(Oliver, 21.08.2013 - 08:41) Sony ilmoitti eilisiltaisessa Gamescom-lehdistötilaisuudessaan, että PC:llä ja Xbox 360:lla suosiota niittänyt Minecraft nähdään myös PlayStation 4:llä.
Hetkeä myöhemmin pelin kehittänyt Markus "Notch" Persson ilmoitti Twitterissä, että peli ilmestyy lisäksi PlayStation 3:lle ja Vitalle.
(Harri Hartikainen, 20.08.2013 - 22:11) PlayStationin yksinoikeuspelisarja Gran Turismo täydentyy joulukuussa uudella tulokkaalla, kun Gran Turismo 6 julkaistaan PlayStation 3:lle. Pelin maailmanlaajuinen julkaisupäivä on 6. joulukuuta.
(Harri Hartikainen, 20.08.2013 - 21:30) Sony on julkistanut PlayStation 4:n julkaisupäivän Gamescom-messuilla pidetyssä lehdistötilaisuudessa. Seuraavan sukupolven PlayStation-pelikonsoli saapuu kauppojen hyllyyn Suomessa marraskuun 29. päivä.
Suomessa konsolin myyntihinta on 449 euroa. Osa konsolia ennakkomyyvistä kaupoista on ilmoittanut myyneensä julkaisuun varatun kiintiönsä loppuun.
(Harri Hartikainen, 20.08.2013 - 18:23) Microsoftin Jarno "K1LLI" Kallunki-Mättö tiedotti tänään Twitterissä, että kaikki jo ennakkoon tilanneet ja tänään ennakkotilauksen tekevät saavat Xbox Onen kanssa kaksi peliä veloituksetta. Mitkä kaksi peliä on kyseessä, sitä ei vielä tiedetä. Pelien luvataan olevan AAA-luokkaa.
Mikäli mielit hyötyä edusta, tilaa Xbox One vielä tämän vuorokauden puolella.
(Harri Hartikainen, 20.08.2013 - 18:12) Fable on nähty kahdella aikaisemmalla Xbox-pelikonsolilla ja niin myös tulevalla Xbox Onella. Tänään julkistettu Fable Legends on Xbox Onen yksinoikeuspeli.
(Harri Hartikainen, 20.08.2013 - 16:07) Microsoft on paljastanut Xbox Onen julkaisupelit. Listalla on yli 20 titteliä, joiden joukossa Battlefield 4, Call of Duty: Ghosts ja FIFA 14. Xbox Onen tarkka julkaisupäivä on vielä paljastamatta, Suomeen konsoli saapuu vuoden 2014 alussa.
(Teemu Hakola, 20.08.2013 - 15:10) Vaikeudestaan ja satunnaisesti muodostuvista kentistään tunnettu tasohyppelypeli Spelunky näkee päivänvalon myös Sonyn alustoilla. Vuonna 2012 Xbox 360:lle julkaistu indie-peli voitti muun muassa Gamespotin vuoden tasohyppelypelin palkinnon.
(Teemu Hakola, 20.08.2013 - 13:56) Vanillawaren kehittämä roolipeli Dragon's Crown saapuu myös Euroopan markkinoille. Julkaisu PlayStation 3:lle ja Vitalle tapahtuu 11. päivä lokakuuta.
(Oliver, 20.08.2013 - 11:08) PlayStation tarjoilee tänäkin vuonna mahdollisuuden seurata suorana Gamescom-messsujen yhteydessä järjestettävää lehdistötilaisuutta.
Kello 20.00 meikäläistä aikaa alkavaa tilaisuutta voit katsella osoitteessa gamescom.eu.playstation.com.