(Kanis, 30.05.2004 - 00:00) Nintendo on paljastanut halukkuutensa esitellä seuraavan sukupolven kotikonsolinsa vuonna 2005 E3-messuilla. Syynä tähän on Nintendon tahto ajoittaa kotikonsolinsa julkaisu muiden konsolijättien kanssa samaan ajankohtaan. Esimerkkejähän huonosta ajoituksesta löytyy, sillä Dreamcast ja N64 –konsolit kärsivät pahoin väärästä julkaisuajankohdasta, mikä johti konsolien kehnoon myyntiin.
(Guardian Viper, 30.05.2004 - 00:00) The Magic Box -sivustolla raportoidaan toistaiseksi vahvistamattomasta huhusta, jonka mukaan Square Enixin Japanin haara tulee esittelemään pelimedialle ensi kuun aikana uuden GameCube-seikkailunsa, Final Fantasy: Crystal Chronicles II:n.
(Guardian Viper, 30.05.2004 - 00:00) GameCube Europe -sivuston mukaan Crave Entertainmentin kehittämä Future Tactics: The Uprising -roolipeli on saapumassa eurooppalaisille pelimarkkinoille. Sivuston saamien tietojen mukaan Big Ben Interactive on napannut PAL-julkaisuoikeudet itselleen.
(Hakkiz, 29.05.2004 - 00:00) Bungie on julkaissut ensimmäisen kolmiulotteisen ”kuvan” Halo 2:sta, jossa näkyy, miten pahaa jälkeä plasmamiekalla voi saada aikaan. Mielenkiintoiseksi 3D-kuvan tekee se, että kameraa voi itse pyörittää kohteen ympärillä, joka tässä tapauksessa on miekkaa kantava Elite-sotilas.
(Niko Martiskainen, 29.05.2004 - 00:00) Electronic Arts on julkaissut uuden videopätkän nimeltään "Over the Speed Limit" tulevasta Burnout 3 kaahailustaan. Video esittelee taas totuttuun tyyliin yhden ison kolarin, joista pelisarja on tunnettu. Criterionin kehittämä peli ilmestyy Xboxille ja PS2:lle syyskuussa.
(Hakkiz, 29.05.2004 - 00:00) Microsoft ja Fasa Studio ovat julkaisseet viime jouluna markkinoille saapuneeseen arcade-lentely Crimson Skies: High Road to Revenge -peliin toistamiseen uutta sisältöä. Ladattava materiaali kattaa tällä kertaa kolme uutta lentokonetta ja kaksi moninpelikarttaa.