tämän pelin kohdalla hypetyin ja pahasti. Tuli katsottua komeita trailereita ja kuvia, sekä demoa muutaman kerran koitettua peli vaikutti huikeelta. Lopulta julkaisun aikoihin ostin pelin CE:n ja muutenkin hankinnassa olleen boksin.
(SOJ, 15.11.2008 - 16:41) San Franciscossa järjestetyssä NewTeeVee Live -tapahtumassa puhunut Netflixin toimitusjohtaja Reed Hastings on antanut viitteitä siitä, miten television ohjaaminen hoituu tulevaisuudessa.
Hastingsin mukaan netillä varustettujen televisioiden tullessa markkinoille myös ohjaustapa muuttuu. Uuden ohjaustavan inspiraationa hän pitää Nintendon Wiimote-ohjainta.
(Oliver, 15.11.2008 - 14:20) Sony tarjoilee Spil Games sivuston kautta esimakua 26.11. julkaistavasta LocoRoco 2 -PSP-pelistä. Flash-peli on kokeiltavissa täällä (klikkaa) ainakin 21.11 asti.
(SOJ, 15.11.2008 - 14:15) Joulukuun alussa kauppoihin saapuvan Wii Speak -mikrofonin käyttöä on rajoitettu vain yhteen konsoliin. Mikrofonin mukana tulevalla koodilla saa ladattua Wii Speak -kanavan vain kertaalleen, eikä Nintendo anna uutta koodia edes kadonneen tai varastetun tilalle.
(Oliver, 15.11.2008 - 13:37) Afrikan sarven rannikolla kauppalaivoja uhkaavat somalipiraatit ovat ulottaneet iskujaan yhä laajemmalle alueelle, joten kansainväliset kuljetusyhtiöt pohtivat vakavissaan reittiensä siirtämistä Suezin kanavasta Etelä-Afrikkaan Hyväntoivonniemelle. Koko Afrikan kierto kestää jopa kolme viikoa pidempään ja lisää myös kuljetuskustannuksia.
(SOJ, 15.11.2008 - 00:36) Square Enix julkaisi eilen teaser-sivun uudelle Blood of Bahamut -roolipelilleen, jota kehitetään Nintendo DS:lle. Tällä hetkellä sivulla pyörii ainoastaan laskuri, joka saavuttaa nollan kahden vuorokauden kuluttua.