(Guardian Viper, 12.06.2002 - 00:00) Universal Interactive on paljastanut peliverion Ang Leen ohjaamasta The Hulk-elokuvasta olevan kehitteillä. Elokuva itse kertoo, kuten nimestäkin voi päätellä, sarjakuvajätti Marvelin yhdestä tunnetuimmasta supersankarista, The Hulkista. Peli tullaan näkemään GameCuben lisäksi PlayStation 2:lla sekä Xboxilla ja Game Boy Advancekin tulee saamaan oman version vihreän jätin seikkailuista.
(Griever, 12.06.2002 - 00:00) Agerex Oy:nä tunnettu, Suomen Nintendon maahantuoja muutti nimensä AMO Oy:ksi torstaina 6.6.2002. Nimenmuutoksen yhteydessä mukaan sulautettiin Lelumyynti Oy.
Nimenmuutosbileitä vietettiin samaisena torstaipäivänä, aina klo 15:00:sta yömyöhään saakka. Mukana oli tietysti hehkeitä tanssityttöjä, nopeita veneitä ja trubaduureja.
(Wombut, 11.06.2002 - 00:00) Xbox on saanut mukavan piristeen Japanissa, sillä toukokuun viimeisellä viikolla Xboxia myytiin 6 447 kpl, kun toinen tulokas Gamecube myi samana jaksona vain 3 502 kpl.
Lähde : computerandvideogames
(Wombut, 11.06.2002 - 00:00) Eli Xboxfinin BBS on saanut kaksi uutta osiota. Nyt saivat urheilupelit ja roolipelitkin oman osionsa. Siirsin nyt kumpaankin ikkunaan muutaman vanhemman uutisen, ja siirtoja tullaan varmastikkin näkemään lisää. Eli nyt pitäisi BBS pysyä taas hiukan selkeämpänä.
(Guardian Viper, 11.06.2002 - 00:00) GameCube Europe on uutisoinut mielenkiintoisen uutisen sivustollaan koskien Namcon Soul Calibur 2-mätkintäpeliä. Ilmenneiden tietojen mukaan pelin GameCube-versio tulisi sisältämään pelattanvana hahmona Nintendon The Legend of Zelda-pelien päähahmon, Linkin.
(Guardian Viper, 11.06.2002 - 00:00) GameCube Europe on julkaissut sivustollaan Capcomin paljastamat Resident Evil 0-pelin myyntiarviot.
Capcom odottaa pelin myyvän Japanissa 400.000 kappaletta, Yhdysvalloissa 520.000 kappaletta ja Euroopassa taas 250.000 kappaletta. Vain aika näyttää, kuinka lähelle arviot osuvat.
(Guardian Viper, 11.06.2002 - 00:00) GameCube Europe-sivuston mukaan Electronic Arts suunnittelevan lisätä Harry Potter and The Chamber of Secrets-pelin GameCube-versioon bonuksia, joita ei pelin PS2- ja Xbox-versioissa nähdä. Cube-Potter tulee sisältämään tuen Cube/GBA-linkkikaapelille, mutta miten pelien keskeinen kommunikointi tapahtuu, ei ole vielä tietoa.
(Jore, 10.06.2002 - 00:00) PS2FIN BBS on palveluntarjoajamme Sigmatic.fi:n levyrikon jälkeen sekoillut oikein kunnolla: osa käyttäjätunnuksista on hävinnyt, osa ei voi lähettää privaattiviestejä ja viestien kellonajat ovat mitä sattuu. Hässäkkää säädetään edelleen, toivottavasti kaikki on taas kunnossa ASAP.
(Wombut, 10.06.2002 - 00:00) Xboxgamers on saanut jostain käsiinsä videon Xboxin Soul Calibur 2:sta
Imuroi se tästä (n. 15megaa)
tässä vielä xboxgamersin suositukset videosta
(Esa Mäkijärvi, 10.06.2002 - 00:00) BAM! Entertainment on Cube Europen mukaan ilmoittanut julkaisevansa Game Boy Advancelta tutun Fire Pro Wrestling -painipelin myös GameCubelle.
Minkäänlaisia yksityiskohtia tai mahdollista julkaisuaikaa ei kerrottu, mutta ainakin kahden GBA:lla Japanissa julkaistun FPW -pelin perusteella Cuben omistajille voi olla luvassa aikamoista mannaa.
Lisää kuitenkin pian.