(Jaakko Herranen, 11.06.2014 - 14:33) Ubisoft julkaisee kuluvana vuonna peräti kaksi Assassin’s Creed -peliä. Uuden sukupolven konsoleiden Assassin’s Creed Unity uudistaa pelisarjaa lisäämällä kuvioihin peräti neljän salamurhaajan yhteistyöpelitilan.
(Jaakko Herranen, 11.06.2014 - 14:09) Toistaiseksi pelkkänä Doomina tunnettu peli on ollut työn alla jo pidemmän aikaa, siihen nähden pelistä on toistaiseksi paljastettu hyvin vähän tietoa. Nyt julkaisija Bethesda vilauttaa upouutta Doomia pienen kiusoitteluvideon muodossa.
(Harri Hartikainen, 11.06.2014 - 09:25) Marraskuussa julkaistavaan Far Cry 4:n on sisällytetty mahdollisuus yhteistyöpelitilan pelaamiseen jopa ilman ostettua peliä.
(Petri Kataja, 11.06.2014 - 08:47) Pac-Man, tuo yksi tunnetuimmista pelihahmoista, ottaa osaa seuraavaan Super Smash Bros. -mätkintään kolmantena vierasottelijana.
(Harri Hartikainen, 11.06.2014 - 08:05) Tähän asti PlayStation 4:sta on myyty vain mustana, mutta tilanne muuttuu syyskuussa Destinyn julkaisupäivänä. Tuolloin saataville tulee myös valkoinen konsoli yhdessä Bungien uutuuspelin kanssa.
(Petri Kataja, 10.06.2014 - 23:52) Kehuja kerännyt Wii-peli Xenoblade Chronicles saa jatkoa Wii U:lla. Ennen tätä päivää kyseinen tuotos on tullut tutuksi koodinimellä X, mutta tästä lähtien roolipelieepos tunnetaan nimellä Xenoblade Chronicles X.
(Petri Kataja, 10.06.2014 - 23:44) Dynasty Warriors- ja The Legend of Zelda -pelisarjat yhteen naittava Hyrule Warriors sai osansa valokeilasta Nintendon E3-presentaatiossa.
(Petri Kataja, 10.06.2014 - 23:09) Mii-hahmot, taisteleva jumalatar sekä NFC-teknologia. Siinä ovat kolme Nintendon E3-presentaatiossa vahvistettua uutuutta Wii U:n Super Smash Bros. -mätkintään.
(Jaakko Herranen, 10.06.2014 - 20:29) Gearbox ajoi Alienin syvälle suohin parin vuoden takaisella Colonial Marinesillaan. Silti Segalla riittää hahmoon luottoa, sillä Alien: Isolation on saapumassa kauppohin vielä kuluvan vuoden aikana.