(Esa Mäkijärvi, 19.04.2002 - 00:00) Tätä kirjoitettaessa on jäljellä enää reilu kuukausi GameCuben viralliseen Euroopan lanseeraukseen ja siksi on aika käsitellä hieman koneen tulevaa Suomen julkaisua uudessa pääkirjoituksessa.
(Esa Mäkijärvi, 19.04.2002 - 00:00) Esikatselussa ohitettu Tony Hawk's Pro Skater 3:n GameCube-versio saa nyt ansaitsemansa previkan. Kyseessähän on Neversoftin tekemä suora käännös THPS3:n PS2-versiosta ilman mitään ekstroja.
(Esa Mäkijärvi, 19.04.2002 - 00:00) Square on palannut takaisin tekemään pelejä Nintendolle, mutta mitä koko yhtiö edes isolle "N":lle merkitsee? Pitkästä aikaa uusi pääkirjoitus selvittää asiaa.
(Esa Mäkijärvi, 19.04.2002 - 00:00) Spy Hunter on Midwayn kehittämä aiemmin jo PlayStation 2:lla ja nyt myös Xboxilla nähty kolikkopelimainen toimintapeli, joka kääntyy GameCubelle suorana käännöksenä. Tekijöiden mukaan luvassa on taattua kilpa-ajoa sekä vihollisten räiskintää upeissa maastoissa, mutta minkälaisesta pelistä on itseasiassa edes kyse?
(Esa Mäkijärvi, 19.04.2002 - 00:00) Hämähäkkimies lentelee seittiensä avulla piakkoin sekä GameCubella että Game Boy Advancella uuden elokuvan julkaisun juhlistamiseksi, mutta tässä päivityksessä käsitellään esikatselun muodossa Spider-Manin uusien seikkailujen Cube-versiota.
(Esa Mäkijärvi, 19.04.2002 - 00:00) Alunperin Microsoftin Xboxille yksinoikeudella julkaistavaksi tarkoitettu Cel Damage on nyt myös vyörymässä GameCubelle. Kyseessähän on Segan Jet Set Radion esiintuomaa Cel Shading-grafiikkateknologiaa käyttävät autotaistelupeli, jossa pellit rytisevät ja rapa roiskuu.
(Esa Mäkijärvi, 19.04.2002 - 00:00) Nintendon outojen Japanin markkinoille suunnattujen pelien sarja jatkuu Animal Leaderin muodossa. Kyseessä on yksinkertaisesti sanottuna evoluutiopeli, jossa vahvin selviää ja heikoille on luvassa vain turmio. Tämä juuri äskettäin Japanissa julkaistu peli ei ehkä koskaan saavu länsimaisille markkinoille, mutta se ansaitsee silti kattavan esikatselun.
(Esa Mäkijärvi, 19.04.2002 - 00:00) Jo pariinkin otteeseen myöhästynyt GameCuben seikkailupeli Galleon: Islands of Mystery on kuitenkin yhä teon alla ja kyseessä on kieltämättä varsin mielenkiintoinen veto Tomb Raiderin luojalta. Esikatselu selvittää lisää..
(Esa Mäkijärvi, 19.04.2002 - 00:00) Dinosauruksentappaja Turok tekee paluun GameCubelle ja muille konsoleille Acclaimin uudessa Turok Evolutionissa, joka on sarjan neljäs osa. Tekijät lupaavat tarjoilla edellisistä osista tuttua ensimmäisen persoonan räiskintää, mutta mukana on tällä kertaa myös muutamia piristäviä uusia ideoita. Esikatselu selvittää lisää..
(Esa Mäkijärvi, 19.04.2002 - 00:00) PlayStation 2:lla mainetta riittänyt Acclaimin autohuristelupeli Burnout on nyt tulossa myös GameCubelle juuri sopivasti koneen Euroopan julkaisuun. Pelin PS2-versio sai varsin hyviä arvosteluja sen ilmestyttyä, joten on syytä katsastaa, mitä tämä suora käännös Cubelle pitää oikein sisällään niille, jotka pelin ostamista harkitsevat.